"Minun lähtökohtani on esine ja miten sen liitän itseeni” kertoo kuvataiteilija Iiu Susiraja Nykytaiteen museon Kiasman nettisivuilla. Hän tekee usein ennen kuvan ottoa oikein listaa mahdollisista esineistä. Ja niitä monenlaisia esineitähän kuvissa hänen itsensä kanssa löytyy.

Susiraja, aikaisemmalta nimeltään Pirre Karvinen, on 43-vuotias kuvataiteilija. Nimensä hän muutti vuonna 2006. Helsingin Sanomien Nyt-liitteen iso juttu vuonna 2011 nosti hänet ja hänen taiteensa julkisuuteen.

Käsitykseni Susirajan töistä on muodostunut lehtijuttujen perusteella. Kiasmakäynnilläni kuvat eivät siis yllätä. Ensimmäinen ajatukseni näyttelyyn astuessani kuitenkin on: Onko nää työt näin pienikokoisia?

Näiden kuvien nimet ovat Flirttiä vessan istuimen kanssa ja Hyppy makkaran kanssa. Kaikissa kuvissa on olennaista, että Susiraja, joka on sekä malli että kuvaaja, katsoo ilmeettömänä kameraan.

Kiasman esittelyn mukaan ” Teokset herättävät näkemään kulttuurisesti latautuneen käsityksen kehonkuvasta, seksuaalisuudesta ja naisellisuudesta.”  ”Susiraja tekee rehellisiä ja lämpimän humoristisia valokuvia…” Vaikka kuvien edessä oikein yritän mietiskellä näitä merkityksiä, kuvat jättävät itseni kylmäksi. Omaperäisiä ne toki ovat. Teokset eivät ihastuta, eivät vihastuta, eivät ilahduta, eivät ajatteluta. Siis minua. Kuvissa on vain todellakin esineitä, joita Susiraja laittaa usein itseensä sinne ja tänne. Toki tunnistan selkeät seksuaaliset viestit, mutta entä sitten?

Kiasman sivulla olevalla videolla Susiraja kertoo, että esineillä hän hämää katsojan. Ilman esineitä olisi liian paljastavaa. Millä lailla ja mitä paljastavaa, kysyn minä? Mitä valokuvat tarkoittavat, siihen Susiraja ei sano osaavansa vastata. Ne ovat omakuvia ja nykytaidetta, sanoo hän.

Kaikki kuvat on nimetty. Nimet ovat rimpsuna usean kuvan sivustalla. Siksi olen nyt vähän hukassa nimien ja kuvan yhdistämisen kanssa. Joka tapauksessa tällaisia nimiä esimerkiksi kuvilla on: Viikkosiivouksen kohokohdat, Ihastuttava vaimo, Rauhan lippu, Pyykkipäivä, Hauskanpitoa, hiekkaa ja aurinkoa.

Pitkään kuvittelin näyttelyn nimen olevan Kuivakka iho. Niin sen luin ja ymmärsin. Itse asiassa vasta tätä kirjoittaessani tajusin nimen olevan Kuivakka ilo. Siltikään en löytänyt itsestäni, en edes kuivakkaa ihoa, ilosta puhumattakaan. Asiaa ei varmaan paranna sekään, että mukanani oli kaksi minua paljon nuorempaa henkilöä, eikä heihinkään kolahtanut. Ihmettelyä sentään herättää video Big Melody, jossa Susiraja pissaa seisaaltaan pienen rummun päälle. Että tämäkin taidetta?

Susirajan näyttelyitä on ollut Yhdysvalloissa asti ja ne ovat saaneet siellä kiittäviä arvioita. Aikaisemmin hän rahoitti taiteen tekemistä siivoamalla, nyt hänellä on viisivuotinen apuraha.  Toisaalta New Yorkissa Susiraja tapasi kuraattoreita ja taidemaailman vaikuttajia ja huomasi, että työt eivät avaudu heistäkään kaikille. (HS 4.3.19 ja 14.3.19)

Oikeat taideihmiset siis ymmärtävät yleensä Susirajan taiteen päälle. Hyvä niin. Tiedän, että saatan olla tässä pahasti erilainen nuori. Ja olenkin. Minähän olen tosin vain täällä melkein susirajan takana asustava maalaisjuntti, joka välillä vierailen parempien ihmisten mailla. Itsetuntoani tosin hivelee, että jotkut usalaisetkin taidemaailman vaikuttajat ovat kanssani samassa umpiossa.

Kuivakka ilo- näyttely Kiasmassa 28.7.19 asti. Teoksia on myös esillä Mäntän kuvataideviikoilla.