Istuinpa päivänä muutamana eräässä iltatilaisuudessa. Vieressäni oli minulle ennestään tuntematon nainen. Syystä, jota tiedä en, kyseinen nainen alkoi kertomaan selvästi ylpeänä seuraavanlaista tarinaa.

Mulla on aina niin värikkäitä vaatteita ja takkeja, että ihan vieraat ihmiset tulevat jatkuvasti kehumaan, miten kauniin värikkäitä ne ovat. Helsingissäkin tullaan aina kehumaan. Ja miehetkin tulevat kehumaan.

Taisin nyökytellä ja hymistä. Joo-o, ajattelin. Jossakin määrin tutulta tuntuu. En ole vaatteissa BeessiBertta enkä HarmaaHilda. Värien suhteen otan ennemmin överit kuin vajarit. Kyllä tapetista pitää erottua. On mullekin kadulla tultu sanomaan kauniista takista. Ei nyt kuitenkaan jatkuvasti, eikä edes usein. Kunhan nyt joskus ja jouluna. Ei kuitenkaan koskaan Helsingissä. Eikä kukaan mies. Ohutta tarttumapintaa naisen kokemuksiin silti oli.

Kaikki siis hyvin tähän asti.

Mutta vierustoverin juttelu jatkui.

Juuri hiljankin yksi nainen pysähtyi kehumaan värikästä takkiani. Sanoin, että joo, on se ikävää, kun ihmiset kulkee yleensä niin tummissa, jopa mustissa. Tämä nainen oli samaa mieltä. Sitten sanoin, että sullakin on just tollanen kamalan musta takki.  Ei mitään värejä. Lähti nainen äkkiä jatkamaan matkaa.

Päälle päätteeksi vieruskaverini ponnekkaasti totesi:

Saan minäkin sanoa hänen vaatteistaan, kun hänkin sanoi minun.

Hupsista! Mites tää juttu näin käänty?

Melkein jähmetyin siinä vieressä. Ai kauhistus ja huhhuh! Mieleeni tuli ne monet kerrat, kun olen tuntemattoman kaunista vaatetta kehunut. Ei paljonkaan ole aikaa, kun teatterista autolle kävellessäni edelläni kulki nainen, jolla oli aivan ihanat värit takissaan. Taisin jopa kiirehtiä askeleitani, että saisin hänet tavoitettua. Kohdalle tullessani sitten kerroin, miten harvinaisen kauniin värinen hänen takkinsa on. Nainen hymyili ja kiitti. Ei sanonut edes, että kiitos vaan, mistähän sullekin saatais yhtä kaunis.

Olen naiviudessani kuvitellut, että ihminen ilahtuu tällaisesta kohteliaisuudesta. Minä ainakin ilahdun. Mutta onko tässä nyt odotettavissa, että saatan saada vastaani jotakin ikävää kommentointia omista kuteistani? Onko parasta pitää suu supussa?

Vasta tilaisuuden jälkeen kotona tajusin (kun piuhani ovat välillä pitkät), miksi vieruskaverin kommentti saan minäkin sanoa, ei oikein rimmannut tilanteeseen. Ei kai se nyt niin voi mennä, että kehujen saaminen oikeuttaa negatiiviseen kommenttiin toiselle. Eihän?

Jäin kyllä miettimään sitäkin, että lasketaanko vaatteiden kehuminen toisen ulkomuotoon puuttumiseksi ja onko se siten vallan sopimatonta? Vaikeeksi menee.

Saako siis sanoa?

 

Kommentit (2)

Käyttäjä2325
Liittynyt2.3.2017
1/2 | 

ilman muuta . Ne jotka haluavat välttyä kohteliaisuuksilta, pukeutukoot säkkiin. Tässä asiassa meillä suomalaisilla olisi paljon opittavaa muilta monilta muilta kulttuureilta.

Värikästä vuodenjatkoa toivottaen,

Tarja

Tarja Porkka Knudsen

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015

Kiitos Tarja kommentistasi! Hassua, mutta juuri eilen apteekissa yksi nainen tuli lähempää katsomaan takkiani ja kehumaan sitä kauniiksi. Iloisena kiittelin. Itsekin pidän siitä kovasti. Naisen kommentti tuntui kivalta. Ei yhtään pahalta. Jatketaan vaan tällä linjalla, eikö? Anjakaarina

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat