Tampereen Ikurissa Tuohikorventiellä käy iltaisin iso säpinä. Sinne sekaan sotkemaan menemme mekin Kuopuksen ja Esikoisen pojan kanssa.

Mikä siellä Tuohikorven tiellä nyt kiinnostaa? No, siitä pääsee Ikurin Vireen puuhaamaan jääveistosmetsikköön, urheiluseuran talon taakse. Ja kyllä ihmisiä tuntuu olevan menossa ja tulossa ihan tuhottomasti!

Meidän käyntimme aikaan puisto ei ole ollut auki vielä kuin 10 päivää. Hitaiksi hämäläisiksi kutsunut ovat rientäneet oitis paikalle. Kun tuttujen kanssa juttelee, tulee tunne, että vähintään joka toinen on käynyt jo veistoksista nautiskelemassa.

Viime vuonna jääveistoksia ei ollut. Sitä ennen veistospolku on ollut jo useana vuotena. Olemme aviohenkilön kanssa käyneet tapahtumassa pari kertaa aikaisemmin. Vuoden 2018 helmikuun käynnistämme voit lukea postaukseni klikkaamalla tästä.

Tämän vuoden reissulla alku sujuu kuin elokuvissa. Saamme etsimättä parkkipaikan vähän kauempaa. Pystymme pujottelemaan autojen lomasta ilman ongelmia ja vammoja Tiitiäisen satupolun alkupäähän. Jääveistospuisto on Ikurin Vire – urheiluseuran ponnistus vapaaehtoisvoimin. Veistäjiä on ollut seitsemän, ainakin yksi ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Latviasta olisi ollut tulossa tekijöitä, mutta koronasta johtuen se ei onnistunut.

Rakastetun tamperelaisen runoilijan Kirsi Kunnaksen runot ovat veistosten innoittajina. Tällä kunnioitetaan viime marraskuussa kuolleen Kunnaksen työtä ja muistoa. Runo on luettavissa hahmon läheltä. Pimeässä metsässä lumipeitteiset kuuset, valaistut veistokset ja valoketjut luovat satumaista tunnelmaa. Pienet lumihiutaleet leijailevat pimeään iltaan.

Herra Pii Poo

oli taikuri

Hän huusi: hii hoo

ja maata polkaisi

ja taikoi:

Vanha Jaakko Vaakko Vesirotta on – aivan totta – vanha, hieno, herkkä rotta...

Harvaa eläintä inhoan niin kuin rottaa (no, käärmettä kumminkin), vaikka en tiedä sellaista koskaan nähneeni. Pelkkä ajatus jo karmaisee. Siitä huolimatta pidän tässä Jaakko Vaakolle seuraa. Ehkäpä tämä on tällaista siedätyshoitoa.

Jänöjussi Puputti

juu juu juputti,

suu supussa suputti

korvat hupussa huputti

silmät ristissä ripitti

ja pakoon juosta kipitti

Tiitiäinen metsäläinen

pieni menninkäinen…

Oli kerran metsähiisi

joita oli viisi

samanmoista…

Oi, sanoi siili

olen tunteellinen siili

olen hyvä, kiltti, hellä

Ja kenelläpä, kellä

on vastaansanomista…

Kuvatuin kohde näyttää olevan tämä upea prinssi Sebusesin linna. Jääpenkkikin edessä on ihan kuvausta varten. Omaa vuoroaan joutuu odottelemaan. Sulassa sovussa jonotamme. Turvavälejä en kyllä siinä kohtaa näe.

Polun loppupäähän on tehty kaide. Eikä  tietenkään mikään muu kuin jääkaide.

Polku on vain 150 m pitkä. Nähtävää ja fiilisteltävää on kuitenkin paljon. Polulla ei ole minkäänlaista tungosta, hissukseen siinä etenemme, välillä pysähdellen. Iso väkimäärä uppoaa metsäpolulle hyvin.

Urheilutalolla on kahvila, jonne sisään päästetään vain vähän ihmisiä kerrallaan. Monenlaisia vohveleitakin on listalla. Niitä ei ole kuitenkaan saatavissa. Ulkona on grilli makkaran myyntiä varten, mutta ei grillausta eikä myyntiä. Olemme huonoon aikaan, koska ystäväni käydessä grillimakkaran syönti onnistui. Jäämäki pihassa houkuttelee pieniä kävijöitä.

Kotiin lähteminen onkin hieman hankalampaa. Autolle pääsemme, mutta eteneminen on kauniisti sanottuna hankalaa. Autoja tulee takaa ja edestä. Tien vierusta on autoja täynnä. Pyydän Kuopuksen heti rattiin. Kolmikymppisen havainto- ja reagointikyky on huomattavasti parempi kuin minulla, arvelen. Keskityn vain huutelemaan ohjeita ja varoituksia. Siinä ja siinä, että en joudu apostolin kyytiläiseksi.

Veistospuistossa kävijöiden autoille on avattu nyt toinen parkkipaikka. Tuohikorventielle pysäköintikieltoja on lisätty (AL 7.2.2022) Tulevat varmaan tarpeeseen.

Joten. Tervemenoa Ikuriin. Kauempaakin kannattaa tulla! Veistoksia on toki enemmän kuin mitä tähän postaukseeni olen laittanut. Polulle voi mennä mihin vuorokauden aikaan vain.

Kiitos taas Ikurin Vire! En tänäkään vuonna lakkaa ihmettelemästä, miten moinen elämys tarjotaan ihan ilmaiseksi.