Sain äsken kaupassa käydessäni kassaneidiltä Ystävänpäivän karkin iloisen hymyn ja hyvän päivän toivotusten kera. Onko hän siis ystäväni? Eipä ole. Kuitenkin tämä kaupan ele oli, vaikka ei ystävän, niin ystävällinen ele. Taidan olla muutenkin otollista maaperää tämäntapaisten päivien käytänteille, joita jotkut pitävät amerikkalaisena hapatuksena. Jos minulta kysytään, äitienpäivä, isänpäivä, Kansainvälinen naisten päivä; ne ovat kaikki edes jonkinlaisen muistamisen ja juhlimisen arvoisia. Puhumattakaan nyt tietenkään nimi- ja syntymäpäivistä.
Suklaan sulaminen suussa sai itseni miettimään ystävyyttä. Lähetin tänä vuonna ystäville useita kortteja, muutaman tekstiviestin ja sähköpostiviestin. Kaikkia niiden saajia pidän ystävänäni ja olen heihin yhteydessä. Huomasinpa, että jokunen unohtui poiskin joukosta. Vastaavasti sain itse olla huomionosoitusten kohteena.
Montako ystävää ihminen tarvitsee? Uskon, että yksikin riittää, jos se on todella hyvä ystävä. Haittaa ei ole useammastakaan. Itse ajattelen, että omat ystävyyssuhteeni ovat kaikki omanlaisiaan. Vaikea minun olisi määritellä, kuka on paras ystävä tai onko toinen parempi ystävä kuin toinen. Eri ystävien kanssa puhutaan osaksi eri asioista. Jos suhde on pitkä, ystävyyden laatu ja/tai syvyys voi muuttua suuntaan tai toiseen vuosien ja kummankin elämäntilanteen mukaan. Facebook-maailma on tuonut kaverit ystävyyden rinnalle tai jopa ohi. Jos siellä on satamäärin kavereita, arvelen, että joukkoon mahtuu ystävien lisäksi jo tuttaviakin ja ehkä jopa täysin tuntemattomia. Itselläni on naamakirjassa kolmetoista kaveria ja enempää en ole huolinut. Syy on yksinkertainen: miksi haalisin sinne ihmisiä, kun en juurikaan siellä toimi.
Parin viime vuoden aikana itselläni on ollut kaksi tilannetta, joissa ystävyyksien laatu on tullut testattua. Ensimmäinen oli sisareni sairastuminen vakavaan aivosyöpään ja siihen kuoleminen neljässä kuukaudessa. Toinen oli molempien polvieni tekonivelleikkaus. Molemmissa tapauksissa oikeat ystävät ottivat yhteyttä, kyselivät asiasta, ottivat osaa ja toivottivat toipumista. Yllätyksekseni jokunen hyvänäkin ystävänä pitämäni valitsi hiljaisuuden. Etenkin läheisen menettäminen on niin tunnevaltainen tapahtuma, että herkästi rekisteröin toisen käyttäytymisen ja teen siitä tulkintoja.
Näyttää siis siltä, että ainakin minä tarvitsen ystävää erityisesti silloin, kun on surua tai hankalia tilanteita elämässä. Hauskaahan voi aina pitää paitsi ystävien, vaikka satunnaisten tuttavien kanssa.
Kiitos siis teille kaikille Tosi Ystävilleni!
