Avaan pakkasaamuna ulko-oven. Sivusilmällä näen jotakin mustaa oikealla.

Kukas se siinä kököttää?

Mustarastas eli hienommin sanottuna turdus merula istuu yllättäen nurkassa ulkoportaidemme juurella. Hän on tullut hakemaan suojaista paikkaa – 25 asteen pakkasessa. Mies, joka on päivän menuksi suunnitellut madekeittoa, vie lintuparalle palan kalaa. Näyttää maistuvan. Se saattaa olla mustarastaan ensimmäinen ja viimeinen madeateria. Myöhemmin hän saa talipallosta murennettua linnun ruokaa.

Seuraavana aamuna mustarastas kyyhöttää luudan päällä. Tästä päättelemme, että kiveys on varmaan liian kylmä oleilla. Sitäkin mietimme, pitäisikö lintu ottaa lämpiämään sisälle. Miten jäässä hän mahtaa olla?

Haen pienen pahvilaatikon, johon laitamme pohjalle kankaanpalan. Siinäpä lintuparan olisi lämpöisempi oleilla. Ruokaa totta kai edelleen annamme. Tahi mies antaa. Hänestä on tullut linturuokahuollosta vastaava.

Ja kuinka käykään?  Ei taida mustarastas ymmärtää hyvää tarkoitustamme. Myöhemmin laatikko on osaksi nurin ja kangas tantereella. On laatikkoa kyllä vessanakin käytetty. Ehkä se onkin siihen paremmin sopiva, ainakin lintuystävämme mielestä.

Jossakin vaiheessa päivän mittaan yllättävä vieraamme on kadonnut. Pakkanenkin on laskenut jonkin verran. Ei hän edes lurittanut lähtölaulua, vaikka lintutuntijat sanovat, että mustarastas on äänekäs lintu. Äänikin on kaunis. Se on jopa voittanut, ainakin kerran, lintujen laulukilpailun. Tosin vain ihmisten arvioimana. Näissä pakkasissa ei kyllä ihmislastakaan pahemmin laulata.

Menee pari päivää. Ja mitä tapahtuu? Mustarastas ilmestyy taas. Se tulee ulkoeteiseen tassuttelemaan, kun ovi on jonkin aikaa auki. Lähtee siitä kuitenkin liukkaasti portaiden juurelle, kun pahaa aavistamatta menen eteiseen. Kerron miehelle, että mustarastas tuli ruokaa hakemaan. Ruokavastaava rupeaa hommiin.

Kun mies astuu myöhemmin portailla linnun kakkaan, hän on vahvasti sitä mieltä, että ruokinta pitää siirtää vähän kauemmaksi. Liekö tämä uhkaus mennyt mustarastaamme korviin, koska hän taas lähtee muille maille.

Eikä hänestä ole sen jälkeen mitään kuulunut tai näkynyt.

Olisiko mustarastaamme lähtenyt lentämään Uudellemaalle, kun on sen maakuntalintukin? Vai olisiko mennyt peräti Ruotsiin, jossa mustarastas on kansallislintu? Ehkä ei sentään näin talviaikaan.

Enemmistö meillä majailevista mustarastaista muuttaa talveksi Länsi-Eurooppaan. Pienempi osa niistä jää talveksi tänne. Tällaisen virheen meidän oma mustarastaamme on tehnyt. Eipä varmaan arvannut, että tämä talvi on kylmempi ja lumisempi kuin viime vuonna. Toivottavasti hän silti selviää kevääseen!

Mustarastas. Tervetuloa uudelleen aterialle ja viimalta suojassa majailemaan. Jos tarvetta on.