Istun Tampereen yliopiston salissa D10. On alkamassa Ikääntyvien yliopiston syksyn ensimmäinen luento aiheena Todenmukainen sota ja fiktiivinen elämäntarina Merja Mäen romaaneissa.

Meitä enemmän tai vähän vähemmän elämää nähneitä on iso sali aika täynnä. Verkossa ilmoittautuneita on tänä syksynä kuulemma ennätysmäärä. Minä olen yksi niistä.

Tänään olen täällä nimenomaan Merja Mäen takia. Olen lukenut hänen molemmat kirjansa: Ennen lintuja (2022) ja Itki toisenkin (2024) ja tykännyt ihan sikana. Olen kirjoittanut hänestä postauksessani 9.12.22, kun hän sai Tampereen Kirjafestareilla Aamulehden Tulenkantajapalkinnon ensimmäisestä kirjastaan. Voit lukea postauksen klikkaamalla tästä.

Merja Mäki on Kauhavalla asuva (Vau! Eteläpohojalaanen!) äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kolme viimeistä vuotta hän on kirjoittanut kirjoja. Itselleni oli uutta, että hän on ennen romaaneja kirjoittanut lasten kirjoja.

”Ennen lintuja on syntynyt kaipuusta paikkaan, jossa en ole koskaan ollut.” Kirja alkaakin Sortavalan pommituksesta. Kirja ilmestyi kuukausi ennen Venäjän hyökkäystä. Ensimmäiset käännösoikeudet osti Ukraina.

Mäki on tehnyt sodasta viisi vuotta perusteellista tutkimustyötä ensimmäiseen kirjaansa. Toiseen kirjaan tarvittiin tutkimusta vielä kaksi vuotta lisää. Hän hakee saman tiedon vähintään kahdesta, suhteellisen luotettavasta lähteestä. Paljon hän sanoo miettivänsä aineiston luotettavuutta. Hän lukee mm. tietokirjoja, kirjeenvaihtoa, aikalaiskertomuksia ja ottaa museoissa kahdenkeskisen opastuksen. Siellä voi enemmän kysellä ja saada tietoa. Kirjoissa henkilöhahmot ovat fiktiivisiä, historiallinen viitekehys oikea. Tosin totuus ei aina selviä.

Itki toisenkin- kirjan päähenkilönä on Larja, Aunuksen Karjalassa syntynyt ja kasvanut opettaja Suurmäen kylässä. Mäen mukaan teos kertoo erilaisista rajoista: maiden välinen raja, kansallisuuksien välinen raja ja mielen sisäiset rajat.

Kirjassa kerrotaan myös äänellä itkemisestä. Itkijä johdattaa kuulijat syvälle suruun. Hänen tehtävänään on myös johdattaa sieltä pois. Tapahtuu katarsis eli puhdistautuminen.” Se on ollut ajan mielenterveystyötä Karjalassa”. Äänellä itkemisestä Mäki hankki tietoa haastattelemalla kolmea äänellä itkijää ja kokeili sitä itsekin. Hän sai ohjeeksi käydä itkemässä puille, harjoitusmielessä. Mäen mukaan Suomen puolella läheisen kaatuessa sanottiin, että ei saa surra, kun on saanut antaa uhrin. Suurin suru on mykkää.

Merja Mäki on evakon jälkeläinen, sukujuuret ovat Kannaksen seudulla. Hän ei ole halunnut kirjoittaa suvun tarinaa. ” Vaikka kirjoittaisin fiktiivisesti, siitä tulisi siloteltua,” Sotatrauman sanotaan periytyvän jopa neljänteen polveen, hän muistuttaa.

Kirjailija sanoo aina tienneensä, että tulee kirjoittamaan sodasta, vaikka onkin 1980-luvulla syntynyt. Hän sanoo pelänneensä paljon sodan mielivaltaisuutta. Sotakirjallisuutta luettuaan hän on havainnut syy-seuraussuhteita. Siitä syntyy hallinnan tunnetta. Hän ei silti halua arvioida sodan aikana tehtyjä ratkaisuja.

Kirjat 1950- ja 1960-luvulla ovat Mäestä olleet sankaritarinoita. Niiden tehtävänä on ollut osaltaan vaikuttaa sodan jälkeiseen jälleenrakentamiseen. ”Näin 1980-luvulla syntyneenä osaan katsoa asioita kauempaa. Häpeä on vahva tunne. Sodasta kirjoitettaessa sodan muisto säilyy, ei unohdeta kauheuksia. Muisto ei muutu mustasta harmaaksi.”

Sodasta kirjoittaessaan Mäki huomasi, että sodassakin ihmisyys säilyy. Voimakkaana on toivo hankalasta tilanteesta huolimatta. Kirjailijaa on kiinnostanut sekä sotasankari- että äitimyytti. Kummassakin halutaan uhrata tarvittaessa itsensä muiden puolesta. ”Toivon, että sotasankarimyyttiä ei enää nähtäisi. Äitimyytti saa olla”, sanoo hän.

Miten roolien takaa tulee vuosien myötä esiin ihmisyys, on Mäki miettinyt. Suomalaissotilaiden ja karjalaisnaisten suhteista syntyi noin 500 lasta. Näistä lapsista ei ole paljon puhuttu. Tutumpia ovat saksalaissotilaiden ja suomalaisnaisten lapset, vaikka heitä arvioidaan syntyneen jokseenkin saman verran eli 550 lasta.

Voehan veikkoset! Sainpa väkevän ja mielenkiintoisen tietoiskun Merja Mäen kirjojen taustoista. Ei mennyt elävän aika hukkaan! Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa kirjaa, jonka pitäisi ilmestyä 2026.