Ihanaa hiihtää täällä, viestittelee ystäväni järven jäältä. Vaikka ei olekaan koneella ajettuja latuja, niin ihan hyvät kuitenkin, hän kertoo.

Sinne siis mekin lähdemme aviohenkilön kanssa. Käy vain niin, että emme ota huomioon sitä, että lunta on ehtinyt ystäväni viestien jälkeen sataa jo monena päivänä. Ja ihan kunnolla.

Ei näy varsinaisia latuja. Mitä nyt joku on tehnyt jäljet tähän ja toinen tuonne. Saanpa siinä itsekin jättää omat jälkeni.

On jäällä sentään eräänlainen kuru, jossa voi suksitella, jos ei melkein umpihanki kiinnosta. On sitä huonommissakin olosuhteissa hiihdelty. Suksi vie eteenpäin. Ei takeltele.

Välillä kuitenkin on pakko pysähtyä katselemaan ympäristöä ja ihailemaan luonnon tekemiä kuvioita puhtaan lumen pintaan.

Pilkkijöiden lisäksi jäällä on koiria hiihtäjien mukana, mutta etenkin kävelijöiden kanssa. Kävelijöitä tuleekin vastaan, jos ei nyt ihan solkenaan, niin kiitettävään tahtiin kumminkin. Missäpä muualla hekään kävelisivät kuin samassa uomassa? Harvoin lienee suksijoilla ja koiran ulkoiluttajilla niin hyvää yhteishenkeä samalla väylällä kuin täällä. Eipä meistä kummatkaan pysty sanomaan, että tämä on meitä varten, poistukaa. Yksikin vastaantuleva kävelijä varoittaa meitä menemästä niemen lähelle, siinä on vettä jäällä. Kiitos. Otamme neuvosta vaarin.

Yksi hiihtäjä syystä tai toisesta kyllästyy pitämään lylyjä jaloissaan. Ihan hyvähän niitä on pitempi matka kantaakin. Tyyli on siinäkin vapaa. 

Ei niin pientä reissua, etten jotakin uutta oppisi. Tuommoistakaan mökkiä en ole ennemmin jäällä nähnyt. Mikä lie? Selviää sekin. Se on pilkkijän teltta. Ei kangista kalan narraajaa kylmäkään tuuli, ellei tuuli sitten vie telttaa mennessään. Tiedä häntä. Maisemista ei teltassa kalaa narratessa voi pahemmin nauttia, vaikka pienet muovi-ikkunat muutamalla seinällä onkin.

Netistä luemme, että pilkkiteltan nimi on Väinö Bunker. Telttaa on saatavissa myös isompana, jossa ilmeisesti seinissä on eristystäkin. Myös kamiinan voi ostaa ja sijoittaa isompaan telttaan. Ei pääse nälkä yllättämään. Sanonpa vaan, että kaikkea sitä ihminen keksii! Vaikka mikä minä olen mitään sanomaan, kun olen tällainen tooodella harvoin pilkkijä. Ja silloinkin mieluimmin auringon paistaessa.

Puolitoistatuntia kuluu mukavasti. Kyllä. Suksilla liikumme koko ajan. Että ihanko väkisin? No, eipä sentään. Olemme liikuttavan yksimielisiä siitä, että ei mikään huono reissu. Ei ihana. Ei loistava. Eikä edes mahtava. Mutta mukava. Ei mukavassa hiihtoreissussa hyvässä talvisäässä ole mitään vikaa.

Miehen suksen pohjat ovat kuitenkin kotiin tullessa semmoisessa jäässä, että ne pitää tuoda kylpyhuoneen lämpöön sulamaan. Oliko pakko vielä viime töikseen mennä märkiin kohtiin suksittelemaan?