Tukkipoikia. Kyllä. Niitäpä katselen Valkeakosken kaupunginteatterin lavalla. Näytelmä on, kappas vain, Tukkijoella.

Ikiaikaisen näytelmän äärellä olen. Teuvo Pakkala kirjoitti ja Oskar Merikanto sävelsi siihen lauluja. Ensiesitys oli jo vuonna 1899 Helsingin suomalaisessa teatterissa. Sen jälkeen sitä on esitetty todella paljon. Onpa kolme elokuvaakin siitä tehty.

Teatteritalo rakennuksena on minusta kaunis. Se on vuodelta 1909 ja edustaa romanttista tyyliä, valistan itseäni. Moni voi olla kakku päältä kaunis. Teatteria odottaa miljoonaremontti. Paljon on kuulemma korjattavaa. Julkisivukin on paikoin huonokuntoinen. (AL 25.4.22)

Valkeakosken esityksen on sovittanut ja ohjannut Minna Kangas.

Niinpä siis menemme sisään 228 paikkaiseen isompaan saliin. Ystäväni kehottaa minua huomaamaan myös lamput. Ja minähän huomaan.

Täytyy olla niin, että olen väistämättä jossain nähnyt tämän tukkilaisromanttisen näytelmän. Kangas on osittain modernisoinut esitystä. Vaikka en aktiivisesti aikaisemmista esityksistä muista, niin siitä olen varma, että eivät tukkipojat ole farkuissa seilanneet. Haitanneeko tuo nyt mitään? Eipä todella.

Valkeakosken esityksessä on lauluja peräti 31. Huh huh! Jopa on! Netti väittää, että alkuperäisessä olisi vain 11. No, joka tapauksessa käsiohjelman mukaan Merikannon ja Pakkalan nimissä on 18. Uudempaa tuotantoa on säveltänyt ja sanoittanut Harri Salminen.

Kaikilta näyttelijöiltä sujuu laulu hyvin tai vieläkin paremmin. Kiinnitän huomiota Katria näyttelevän Anette Raukolan todella kauniiseen lauluun. Saan sitten myöhemmin kuullakin, että hän opiskelee laulua ammatikseen. Hyvin kaikki laulut nivoituvat tähän romantilliseen tarinaan. Lopussa kaikki hyvin. Kolme toisiinsa mielistynyttä paria saavat toisensa. Onnea, Onnea!

Rapsakkaasti esitys etenee tapahtumista toiseen, välillä tanssia rytkyttäen. Käsiohjelmasta lasken, että näyttämöllä on 20 esiintyjää. Silti kaikki mitä ilmeisimmin tulevat ja menevät juuri niin kuin pitääkin, muistaen vielä niin sanat kuin laulut. Mikä siinä on yleisön viihtyessä. Katsomon tuolitkin kun ovat mallia mukavat.

Lämpiössä on 100 paikkaa. Väliajalla nautimme kahvion antimista. Saan molempien annokset kutakuinkin samalla hinnalla, jonka joutuisin Mansen teattereissa maksamaan yhden nautinnoista. Ja hyvältä maistuvat. Vessareissulla olen ällikällä lyöty, kun voin jopa valita kahden vapaan vessan välillä. Siis voin ihan valita vapaan vessan! Enpä muista tällaista onnea teatterin väliajalla kokeneeni.

Jos mahdollista, toinen puoliaika on ensimmäistä toiminnallisempi ja tapahtumarikkaampi.

Erityisesti huumorisilmääni miellyttää Mikko Huovilan esittämä hahmo ( Heikki Tolari, ikuinen tukkilainen). Hän osaa kutkuttavasti esittää välillä hieman hömelöä, ”ottiatuotaansa” hokien. Kristiina Turunen Rättärinä jo pienin ilmein saa sanomaansa ja tunteitaan esiin. Ystäväni Eki Lahtinen (Pietola, leskimies, talollinen) on vahvojen, vaihtuvien tunteiden tulkki.

Nostamalla joitakin esiintyjiä teen hieman vääryyttä muille. Kukaan nimittäin ei ole heikko lenkki, vaikka ikähaarukka on laaja, nuorista yli 80-vuotiaaseen. Tukkilaisia esittää muutama tyttökin ja hyvin hekin käyvät tukkilaisista.

Toimivan ja osin yllättävänkin lavasteen on suunnitellut Pauliina von Bell. Taas kerran ajattelen, mitä ihmeellisiä juttuja nykytekniikalla saadaan aikaan. Vesikin virtaa niin kuin tyhjää vaan, vaikka ei virtaakaan.

Kun on pienehkön paikan teatterista kyse, en ihmettele, että kesken Sanna Maïchen (Oterma, tukkilainen ja nikkari) railakkaan tanssin kuuluu takapermannolta huuto: Hyvä Sanna! Vähän se toki hymyilyttää. Ihan en osaa kuvitella, että Tampereen teatterin esityksessä joku huutaisi kesken kaiken esimerkiksi: Hyvä Mari (Turunen).

Vieressäni penkillä istuu pariskunta, jonka rouva hytkyy välillä voimallisesti tapahtumien tahdissa ja huudahtelee Huh, Huh. Saan selityksen esityksen jälkeen. Mitä ilmeisimmin pariskunnan nuori on näyttelijänä. Kyllä minäkin noin vahvasti eläytyisin, jos oma jälkikasvu olisi lavalla.

Kauniiksi lopuksi voisin kehottaa sinua menemään katsomaan Valkeakoskelle Tukkijoella-näytelmää. Enpä kehota. Viimeinen näytös meni jo viikko sitten. Sen sijaan kehotan tarkkailemaan Valkeakosken teatterin tulevia näytelmiä ja menemään niitä katsomaan. Siellä tehdään harrastajavoimin ammattilaisohjauksessa ansiokasta teatteria.