Oletko varannut nenäliinoja mukaan?

Näin kysyy tuntematon vierustoverini Helsingin Kansallisoopperan katsomossa. Hän on jo toista kertaa katsomassa tätä esitystä.

Ooppera Karmeliittasisaret on juuri alkamassa. Tiedän toki ennakkoon, että mistään huvinäytelmästä ei ole kyse. Karmeaan nunnien kohtaloon olen varustautunut.

Eletään Ranskan vallankumouksen aikaa 1790-luvulla.

Nuori Blanche de la Force, Tuuli Takala, haluaa mennä Karmeliittaluostariin isänsä ja veljensä vastustuksesta huolimatta. Siellä hän ystävystyy etenkin toisen nunnakokelaan, elämänmyönteisemmän Sisar Constancen, Iris Candelarian, kanssa.

Luostarin johtaja, prioritar, madame de Croissy (Anna Danik) on sairas ja tekee kuolemaa. Ennen väliaikaa nähtävä priorittaren kuolinkamppailu järkyttää paitsi Blancea, myös meitä katsojia. Tai ainakin minua. Samalla ihailen ohjaaja Oliver Pyn ja lavastaja Pierre-Andre Weitzin kohtauksen nerokasta toteutusta. Totean väliajalle lähtiessäni tälle tuntemattomalle vierustoverille: Olipa vaikuttava kohtaus. Vielä järkyttävämpää on tulossa, vastaa hän.

Ja oikeassa hän on, tietenkin.

Ranskan vallankumoushallinto haluaa repiä katolisen kirkon juurineen pois. Uskonnon harjoittaminen kielletään. Pappi on määrätty poistumaan.

Komissarit tulevat ilmoittamaan, että nunnien on lähdettävä luostarista. Sisaret tekevät marttyyrivalan. Blance juoksee peloissaan kotiinsa.

Nunnat vangitaan ja heitä syytetään vallankumouksen vastaisesta toiminnasta. Rangaistuksena on kuolema teloittamalla.

Tästä alkaa oopperan kauhein ja kaunein kohtaus.

Salve Revina-hymniä laulaen nunnat yksi kerrallaan kävelevät giljotiiniin. Epäröivä Blance liittyy viimeisenä mukaan. Kauneus syntyy siitä, kun teloitetut vaeltavat kädet levällään kohti tähtitaivasta. Kiitän ohjaajaa tavasta, millä tämä kohtaus toteutetaan. Vaikuttavaa.

Georges Bernadosin näytelmän mukaan libreton ja sävellyksen on tehnyt Francis Poulenc.

Ooppera kestää 3 tuntia ja 10 minuuttia. Jotakin sen imusta kertonee, että kertaakaan ei ajan kulku edes vilahda mieleeni.

Järkyttävintä koko oopperassa on, että se pohjautuu todellisiin tapahtumiin Ranskassa 1790-luvulla. Vuosisadat vaihtuvat, mutta aina on syytä vainota ja tappaa joitakin ihmisiä ja ihmisryhmiä. Ranskan vallankumouksessa piti kitkeä katolinen kirkko pois. Saksassa oli listittävä ainakin juutalaiset ja vammaiset. Putin haluaa nujertaa ukrainalaiset ja toisinajattelevat. Gazassa tapetaan Hamasin varjolla siviilejä.

Vieläkö jatkan?

Ja kaiken keskellä tavalliset ihmiset osoittavat uskomatonta siviilirohkeutta. He ovat kuin nunnat, jotka mieluummin antavat henkensä kuin luopuvat uskostaan ja alistuvat pahan edessä. Päätös ei ole välttämättä kuitenkaan aina helppo, kuten karmeliittanoviisi Blancin epäröinti osoittaa.

Kuvat: Suomen kansallisoopperan ja - baletin mediapankki/ Ilkka Saastamoinen