Havahdun jossain vaiheessa siihen, että suupieleni ovat hymyssä kaiken aikaa. Paitsi tietysti silloin, kun nauran. En tämän nautittavammassa ja hauskemmassa shoussa ole hetkeen ollut!
Täydessä Tamperetalon isossa salissa eilisiltana on meneillään Anneli Saariston juhlakonserttikiertueen toinen konsertti. Tämä itseään Osa-aikadiivaksi kutsuva panee parastaan niin lauluissa kuin välispiikeissä. Hänen ei tosin tarvitse muuta kuin tulla lavalle upeassa punaisessa iltapuvussaan, niin aplodit ovat huimaavat.
Miten nautinkaan tällaisesta erilaisesta konsertista! Saariston välittömyys, supliikki ja spontaanius on omaa luokkaansa. Ensimmäisen laulun, Appelsiinipuita aavikkoon, aikana hän viittoilee ja katselee laulaessaan lavan sivustaan. Käy ilmi, että mikki ei toimi oikein. Akun tehtaan Antti (muistaakseni) tulee vaihtamaan mikin. Anneli on ottanut väärän. Se oli tarkoitettu vierailevalle tähdelle Jorma Uotiselle. Anneli vitsailee tehneensä siinä viittoillessaan päivän jumpan.
Ahaa, ajattelen. Siis mikitkin voidaan säätää jotenkin eri lailla eri laulajille? Että kaikkea sitä yllättäen oppii.
Saaristo istuu laulaessaankin hienossa kultakoristeisessa tuolissa. Hän sanoo, että ei jaksa seisoa. Yhtäkkiä hän havahtuu siihen, että ehkä nuottitelineen takaa osa konserttivieraista ei näe häntä. Alkaa kysely, näkyykö? Sen jälkeen pari henkilöä käy laskemassa nuottitelineitä. Tosin Anneli siinä välissä ehtii jo nousta seisomaan ja vitsailee seisovansa tässä nyt ihan katsomista varten.
En voi moittia Saariston laulutaitoja. Kehua täytyy. Omalla persoonallisella tavallaan hän hoitaa monet tutut ja minulle tuntemattomatkin laulut mallikkaasti. Kuusihenkinen bändi soittaa ja välillä laulaakin taustalla. Mehän läpytämme käsiämme niin valtavasti, että Saaristo jo alkupuolella kehottaa säästelemään taputuksia myöhemmille, myös hienoille kappaleille.
Ihailen sitä, sitäkin, miten kauniilla tavalla hän esittelee niin bändinsä kuin vierailevat laulajat Jorma Uotisen ja Fredin. Ne kehut eivät tunnu olevan pelkkää suun helinää, vaan ihan oikeasti hänen tuntemuksiaan.
Niin, ne vierailijat. Toki he saavat raikuvat aplodit hekin. Olen ihan pähkinöinä (sallittakoon tämä vanhentunut sanonta), kun Fredi laulaa Puhu hiljaa rakkaudesta. Ihana, ihana, ihana!
Diiva kun on, niin vaatteisiinkin Saaristo on panostanut. Neljä eri iltapukua käy lavalla hänen päällään. Edellisillan Helsingin konsertin jälkeen hän oli saanut kolmisenkymmentä tekstiviestiä ja sähköpostia, että puvun halkio oli liian syvä. Kauheus on kyllä katsojan silmissä, sanoo Saaristo. Kyllä seitsemänkymppiselläkin on seksielämää. No joo, samaa mieltä. Kyllä on tai voi olla. En kuitenkaan nyt ihan tajunnut miten se liittyy puvun halkioon.
Kun Saaristo sitten vaihtaa halkiopuvun, niin hän kyselee: Onko tää törkee? Halkio on suoraan puvun etuosassa. Ja kyllä, syvä on. Etenkin, kun hän istuu sen kanssa. Arvelen, että etupenkeissä istuvilla on näkymä peräkammariin. Mutta mitä se nyt sitten on? Luin juuri tuolta suuresta maailmasta, että joku tähtönen esiintyi alastoman kroppansa päälle viritetyssä verkkopuvussa. Kai sitä nyt meillä voi seitsemänkymppinen Diiva esiintyä tällaisessa halkiossa. Jos haluaa.
Diivamaisen herkkähipiäisyytensä Saaristo paljastaa, kun kertoo Hesarin tekemästä edellisillan konsertin arvostelusta. Oli kovin närkästynyt, kun siellä oli mainittu, että yhden laulun sanoja luki nuoteista ja se haittasi duettoa Uotisen kanssa. Myöskin konsertin pituutta arvioitsija olisi lyhentänyt. Saaristo useampaan otteeseen kritisoi arvostelijoita. Täytyihän minun kotiin tultuani mennä katsomaan Hesarin nettisivuilta arvostelua. Päivän paperilehdessä se oli vasta tänään. (HS 15.3.19). Ja mitä siellä olikaan? Edellä mainittujen pikkujuttujen lisäksi arvostelu oli suorastaan loistava: Ei tällaista usein koe koko maassa, ei edes ”oikeiden” stand up koomikkojen keikoilla, on lopetus. Nyt vähän suhteellisuuden tajua, hyvä Diiva.
Diiva tai ei, niin valloittavan itseironinen Saaristo on. Hän ei ota itseään konserteissa liian vakavasti. Edellisen kerran, kun olin Saariston konsertissa vuosia sitten, häneltä putosivat kesken kaiken irtoripset. Sitä hän siinä hetken yritti kaikenlaista laukoen lattialta löytää. Ja meillä oli tietysti hauskaa.
Ensimmäinen puoliaika kestää puolitoista tuntia. Koko konsertin pituus väliaikoineen ja kaksine ylimääräisineen on yli kolme tuntia. Ei haitannut minua. Saariston valloittavat välijutut kyllä vähenevät loppupuolella. Johtuuko ajasta? Johtuuko väsymyksestä? Varmaankin jo runsaasti käytetystä ajasta.
Loppuaplodeissa me läpytämme seisaaltaan. Joku aloittaa laulaa onnittelulaulua Annelille. Onhan tämä kiertue hänen 70-vuotisjuhlakiertueensa. Toki yhdyn lauluun. Ja ihan isosti. Kukkakimppuja ja lahjakasseja Saaristo saa niin paljon, että ne eivät hänen syliinsä mahdu. Hän on ne hyvin ansainnut.
Voi että, miten hyvillä mielin lähden kotiin! Vähän haikeuttakin on ilmassa. Kovin kauan ei ole enää näitä meikäläisen ikäluokan laulajia, esimerkiksi Saaristoa ja Frediä. Miten tässä sitten meikäläiselle käy?
Kuva on käsiohjelmasta.
