
Avaan oven Helsingin Kiasmassa viidennen kerroksen näyttelytilaan. Vedän henkeä ihastuksesta!!!! Mikä värien taivas! Tilassa on sinne, tänne ja tuonne vedettyjä, ei värisiä tekohiuksia.
Islantilaissyntyisen taiteilijan Hrafnhildur Arnardóttirin rakentama näyttely Nervescape VIII on väri-iloittelua parhaimmillaan.
Taiteilija kertoo videolla nimensä tarkoittavan Korppien taistelu, Kotkan tytär. ” Se on varsin dramaattinen nimi, jota rakastan.” Hän on ylpeä siitä. Kukapa ei olisi. Upea nimi. Taiteilija käyttää kuitenkin nimeä Shoplifter, joka on se muoto, miten hänen nimensä yleensä kuullaan. Kovin vaikea tuo oikea nimi onkin. Hätinä osasin sen kirjoittaa, lausumisesta puhumattakaan.
Shoplifter kertoo olevansa materialistinen poptaiteilija. ”Haluan ihmisten unohtavan huolet ja stressin.” ”Haluan ympäröidä ihmiset väreillä, räjähtävillä sateenkaarilla, aivan kuin ihmiset hyppisivät sateenkaarilla.” Tavoitteena on tuoda ihmiset lähelle lapsuuden viattomuutta, iloa ja leikkisyyttä ja lähemmäksi toisiaan.
Täälläkin, kuten syksyllä Amos Rexin näyttelyssä, voi käydä patjalle makoilemaan ja sieltä päin katselemaan taideteosta. Täällä ei nyt kuitenkaan yhtään herrahenkilöä osu kanssani samalle patjalle, kuten Amos Rexissä. Paha takaisku. Mutta kyllä, kyllä hiukset näyttävät maatessa erilaisilta.
Takaseinällä on yhtenäinen teos, ikään kuin ryijy. Kaunis.
Seinällä on taulu, jossa kerrotaan, että teosta saa silittää hellästi kuin ujoa, vanhaa mammuttia. ”Älä revi tai riuhdo”. En tiedä, miltä mammutin iho tuntuisi. Aika karhealta kuitenkin tämä mammutti käteen tuntuu. Ihan niin kuin nailoninen tekotukka. Mitään kiksejä silittelystä en saa.
Jos ja kun kosketus on karhea, niin silmään ei karheus satu. Visuaalista kauneutta. Totta tosiaan.
Kesken kaiken huomaan ajattelevani, että onko tämä nyt edes OIKEAA taidetta? Hetken pohdittuani tulen siihen tulokseen, että on. Otan oikeudekseni määritellä taiteen aivan omalla tavallani: taide on sitä, mikä tuottaa ihmiselle iloa ja mielihyvää sekä herättää ajatuksia ja uteliaisuutta.
Kiasmasta poistuttuani ajaudun kahvilassa juttelemaan näyttelystä aivan vieraan naisen kanssa. Hänenkin on tarkoitus mennä katsomaan Shoplifterin näyttelyä. Rupattelemme aiheesta hyvän tovin.
Mikä se olikaan se yksi taiteilijan tavoite? Tuoda ihmiset lähemmäksi toisiaan.