Ensimmäinen ajatus: jätän väliin POLAMKIN seuraavan Johtamisaamun luennon. Aiheena on Talouden ja hyvinvoinnin lääkkeet ja paradoksit. Puhujina professorit Sixten Korkman ja Olli Kangas. Yhteiskunnan talousasioista en mitään ymmärrä eikä minulta mitään kysytä. Eikä kannattaisikaan kysyä. Hoitakoot hommat he, joille ne kuuluvat.

Toinen ajatus: ehkä sittenkin. Uteliaisuus herää. Onhan Sixten Korkman johtavia taloustietäjiä, jolta aina asiantuntijalausuntoa kysytään. Vetovoimaa lisää, että tiedän hänen edesmenneen vaimonsa olleen arvostettu psykologi ja psykologian tohtori. Yksi hänen tyttäristään on oikeuspsykologi ja psykologian tohtori. Häntä olen pariinkin otteeseen kuunnellut kongresseissa. Tällainen määrä psykologista ajattelua lähipiirissä on varmasti vaikuttanut talousmiehenkin näkemyksiin tuoden niihin inhimillisen säväyksen.

Lopullinen sysäys tulee Korkmanin 70-vuotishaastatteluista, jotka luen tarkasti (HS 31.1.18, AL 2.2.18). Positiivinen mies, joka häpeilemättä julistautuu optimistiksi, tasa-arvon ja suvaitsevuuden kannattajaksi. Mies, joka nuorena on ollut töissä kaukomaita kyntävissä norjalaisissa valtamerilaivoissa, ei voi olla vanhempanakaan mikään ihan jäykkis.

Siispä istun hyvissä ajoin etupenkissä valmiiksi virittyneenä. Oman laatikkonsa tahi kuplansa sisältä on virkistävää kurkottaa välillä ulkopuolelle. Aivotkin tykkäävät.

Korkman ja optimismi

Korkman tunnustautuu heti aluksi markkinatalouden kannattajaksi. Se ei ole täydellinen, mutta kuitenkin vähiten huono järjestelmä. Se sallii vapauden. Vertailukohteeksi hän ottaa Pohjois-Korean. Sen kaltaiseen ei kai kukaan täysjärkinen haluaisi, näin toki ajattelen minäkin. ”Kapitalismi on mainettaan parempi järjestelmä”.

Yövartijavaltio eli institutionaalinen kokonaisuus, joka tarvitaan, on markkinatalouden perusta. Se pitää sisällään

·     ihmisen perusoikeudet ja -vapaudet

·     ulkoisen puolustuksen

·     sisäisen turvallisuuden ja järjestyksen, mm. poliisin

·     yleisen hallinnon

·     oikeusvaltion

·     parlamentaarisen demokratian

Korkman kertoo omakohtaisen kokemuksen, joka osittain on vaikuttanut siihen, että hän suuresti arvostaa poliiseja.

Hän ajoi autolla yöllä puoli kolmen aikaan Helsingissä, kun poliisi pysäytti hänet.

”Onko teillä käsitystä, miksi pysäytin teidät? ”, kysyy poliisi.

”Ei ole, vastaa Korkman.

”Ajoitte yksisuuntaisella kadulla väärään suuntaan ja ajatte ilman valoja. Jos herra nyt ystävällisesti kääntäisi autonsa ja laittaisi valot päälle”.

Kaikki tämä ystävällisessä yhteistyön hengessä.

Jäin miettimään, mitä hän teki siellä siihen aikaan yöstä. Palasi bileistä? Kärsi unettomuudesta? Pakeni velkojia? Lämmitteli auton akkua? Paraskaan juttu ei anna vastauksia kaikkeen.

Politiikka on tärkeää, sanoo Korman. Se vaikuttaa siihen, onko yhteiskunta hyvä vai huono. Hän patistaa ihmisiä äänestämään ja vaikuttamaan monin tavoin.

Tästä olen samaa mieltä. Olen äänestänyt aina, kun se on ollut mahdollista. Minusta se on ihan ilman muuta velvollisuus, kun olemme naisina ensimmäisinä Euroopassa saaneet äänioikeuden. Varmuuden vuoksi äänestän aina ennakkoon. Valitettavasti ei enää saa täyttää lappua, jossa kysytään, miksi äänestää ennakkoon. Ruksasin aina kohdan, että olen ulkomailla vaalipäivänä. Koskaan en ollut, mutta ruksaus toi mieleen pienen tuulahduksen kaukomailta.

Aktiivisemmaksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi minusta ei ole eikä tule. Mitä nyt olen yhden kerran osallistunut mielenosoitukseen rasismia vastaan. Ai niin, olenhan kehitysvammaisten palveluiden kilpailuttamiseen liittyvään kansaisadressiinkin nimeni laittanut.  

Bruttokansantuote ja elintaso on korkeampi maissa, joissa talouden vapausaste on korkea, kertoo Korkman. Korkean tulotason maissa onnellisuus on yleensä suurempi. Korkmanin mukaan Tanska on onnellisin maa ja Suomi tulee toisena. Viime viikolla on kohistu YK:n selvityksestä, jonka mukaan Suomi on onnellisin maa. Miten se sitten näkyy ja näkyykö jotenkin ihmisten arkikäyttäytymisessä, onkin jo toinen juttu.

Ymmärrämmekö, mitä maailmalla tapahtuu, kysyy Korkman. Digitalisaatio ja globalisaatio ovat tätä päivää. Yleiset ongelmat, kuten esimerkiksi ilmastomuutokset ja pakolaisasiat vaativat yhteistyötä. Globalisaation ansiosta köyhyys vähenee, etenkin kehittyvissä maissa, talous kasvaa, kulttuurit rikastuvat. Toisaalta se tuo huolenaiheita: lisää kriisejä, tuhoaa ympäristöä, lisää työttömyyttä, romuttaa hyvinvointivaltiota ja demokratiaa.

Poliittinen globalisaatio on välttämätöntä, että vältyttäisiin toisen maailmansodan kaltaisilta tuhoilta. Sen hyvin ymmärrän ja kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivon, että sen kaltainen ei toistuisi. Sen sijaan ihan kaikkia huolen aiheita ja etenkään niiden perusteita en ymmärtänyt. Olisi varmaan pitänyt rautalangalla vääntää.

Suomelle viimeiset 10 vuotta ovat olleet huonoja, sanoo Korkman. Esimerkiksi Nokia lähti, Venäjänvienti laski ja  paperiteollisuudella on mennyt huonosti. Hän hakee syitä Suomen alisuoriutumiselle. Mitään luettelemaansa asiaa hän ei kuitenkaan pidä kohtalokkaana, ei esimerkiksi väestön ikääntymistä, ei globalisaatiota, ei finanssipolitiikan huonoutta tai hyvinvointivaltion taakkaa.

Menoleikkaukset ovat välttämättömiä ja ne on tehtävä silloin, kun talous on nousussa eli nyt. Korkmanin mukaan poliitikkojen tekoja hillitsevät kuitenkin tulevat vaalit. Hän lainaa Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckeria:

” Me poliitikot tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta emme tiedä, miten tulisimme uudelleen valituksi, jos teemme sen.”

Siinäpä varsinainen dilemma.

Neil Hardwick on kuulemma sanonut jotenkin sinne päin, että Suomi on upea maa, huonoina puolina on vain maantieteellinen asema, ilmasto ja kansa. Korkman käyttää slogania: Suomella on loistava menneisyys, upea tulevaisuus, mutta nykyisyys? Optimistina hän näkee kuitenkin, että voimme selvitä, ongelmista huolimatta. Kuulostaapa hyvältä! Ehkä taivas ei putoakaan.

Olli Kangas ja madonluvut

Kun Korkman lopettaa optimistisin ajatuksin, työelämäprofessori, Kelan yhteiskuntasuhteiden johtaja Olli Kangas näkee maamme taloustilanteen koko lailla huolestuttavana.

Suomi ikääntyy nopeammin kuin mikään eu-maa seuraavien 25:n vuoden aikana. Lapsuus ja vanhuus vievät eniten yhteiskunnan varoja. Tämän tiedän ja ymmärrän. Kestävyysvaje vaatii jo nyt nopeita toimenpiteitä. Työllisyyttä on saatava lisättyä, esimerkiksi nopeuttamalla koulutuksesta työelämään siirtymistä ja eläkkeelle siirtymisen lykkäämistä. Jos jotain olen ymmärtänyt, niin poliitikot ovat jotain jo tässä suhteessa yrittäneet tehdä. Itse en tunne syyllisyyttä, vaikka jäin työelämästä 64,8 vuotiaana, enkä ollut tappiin asti. Edes elossa olemisesta vanhuusväestöön kuuluvana en tunne syyllisyyttä. Viekööt saunan taakse lopetettavaksi, jos näin päättävät. Itse en sitä tee.

Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kaikki voittavat, sanoo Kangas. Uskottavaa. Pienten tuloerojen maissa tyytyväisyys elämään on korkeampi. Meillä viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kaikissa perusturvaetuuksien suhteellisessa määrässä on tapahtunut merkittävä lasku, näin esimerkiksi asumistuessa, työmarkkinatuessa, opintotuessa ja lapsilisissä. Ei siis yhteisen hyvän kannalta toivottavaa.

Kangas pohtii myös perustuloa. Ongelmana on sen rahoitus. Hänestä siinä tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä.

Huomisen haasteita hoidetaan eilispäivän voimasuhteilla, kun pitäisi katsoa tulevaisuuteen, väittää Kangas. Ymmärrän sen niin, että käytössä olevat menetelmät eivät sovi nykyongelmiin. Jotain täytyy tehdä, sanoo hänkin, mutta ihmettelee, että mitä se olisi. Tulevien vaalien vaikutusta poliitikkojen päätöksentekoon hänkin valittelee.

Lopputulema

Eniten minua ilahdutti, että tunsin jopa enimmäkseen ymmärtäväni mistä puhutaan. Jotkut näkemykset olisivat tosin vaatineet itseltäni vähän enemmän perustietoa. Eniten minua huolestutti, että ojassa taidetaan olla, eikä ylös pääsystä tietoa. Siitäkin huolimatta keikka oli kannattava!

Saattaapa olla, että luen Sixten Korkmanin viime vuonna ilmestyneen kirjan Globalisaatio koetuksella. Jos vauhtiin pääsen, niin hänen kirjojaan löytyy lisääkin.

Lopuksi. Jos nyt jonkun mielestä herrat ovat puhuneet pötyä, kyse saattaa olla minun väärinymmärryksestäni. Otan siis kirjoituksestani täyden poliittisen vastuun.