Ai että, miten saa aivosolunsa liikkeelle, kun saa kuunnella viisaiden ihmisten viisaita juttuja.

Pöhinää pääkoppaani sain muutama viikko sitten Marja Jylhän kirjan, Vanhuustutkijan koronavuosi (Vastapaino 2021), julkaisutilaisuudessa Tampereen yliopistolla.

Paikalla on kolme tohtoria: Marja Vaarama Itä-Suomen yliopistosta, Marja Jylhä Tampereen yliopistosta ja Tiina Merikanto, kunniatohtori Turun yliopistosta. Vaarama ja Jylhä ovat vanhuustutkijoita, itsekin paria vuotta vaille seitsemänkymppisiä.

Alussa dekaani Juha Saari käy toivottamassa tervetulleeksi. Hän muistuttaa, että yliopisto on keskusteleva yhteisö, eikä keskustelutilaisuuksia ole liikaa. Ehtiipä hän kehua kaikki edellä mainitut ”gerosoturit”. Kehuminen on mielestäni perusteltua. Jylhän ja Merikannon ansiot tiedän ennestään, Vaaramankin ansioista vakuutun syvästi tämän parin tunnin aikana.

”SUOMALAISET PÄÄTTÄJÄT OVAT KIELTÄNEET VANHUUDEN”

 ”Päättäjät kieltäytyvät näkemästä vanhoja, heidän oikeuttaan palveluihin, katsovat ohi. Perustetaan toimikuntia, jotka tuottavat stiignafuuliaa!”

Tämän sorttisia räväköitä kannanottoja illan aikana kuulen. Siellä ei todellakaan kuvia kumarrella. Ja miksi olisikaan kumarreltu?

Jylhä toteaa päättäjien ihanteen olevan, että vanhoja ei olisi. Pitkää ikää on tavoiteltu kaikin keinoin ja nyt, kun ihmiset elävät vanhoiksi, se on ongelma. Vaaramakin toteaa, että Suomen harmaantuminen on tiedetty vuosikymmeniä, miksi nyt sitten päättäjät ovat hukassa?

Yksi ongelma on se, että kaikki yli 65-vuotiaat lasketaan kuuluvan  samaan vanhusten ryhmään. Nuorimman ja vanhimman ikäero tässä ryhmässä on noin 30-35 vuotta. Erot toimintakyvyssä ja hoivan tarpeessa ovat kovin erilaisia. Eihän ihmisiä vastasyntyneistä kolmikymppisiin niputeta yhteen.  Eikä 30-60-vuotiaita ja heidän tarpeitaan käsitellä yhdessä. Miksi ihmeessä sitten yli 65-vuotiaiden?

”EI YMMÄRRETÄ, MIKÄ ARVO ON IKÄIHMISILLÄ

Suomessa on ageismia, ikärasismia, keskustelijat väittävät. Olen varmaan näissä blogipostauksissanikin useamminkin väittänyt, että en ole kohdannut itse sellaista. En ainakaan muista. Ehkä korkeintaan jossakin yhteydessä sen verran, että sille olen voinut päästää pitkät naurut.

Tässä tilaisuudessa puhutaan paljolti sellaisista ikäihmisten syrjimistavoista, jotka eivät vielä omalla kohdallani ole ajankohtaisia.

Ikäismi näyttäytyy kyllä yllättävissäkin paikoissa. Mielipidekyselyissä ei kysellä asioita vanhimmilta, ei ehkä edes yli 70 tai 75-vuotiailta. Syynä tähän tutkijat esittävät erilaisia syitä: vanhat ei ymmärrä, ei siis kannata kysyä, vanhat ei pärjää netissä. Viime mainittu saattaa pitää paikkansakin. Surkuhupaisaa on kuitenkin se, että kun palveluita siirretään nettiin, ei siinä kysellä, osaavatko ja pystyvätkö ikäihmiset niitä käyttämään.

Jopa Eläketurvakeskuksen kyselyssä, jossa kysyttiin vanhusten toimeentulosta, tutkittiin vain alla 84- vuotiaita. Kuitenkin kaikista pienimmät eläkkeet ovat 80 tai 85-vuotta vanhemmilla, kertoo Vaarama. Tulipa taas oikein todentuntuisia tuloksia kyselyssä. Voihyvääpäivää!

” On esitetty, jopa arvovaltaiselta taholta, että vanhuksilta pitäisi ottaa pois äänioikeus”, kertoo Vaarama. Ilmeisesti hienotunteisuussyistä hän jättää mainitsematta tämän arvovaltaisen tahon. Sanonpa vaan, että kaikkea se ihmismieli keksii. Miten ihminen onkin niin lyhytnäköinen, että ei tajua, että itsekin vanhenee? Siis jos hyvin käy, ettei kuole ja kopsahda pois jo ennen vanhuutta.

Vaarama näkee keskusteluilmapiirin vanhuksista muuttuneen laman aikana, 1990-luvun alussa. Rahan kautta on ruvettu asioita hoitamaan, valta on valtionvarainministeriöllä. ”Ihmisarvo on esineellistynyt. Ikääntyminen on vain rasite.” Olisi syytä miettiä, mitä tarkoittaisi, jos vanhoja ei olisi. Mitkä kaikki työt jäisivät tekemättä, mitkä verotulot saamatta, mitä kaikkia ammattihenkilöitä jäisi työttömiksi. Jo pieni ajatelmani näihin suuntiin antaa itselleni vinkkiä siitä, mistä on kyse.

”VIIMEISET ELINVUODET OVAT YHTÄ TÄRKEITÄ KUIN MUUT”

”Ihmisen koko toimintakyky ja kapasiteetti riippuu ympäristöstä. Tärkeää on, missä asuu ja etenkin ikääntyneillä rahaa on oltava sen verran, että saa ruoan ja lääkkeet.” Jotkut vanhat, huonotuloiset joutuvat tosin tasapainottelemaan sen kanssa, ostaako ruokaa vai lääkkeitä, olen antanut itselleni aiemmin kertoa.

Ensin olisi saatava kuntoon kokovuorokautinen hoito, sanoo Jylhä. Kotipalvelusta poistuisi silloin sinne ihmisiä, jotka eivät kotihoitoon kuulu. Sen jälkeen kotipalvelun resurssit ovat katsottavissa. Tuntuu järkevältä järjestykseltä.

”Vanhusten palvelut kaipaisivat parannusta, mutta niitä ei korjata. Poliitikot vetoavat kustannusvajeeseen”. Keskustelijoiden mukaan julkinen valta aiheuttaa ongelmia hoitoon. Vanhuspalveluiden tuottajille maksetaan liian vähän, että pystyisivät sillä rahalla tuottamaan hyvää hoitoa. Jopas nyt. Ja sitten taas poliitikot voivat syyttää palvelun tuottajaa. Totta kai!

Jylhä patistaa meitä olemaan tarvittaessa yhteydessä kansanedustajaamme, antaapa vielä sähköpostiosoite-esimerkin: matti.möttönen(at) eduskunta.fi. Valittelu toisten kanssa somessa ei auta mitään. Sadat sähköpostit voivat jotain liikuttaa. Tai sitten eivät nekään, epäilen minä.

 Että totuus ei unohtuisi, Merikanto toteaa, että hyviäkin vanhusten hoitolaitoksia on. No, totta mooses!

HYVÄ VANHUUS

Hyvän vanhuuden edellytyksistä mainitaan

-      itsensä hyväksyminen

-      sovussa olo läheisten kanssa

-      uuden oppiminen

-      mielenrauhan säilyttäminen

-      toimintakyky

Kun näitä kuuntelen, niin eiköpä myös nuoremmalla liene samat asiat tärkeitä?

Merikanto kysyy Marjoilta, mitä hyvää omakohtaisesti näkevät vanhuudessa. Vaarama tuo esiin esimerkiksi eläkeläisen rauhalliset aamukahvit ja lehden luvun. Jylhä sitä vastoin toteaa, että ei halua romantisoida, eikä koe, että vanhuus on parasta aikaa. Ihminen on hänestä ehkä vähän viisaampi, mutta ilot ja surut ovat samoja, joita ihmisellä nyt yleensä on.

Merikanto toteaa vielä viisaaksi lopuksi, että olisi hyvä tietoisesti miettiä sitäkin, mikä on hyvin, ei vain ajatella vaikeuksia. Olenpa liikuttavan samaa mieltä!

Tilaisuuden loputtua Jylhä kutsuu meidät kaikki jatkamaan keskustelua ravintola Telakan yläkertaan. Suuntaan kuitenkin kotiinpäin, kun olen ollut liikenteessä jo aamukymmenestä asti. Olisin toki mielelläni kehitellyt Jylhän kanssa keskustelua esimerkiksi eläkkeellä olon hyvistä puolista. Kyllä minä vaan näen niin, että tämmöisessä vielä toimintakykyisessä vanhuudessa on parasta se, että saa itse valita tekemisensä tai tekemättä jättämisensä. Tiettyjen reunaehtojen vallitessa toki.  Työelämässä ne reunaehdot olivat kuitenkin paljon tiukemmat.

Seuraavana yönä nukun epätavallisen hyvin. Ehkäpä tilaisuudessa juomani kahvi ison korvapuustin kanssa vaikuttaa asiaan. Ehkä se on niin, että iltakahvi ei vie yöunta, jos sen juo mieli virkeänä hyvässä ja mielenkiintoisessa seurassa. M.O.T.

 

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla