Vävy on viikon verran reissussa ja Esikoinen pyysi minua avustamaan arjen pyörityksessä. Kun ajankohta sopi, niin jo vain se passasi.

Olihan tässä pientä draamaa, kun kävi ilmi, että olin ostanut liput netistä väärälle viikolle. Mitään en myönnä, mutta täällä päässä varmaankin ”sihteerikkö” (minä en ainakaan!) oli sotkenut päivät. Tai tietokoneessahan se vika aina on. Varmaan tässäkin.

Harmi, harmi! Pähkäilin, mitä tehdä. Päädyin siihen, että ostan uudet liput, vaikka menisi ne viimeisetkin siemenperunat. Mies halusi kuitenkin kokeilla, josko päiviä saisi vaihdettua, vaikka lipuissa ei ollutkaan vaihto-oikeutta. Nauroin makeasti tällaiselle yritykselle. Ei mitään saumaa! Vaan miten kävikään? Ystävällinen asiakaspalvelun pomo tuli asiassa vastaan ja maksamalla lisää vajaa puolet lipun hinnasta sain uudet liput oikealle ajankohdalle. Toki hän korosti, että yleensä ei näin tee. Kiitän siis häntä mitä nöyrimmästi ja vähemmän nöyrästi yritteliästä miestäni, mutta kiitän kumminkin. Kun en ollut puhelun aikaan kuuloetäisyydellä, en tiedä, millaiseksi höperöksi on minut on siinä leimannut. Mutta tässä kohtaa tarkoitus pyhittänee keinot.

Kun kerroin kuorokaverilleni olevani poissa treeneistä matkan takia, hän huokasi: ”Voi miksei munkin lapsen perhe asu jossakin ulkomailla, kun ovat vain Helsingissä!” Näkökulmia asiaan on siis monia, aina tilanteenkin mukaan.

Kultatyttö on tässä viime aikoina pari kertaa skypettänyt. Tuliaistoiveena on korvapuusteja (kuten aina) ja Mummelimehua (kuten aina). Mummelimehu tarkoittaa mustaviinimarjoista tehtyä kotimehua, joka on lasten suosikkijuoma numero yksi. Paha vaan, että mehupullojen kanssa saa aina olla sydän syrjällään pysyykö liemi pullossa lennon aikana, vaikka miten hyvin ne tumppaisi. Lisäksi ne painavat paljon ja sallitut kilorajat tahtovat paukkua joka kerta. Vielä en ole sentään turvautunut laukkuja keventääkseni laittamaan ylimääräisiä vaatekertoja päälleni. Tätä konstia joutui käyttämään kerran siskon tyttö.

Valitettavasti en kuulu niihin ihmisiin, jotka ovat intoa piukassa, kun pääsevät lentämään. Jos aito valinnan mahdollisuus olisi, menisin maata tai merta pitkin. Ei sillä, monesti lentomatkoilla on vieressä istuvan kanssa sukeutunut mielenkiintoisia keskusteluja. Kerrankin oli pohojalaanen miäs menossa Saksasta autoa ostamaan. Toisen kerran vieressä istui saksalainen, joka oli naimisissa suomalaisen naisen kanssa. Hänellä oli avioliittonsa perusteella hyvin selvät, eivätkä niinkään imartelevat näkemykset suomalaisista naisista. Mies ihmetteli myös asuntojen hintoja Suomessa. Hän oli myynyt Saksassa omistamansa kerrostalon. Sillä rahalla oli poika saanut Helsingissä vain kerrostaloasunnon.

Mielenkiintoisin lentotuttavuus oli joitakin vuosia sitten Rooman reissulla. Isä ja muutaman vuoden vanha poika matkasivat toiseen kotiinsa Italiaan. Pojan nukkuessa isä kertoi pariskunnan vaikeista lapsettomuuden vuosista ja siitä onnesta, jonka pojan syntymä toi tullessaan. Lapsen saaminen oli saanut hänet järjestelemään elämänsä uusiksi. Jutellessa kävi myös ilmi, että mies keräsi eri maiden eurokolikoita. Enää puuttuivat Belgian pikkukolikot. Lupasin lähettää ne hänelle kotiin palattuani. Mies hämmästeli, että ihanko totta voisin niin tehdä. Totta totta. Sainpa vielä hyvän mielen itsellenikin.

Parhaimmillaan siis matka sujuu joutuisasti tuntemattomien ihmisten kanssa keskustellen. Arvostan sitä, että saan ikään kuin lahjaksi kuulla palan heidän elämästään. Jos vierustoveri paneutuu omiin hommiinsa, minäkin luen mielelläni kirjaa.

Yritän opetella seuraavanlaista Eeva Kilven upeaa asennetta tulevaisuuden suhteen:

Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.”

Näillä mietteillä lähden tähänkin matkaan.

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena , Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti!

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat