Mummottelua

klo 12:19 | 17.7.2019

Kyllä hymyilytti.

Kauppakeskuksessa nuori äiti pyysi pikkuistaan väistämään, ”että mummo pääsee menemään”.

Siis minä. Siis MUMMO.

Tähän on nyt sitten tultu. Eka kerran kuulin itseäni kutsuttavan mummoksi. Lapsenlapsillekaan kun en ole Mummo, vaan Mummeli.

Piti oikein ruveta tutkimaan, että kuka ja mikä se mummo on. Googletin sanan mummo.

Ensimmäiseksi tarjotaan tietoa Mummo-komediasarjasta. Sitä esitettiin vuosina 1987-89. Kun en ole mikään eilisen teeren tyttö, muistan toki ohjelman. Kaksi seuraavaakin antavat tietoa samasta Mummo-sarjasta.

Kolmas tarjokas on jo enemmän hakemaani asiaa. Siinä Wikisanakirja kertoo mummon olevan vanhemman äiti tahi/ja arkikielessä vanha nainen.Tiedetään. Neljä seuraavaa hakutulosta on taas tutusta Mummo-sarjasta.

Vähän on ykspiippusta tietoa.

No hyvä. Yritetään hakusanoilla Kuka on mummo?

Eikä! Ekana taas sama Mummo-sarja. Ja taas Wikisanakirjaa. Ja keskusteluja. Ja Lucia-mummoa. Ja sarjakuvablogia.

Voi voi voi. Ei kelpaa. Saisko nyt enemmän tietoa, kuka on mummo ja olenko mummo?

No, löytyyhän lopulta jo asiaa. Kuinka mummo olet? Tee testi, tarjoaa Kodin Kuvalehti 11.3.2015.

No, minäpä teen. Opastukseksi kerrotaan, että kuka tahansa voi olla mummo, se ei ole iästä kiinni. Kysymyksiä on 14 ja jokaisesta samaa mieltä olemisesta saa pisteen. Onnistun kehräämään kasaan neljä pistettä. Tulkinta siitä on seuraavanlainen:

Sinussa ei ole mummoa nähtykään. Hilloaminen, villasukkien kutominen ja sienestäminen ovat suunnilleen tylsintä, mitä voisit kuvitella. Kärsit ylipäätään kaikesta hitaasti tapahtuvasta: "Hopi hopi, nyt vähän vauhtia", voi hyvinkin päästä suustasi. Hankit mieluiten kaiken uutena. Vanhuus kuulostaa sinusta ikävältä ajatukselta.

Joku tässä tulkinnassa menee enemmän kuin vähän pieleen. Kysymys villasukista kuului jotenkin näin, että onko mielestäsi syytä osata villasukan kutominen. Siitä nyt tietysti olin samaa mieltä. Ja silti tulos väittää minun karsastavan villasukan kutomista. Pah! Eikä todellakaan minusta hilloaminen tai sienestäminen ole tylsää hommaa. En kylläkään yhtynyt näkemykseen, että näkisin metsän ensisijaisesti täynnä säilöttävää. En nyt sentään. Äh, eikä todellakaan mielestäni kaikki hitaasti tapahtuva ole kärsittävää. Miten siihen sopisi ahkera lukemisharrastukseni? Enkä erityisesti halua hankkia kaikkea uutena, vaikka en yhtynytkään käsitykseen, että en malta olla raahaamatta emaliastioita kirpputorilta. Varsinainen kirpputorihai en ole, mutta toisinaan niissä käyn. Mutta että emaliastioita?

Vai että vanhuus kuulostaa minusta ikävältä asialta? Olipa todella uusi tieto. Tässähän sitä kolmannen iän vanhuutta elelen, enkä ole missään ikävässä. Tulevat vanhuusvuodetkaan eivät nyt kuulosta eivätkä tunnu ikäviltä. Että kaikella kunnioituksella, mutkat oli tässä ”testissä” vedetty aika suoriksi. Mutta viihdettähän tällaiset kyselyt vain ovat. Toki sen tiedän.

Sen verran innostuin tuosta nuoren naisen mummottelusta, että saman päivän mökkimatkalla ostin Virtain Visuveden kahvila Rasin tuvasta Vapaan Mummun mysliä. Ostin hetkeäkään epäröimättä, vaikka mysliä en syökään. Tällaiselle Vapaalle Kansalaiselle tuo Vapaa Mummu iski kuin kirves pölkkyyn. Jos olisi ollut myynnissä Vapaan Mummon mysliä, olisin ostanut niitä ainakin kaksi.

mummon määrittelyä

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Anjakaarina

Iiu Susiraja - taidetta esine edellä

klo 11:58 | 10.7.2019

"Minun lähtökohtani on esine ja miten sen liitän itseeni” kertoo kuvataiteilija Iiu Susiraja Nykytaiteen museon Kiasman nettisivuilla. Hän tekee usein ennen kuvan ottoa oikein listaa mahdollisista esineistä. Ja niitä monenlaisia esineitähän kuvissa hänen itsensä kanssa löytyy.

Susiraja, aikaisemmalta nimeltään Pirre Karvinen, on 43-vuotias kuvataiteilija. Nimensä hän muutti vuonna 2006. Helsingin Sanomien Nyt-liitteen iso juttu vuonna 2011 nosti hänet ja hänen taiteensa julkisuuteen.

Käsitykseni Susirajan töistä on muodostunut lehtijuttujen perusteella. Kiasmakäynnilläni kuvat eivät siis yllätä. Ensimmäinen ajatukseni näyttelyyn astuessani kuitenkin on: Onko nää työt näin pienikokoisia?

Näiden kuvien nimet ovat Flirttiä vessan istuimen kanssa ja Hyppy makkaran kanssa. Kaikissa kuvissa on olennaista, että Susiraja, joka on sekä malli että kuvaaja, katsoo ilmeettömänä kameraan.

Kiasman esittelyn mukaan ” Teokset herättävät näkemään kulttuurisesti latautuneen käsityksen kehonkuvasta, seksuaalisuudesta ja naisellisuudesta.” ”Susiraja tekee rehellisiä ja lämpimän humoristisia valokuvia…” Vaikka kuvien edessä oikein yritän mietiskellä näitä merkityksiä, kuvat jättävät itseni kylmäksi. Omaperäisiä ne toki ovat. Teokset eivät ihastuta, eivät vihastuta, eivät ilahduta, eivät ajatteluta. Siis minua. Kuvissa on vain todellakin esineitä, joita Susiraja laittaa usein itseensä sinne ja tänne. Toki tunnistan selkeät seksuaaliset viestit, mutta entä sitten?

Kiasman sivulla olevalla videolla Susiraja kertoo, että esineillä hän hämää katsojan. Ilman esineitä olisi liian paljastavaa. Millä lailla ja mitä paljastavaa, kysyn minä? Mitä valokuvat tarkoittavat, siihen Susiraja ei sano osaavansa vastata. Ne ovat omakuvia ja nykytaidetta, sanoo hän.

Kaikki kuvat on nimetty. Nimet ovat rimpsuna usean kuvan sivustalla. Siksi olen nyt vähän hukassa nimien ja kuvan yhdistämisen kanssa. Joka tapauksessa tällaisia nimiä esimerkiksi kuvilla on: Viikkosiivouksen kohokohdat, Ihastuttava vaimo, Rauhan lippu, Pyykkipäivä, Hauskanpitoa, hiekkaa ja aurinkoa.

Pitkään kuvittelin näyttelyn nimen olevan Kuivakka iho. Niin sen luin ja ymmärsin. Itse asiassa vasta tätä kirjoittaessani tajusin nimen olevan Kuivakka ilo. Siltikään en löytänyt itsestäni, en edes kuivakkaa ihoa, ilosta puhumattakaan. Asiaa ei varmaan paranna sekään, että mukanani oli kaksi minua paljon nuorempaa henkilöä, eikä heihinkään kolahtanut. Ihmettelyä sentään herättää video Big Melody, jossa Susiraja pissaa seisaaltaan pienen rummun päälle. Että tämäkin taidetta?

Susirajan näyttelyitä on ollut Yhdysvalloissa asti ja ne ovat saaneet siellä kiittäviä arvioita. Aikaisemmin hän rahoitti taiteen tekemistä siivoamalla, nyt hänellä on viisivuotinen apuraha. Toisaalta New Yorkissa Susiraja tapasi kuraattoreita ja taidemaailman vaikuttajia ja huomasi, että työt eivät avaudu heistäkään kaikille. (HS 4.3.19 ja 14.3.19)

Oikeat taideihmiset siis ymmärtävät yleensä Susirajan taiteen päälle. Hyvä niin. Tiedän, että saatan olla tässä pahasti erilainen nuori. Ja olenkin. Minähän olen tosin vain täällä melkein susirajan takana asustava maalaisjuntti, joka välillä vierailen parempien ihmisten mailla. Itsetuntoani tosin hivelee, että jotkut usalaisetkin taidemaailman vaikuttajat ovat kanssani samassa umpiossa.

Kuivakka ilo- näyttely Kiasmassa 28.7.19 asti. Teoksia on myös esillä Mäntän kuvataideviikoilla.

Kommentit (0)

Anjakaarina

Tosi-tv:n ihmeellinen maailma. Sukupolvien välinen rotkoko?

klo 13:48 | 3.7.2019

Ihmeitä on maailma täynnä. Tiedetään.

Viime kevään mittaan olen ihmetellyt muutamaakin tosi-tv ohjelmaa. Kun en ennestään niistä mitään tiennyt, päätin katsoa, mistä niissä on kyse.

1. Temptation Island Suomi

Tätä ohjelmaa on esitetty jo useampana kautena, sivistin itseäni. Ohjelman nettisivuilla kerrotaan, että kyse on ” kiimaisen somesuosion saavuttanut huippureality”. Hmh. Että ihan kiimaista. Ellette kuitenkaan ohjelman ideaa tiedä, niin voin kertoa, että lyhyesti sanottuna kyse on siitä, että neljä pariskuntaa menee kolmeksi viikoksi Thaimaahan, varatut miehet ja naiset eri paikkaan. Miehet viettävät seuraa naissinkkujen kanssa ja naiset miessinkkujen. Jos nyt jotain ymmärsin, niin pariskuntien tarkoitus on koetella suhteen kestävyyttä. Ja sinkkujen tehtävä on yrittää vietellä näitä varattuja.

Ohjelman alussa näytetyt sanat Viettelys Kiusaus Houkutus kertovat jo melkein kaiken. Joka ilta on allasbileet, joissa ilmaista viinaa on niin paljon kuin sielu sietää. Ja sieluhan sietää. Päivisin on kahdenkeskisiä treffejä, jotka nekin aina päättyvät pullon ääreen. En tiedä, ehtivätkö nähdä yhtään selvää päivää.

Illalla on parisuhteessa oleville iltanuotio, jossa saavat katsoa kumppaninsa tapahtumia videolta. Jos videossa ei näytä olevan mitään epäilyttävää, juontaja Sami Kuronen yrittää herättää epäilyksiä toisen puoliskon uskollisuudesta. Ilmeisesti formaattiin kuuluva juttu.

Ei siis ole mikään ihme, että enemmän tai vähemmän kännissä suhteita syntyy ja peittokin heiluu eli ”pannaan”, kuten termi siellä kuuluu. Jollakulla panohommat ovat tänään yhden kanssa ja huomenna toisen. Näinhän on freudilaisittainkin vitsailtu, että persoonallisuuden osa, Yliminä, jossa on arvot ja omat normit, liukenee alkoholiin. Kuvaavaa on, että yksi varsinainen sekoilijakaveri tämän tästä ihmettelee: ”en tiedä, miten pääsi näin käymään”. Siis itse ei tehnyt, vaan niin vaan kävi.

Sama heppu riehuu, heittelee tavaroita, möykkää ja haukkuu muita humalassa monesti. Juontaja Sami Kuronen kertoo jälkeenpäin, että tuotantotiimi mietti, pitäisikö kaveri poistaa. No, näin ei tietenkään tehty. Kaverin tulevaisuuden kannalta se olisi ollut paras juttu, luulen. Ylpeänä hän antoi sanomalehdelle (AL 29.4.19) jopa jälkeenpäin haastattelun reissustaan. Hän sanoi olevansa tyytyväinen, että lähti mukaan. ” Se on kokemus, jota en mistään muualta saa” Epäilemättä. ” Kolmen viikon ilmaiset viinabileet”, kuvasi jälkeenpäin reissua yksi naissinkku, selvästi mielissään. Vaikka en ihan joka jaksoa katsonutkaan, niin aika olennaiselta kuvailu tuntuu.

Huipentuma oli ennen kotiin lähtöä ”kaksneloset”. Valitsemansa sinkun kanssa varattu sai viettää vuorokauden hulppeissa oloissa, joissa heitä odotti kauniisti kukkasin koristeltu parivuode. Näytti ihan parhaimman lajin häävuoteelta.

Kun muutamista parisuhteessa olevista sai jopa alussa fiksun kuvan, niin ihmettelen, miksi he moiseen ohjelmaan hakeutuivat? Ilmainen viina? Ilmainen reissu? Thaimaa? Seikkailu? Julkisuus?

Ei, en ymmärrä. Lopputulemahan oli se, että kaksi neljästä pariskunnasta lähti eri suuntiin ”loman” jälkeen.

Sisareni oli sitä mieltä, että osallistujat saavat varmasti rahaa. Näin on kuulemma ainakin Saksassa, missä hän asuu. Mietin, että minulle kyllä pitäisi todella paljon maksaa, että lähtisin moiseen mukaan. En olisi kyllä sopivaa ainesta siinäkään mielessä, että en pystyisi ryyppäämään kolmea viikkoa putkeen. Ei ole tullut tarpeeksi harjoiteltua. Mutta. Tässä on varmasti sukupolvien välinen rotko. Siis mukaan lähtemisessä. Tosin tunnen monia nuoria, joita ei kirveelläkään saisi moiseen. Meitähän on moneen junaan ja aina joku jää asemallekin, kuten sanonta kuuluu.

2. Bachelor Suomi

Tämän ohjelman ideasta minulla oli jo ennakkoon joku tieto, kausi oli jo neljäs. Poikamies hakee naisystävää. Tarjokkaita on 17. Yksi kerrallaan sulhasehdokas, tänä keväänä fiksunoloinen Christoffer, lähettää naisia kotiin Ruususeremoniassa. Siinä naiset seisovat ryhmänä tuomiolla, kun mies jakaa yksitellen ruusut niille, jotka jäävät. Ilman ruusua jäänyt saa aina lähteä kotiin. Kyyneliltä ei näissä bileissä vältytä, enkä ihmettele.

Jossakin vaiheessa ohjelman kuvaukset siirtyvät Kreikkaan. Naiset asustelevat yhdessä, mutta yksitellen he pääsevät poikamiehen kanssa treffeille. Kiinnostavin kysymys muilla naisilla on, pussailtiinko treffeillä. He pitävät jopa lukua siitä, onko kaikki jo pussaillu. Joillekin Toffe antaa arvionsa pussailun jälkeen: ”Sä oot hyvä pussaamaan.” Hohhoijaa.

Alkutreffeillä tavallisin kysymys on, puolin ja toisin: ”mitä sä ajattelet/tykkäät musta?” Kun jäljellä on vain kolme naista, jokainen pääsee urhon kanssa peräkkäin yön yli treffeille. Vaikka peiton heiluntaa ei tässä ohjelmassa kuvata, niin epäilen, että sitä puoltakin testataan.

Tässä ohjelmassa juodaan joka tilanteessa kuoharia/sampanjaa, laseista päätellen. Varsinaisten ohjelmajaksojen jälkeen oli Tilinteko- ohjelmajakso. Hiukan mua hymyilytti, kun kaikki ohjelmaan osallistuneet naiset (yhtä lukuunottamatta) istuivat kahdessa peräkkäisessä rivissä – ja siinäkin oli kaikilla sampanjalasi kädessä.

Niinhän siinä oli käynyt, että Christoferin valitseman naisen kanssa suhde oli jo lopussa, oli kestänyt pari kuukautta. Voi Toffe, Toffe! Olisit kysynyt vähän tädiltä, kenet valitset. Tuliko edes noudatettua äidin ohjetta, että valitulla tulisi olla suuri sydän? Kyllä apua tarvitsisi näköjään kolmekymppinenkin sankari.

No joo, mikäs siinä. Onhan tämä yksi tapa yrittää löytää kumppani. Sen löytäminen ei ole aina helppoa. Huonostihan tässäkin kävi. Jotenkin vaan tuntui sivusta raastavalta tuo tyrkyllä olo, ”kunpa saisin ruusun”, ja se käsin kosketeltava jännitys ja kyyneleet! En tiedä, olisiko Tinder ainakin sielulle helpompi, kun en siitä, siitäkään, mitään tiedä.

3. Vieraissa

Tämä oli kesyin katsomistani tosi-tv ohjelmista. Pariskunnat, näitäkin taisi olla neljä, erotettiin viikoksi asumaan jonkun toisen pariskunnan puolison kanssa. Pareilla oli jo lapsia, mukana oli ainakin yksi uusperheellinenkin. Näiden uusien ”pariskuntien” luona käytiin sitten tekemässä terapeuttisia keskusteluja ja annettiin tehtäviäkin. Ideana oli, että vieras puolisko olisi omalla tavallaan haastava, että hänen avullaan itse kasvaisi.

No, mikäpä siinäkään. Monet tulivat hyvin juttuun ja saivat puitua oman suhteensa ongelmia. Minua vaan häiritsi se, että tässäkin ilmeisenä tarkoituksena oli saada vähintäänkin syrjähyppyjä aikaiseksi. Huoneistoissa, joissa parit asuivat, oli vain kaksoisvuoteita. Myöskin juontaja herätti odotuksia sanomalla jotenkin tähän tyyliin, että saa nähdä, tuleeko ero vai jatkavatko yhdessä. Jo ohjelman nimikin viittaa ”vieraissa käymiseen”.

Kaksoisvuode johti siihen, että toinen asukas nukkui sohvalla. Viikon jälkeen jokainen pari uhkui rakkautta omaa puoliskoaan kohtaan ja kohtaamiset olivat täynnä suudelmia ja rakkauden tunnustuksia. Jälkiseurannassa huuma oli monesti jo haihtunut. Oliko nyt kyse kannetusta vedestä vai mistä?

Kun yksinkertainen olen, mietin tässäkin ohjelmaan lähteneiden motiiveja. Ajattelivatko oikeasti, että viikon mukanaolon jälkeen ikuinen parisuhdeonni kukoistaa? Seikkailu? Julkisuus? Jännitys? Vaihtelua? Millaista palautetta mahtoi kouluikäinen lapsi saada kavereilta? Tällaisena vanhan kansan jääränä panostaisin pikemminkin hyvän terapeutin antamaan pariterapiaan.

Että sellaisia ohjelmia. Tulipahan niitä nyt ajoittain seurattua. Kun tallensin jaksot, saatoin katsoessa kelata mainokset ja halutessani osan ohjelmaakin. Pitikö sun niitä edes katsoa, saattaa joku kysyä, kun et kuulu edes kohderyhmään? En kuulu, en, mutta jos on utelias, niin on. Nyt tiedän, mistä niissä on kyse, ei tarvitse seuraavia kausia katsoa. Kuten jo edellä sanoin, sukupolvien välillä lienee rotko. Toisaalta voi olla niinkin, että aika on niin nuorille kuin vanhemmille eri kuin minun nuoruudessani ja olen jämähtänyt vanhaan maailmaan.

Jos nyt oikein muistiani terästän, niin muistelen, että joskus taannoin (ehkä viime syksynä?) järjestettiin tilaisuuksia, joissa eläkeikäiset kertoivat seksikokemuksistaan. Ellen väärin muista, yksi nainen pääsi telkkariinkin kertomaan, montako miestä hänellä oli ollut vuorokauden aikana. Että ei nämä itsensä paljastelut koske vaan nuoria. On niitä vapautuneita ihmisiä meissä vanhemmissakin.

Että halleluujaa vaan!

Mediakuva on ohjelman nettisivuilta, muuta television kuvasta ottamiani.

Kommentit (0)

Anjakaarina

Mökkijuhannukseni plussat ja miinukset

klo 12:37 | 25.6.2019

Sanon heti alkajaisiksi ruman sanan: lupiini. Tätä ei tietenkään pitäisi kertoa, mutta pidän lupiineista. Ellen suorastaan rakasta. Juhannusmatkallani Tampereelta mökille niitä oli silmäni ilona ihastuttavan kauniina tien varsilla. Koiranputki niiden seurana vain parantaa maisemia.

Juhannus tuli, oli ja meni.

Ennen jussia juttelin yhden tuttavan kanssa. Hän kertoi, että he viettävät vaimon kanssa juhannusta kaupungissa.

Jäin oikein miettimään, olenko koskaan, edes hurjassa nuoruudessani (joka totta puhuen ei ollut edes hurja) ollut tähän aikaan muualla kuin mökillä. Kun oikein pinnistän, muistan olleeni nuorena jossakin, jonkin matkan päässä kotoani, juhannustansseissa. Mentiin joukkokuljetuksena bussilla ja samalla takaisin. Silloin taisin jäädä bussista oikeaan kotiini loppuyöksi. Ai että, että sellaistakin touhua on ollut!

Miksi änkeydyn mökille niin usein juhannuksena(kin)?

Mitä se antaa?

1. Itse mökki veden äärellä ja luonnon keskellä

Kun on mökkihöperö, niin on. Minulle sopii erinomaisesti se, että mökkimme ei ole mikään toinen omakotitalo. Puiden kantaminen ja puulämmitteisen saunan lämmittäminen antaa jo hyvän fiiliksen. Vaikka vesi tulee pihaan vesipostiin (kesällä) ja kylminä päivinä saa sähkölämmityksen päälle, tunnelma on ihan eri kuin kotona. Tiskit hoituvat ilman tiskikonetta. En koe stressiä tiskeistä. Jos joku vieras tarjoutuu tiskaamaan, ojennan hänelle astiapyyhkeen kuivausta varten ja tiskaan itse. Siitä kuivaamisesta en niinkään tykkää. Telkkari ei ole löytänyt tietään mökillemme. Eikä näillä näkymin löydäkään.

2. Sää kuin morsian!

Anteeksi kulunut sanonta, mutta morsian se oli tänä juhannuksena. Juhannuspäivän sade pienine ukkosineen ei päiviä pilannut. Silloin sain hyvällä omallatunnolla sängyssä lukea kirjaa.

Voi voi, miten monet sadejuhannuksetkin olen viettänyt mökillä. Kokon polttamista ja kokolla oloakaan sade ei ole koskaan haitannut.

3. Pasin Kyläkauppa ei petä koskaan!

Nytkin sain hyviä uusia perunoita ja monenlaista grillattavaa, vaikka pihan lohisavustamon kalat olikin loppuunmyyty. Nappaan vielä mukaan kymmenen kiloa kanankakkaa ryytimaalle. Nostalgiset koivut ovat joka juhannuksena kaupan oven pielessä. Mökillä joinakin vuosina olen ollut niin aikaansaapa, että ovensuukoivut kertovat juhannuksesta. Tänä vuonna ne loistivat poissaolollaan.

4. Sauna ja järvi, yhdessä tai erikseen

Mökillä sauna lämpiää joka ilta, kuten näinäkin päivinä. Oli siellä hyvä hikoilla miehen tekemällä juhannusvastalla nahkaansa läiskien. Helteillä hikoiluhuone saattaa jäädä väliin. Silloin sitä tiheämmin olen järvessä. Ostin uimalasit ja kuvittelin, että nyt voin opetalla oikeaa uintitekniikkaa, mutta nenään meni vettä, mokoma. Ei hyvä. Pyykkipoika on tarpeen.

5. Juhannusvieraat

Ei muuta kuin mies grillaamaan niin vieraille kuin itselle ennen kuin nälkä yllättää.

Nuorin aattovieras oli kaksikuukautinen Isla. Sain seurustella hänen kanssaan äitinsä syödessä. Kun tuskastuminen meinasi alkaa, etsin silmilläni jotain viihdykettä.

Uskokaa tai älkää, tämä voideputkilo oli Islasta tosi mielenkiintoinen. Sitä hän tarkkaili silmä kovana pitkät ajat, etenkin, kun sitä vähän heiluttelin. Siis mitään lasten helistimiä ja hilavitkuttimia ei tarvita. Ainakaan Islalle.

6. Ampiaisten ja niiden pesien puute

Takavuosina oli sääntö, että ampiaiset tekivät pesänsä terassille ja huussiin ja ulkokomeroon. Ainakin. Parhaimpina kesinä useamman kerran. Jo muutamana vuotena olemme kokeilleet neuvoa, että kahvinsuodatepussiin rutistellaan keittiöpaperia ja sitten se laitetaan paikkaan, johon pesät yleensä tehdään. Asiantuntijat ovat kertoneet, että ei tuolla systeemillä mitään vaikutusta ole. Onneksi ampiaiset eivät ole kuulleet eivätkä lukeneet näitä tietoja, vaan ne ovat pysyneet poissa. Ainakin tähän asti.

7. Käen kukunta ja pikkulintujen laulelo

Käkihän tietää, paljonko ihmisellä elinvuosia on jäljellä ja kertoo sen kukunnan määrällä. Vaihtoehtoisesti se kertoo, montako vuotta on avioliittoon. Kun en taida jaksaa ruveta nykyisestä aviohenkilöstä eroamaan ja uutta etsimään, laskin käen kukunnoista jäljellä olevia vuosia. Paljonpa niitä tulikin! Yli kaksikymmentä. Ans kattoo!

Mökkitontillamme on lukuisa määrä linnunpönttöjä. Koskaan ne kaikki eivät samana vuonna ole asutettuja, mutta osa kuitenkin. Sitä sirkutuksen määrää!

Kuikka soutelee toisinaan lahdellamme. Kiikarista huolimatta ei nyt tullut selvää, kuka perheenjäsenistä tämä yksilö oli.

8. Perunan multaus ja ryytimaiden hoito

Minusta tuntuu, että usein perunat ovat olleet multauskunnossa juhannuksena, niin nytkin. Päälle siis juhannuksen muodikas sotisopa: isältä perityt työhaalarit ja vuosikymmenten takainen mainoslippis. Mausteeksi tervahyttyskarkotetta niskaan. Auringonkukkaviljelmät pääsevät myös eroon isommista rikkaruohoista. Sopii toivoa, että kesä on niin hyvä, että kukat ehtivät puhjeta. Toissasyksynä, sateisen kesän jälkeen, jouduin kiskomaan itku silmässä nupussa olevat kukat kompostiin. Pellon kyntäminen odotti.

Entäpä ne tämän juhannukseni miinukset?

1. Metsäpalovaroitus, joka ei sallinut kokon polttoa

Olin varannut, paitsi makkaraa, myös vanhoja perunoita laitettavaksi kokon hiillokseen. Laittamatta jäi. Makkarakin piti paistaa takassa.

Olimme niin nössöjä, että emme tehneet panurajaloita ja polttaneet kokkoa kiellosta huolimatta. Kyllä kai mekin, jos meilläkin olisi ollut intialaisia vieraita, kuten hänellä, niin olisimme polttaneet vaikka mitä. Jos olisi ollut vaikka vain jostakin Euroopasta, niin ehkä silloinkin. Nyt vieraat olivat vain vaasalaisia, kuka niille nyt välittää mökkipalstaansa polttaa. Perheen pojatkin ovat nähneet jo monet kerrat niin poliisiauton kuin paloauton, että siksikään niitä ei kannattanut paikalle kokolla kutsua.

2. Hyttyset

Yleensä hyttyset eivät ole minusta kovin kiinnostuneita. Tänä juhannuksena niitä tunki vaan niin ikävästi sisään makuupaikkaankin. Mokomat.

Vieraat toivat pistorasiaan laitettavan hyttyskarkotteen mukanaan. Sen ansiosta saatoimme terassilla täysin rauhassa syödä ja oleskella. Varmaan se sisälsi vaikka mitä myrkkyjä. En uskaltanut tuoteselostusta lukea.

Miettimälläkään en keksi muita miinuksia juhannukseeni. Kun kahdeksasta hyvästä vähentää kaksi huonoa, jää jäljelle kuusi hyvää. Selvä voitto mökkijuhannukselle tuli.

M.O.T. Mikä oli todistettava.