Kaikkeen sitä pressaehdokasparka joutuu! Kertomaan nyt Elämäni kirjasta niin Helsingin Kirjamessuilla lokakuussa kuin Tampereen Kirjafestareilla joulukuussa!
Kun en ollut Hesassa paikalla heidän esiintymispäivänään, en tiedä, kertoivatko samasta kirjasta siellä kuin Tampereella. Jos, niin heille tylsää, tylsää. Jos vaihtoivat kirjan, niin mikä Elämäni kirja se silloin on? Otsakkeena olisi pitänyt olla Elämäni kirjat, niin vaihtokin olisi onnistunut.
Näin syvämietteisiä ajatellen katselen, kun kuusi herraa ja yksi rouva astelevat lavalle. Li Andersson ja Jutta Urpilainen puuttuvat. Heidät on toki kutsuttu, mutta heillä on ollut esteitä.
Tampere-talon Pieni sali on täynnä ja tilaisuutta voi katsella ja kuunnella vielä toisessakin salissa. Sinänsä huvittavaa, että Kirjafestareilla ilmeisesti suurimman yleisön saavat muut kuin kirjailijat. No, onhan tämä tietysti mielenkiintoista vaaliaikaa.
Juontaja Matti Mörttinen antaa ensin vuoron reunassa istuvalle Alexander Stubbille. Harpe Leen Kuin surmaisi satakielen on hänen Elämänsä kirja. Hän luki sen parikymppisenä yhdysvaltalaisen yliopiston kurssilla. Se innoitti hänet lukuharrastukseen, joka ei ole hiipunut. Kirja käsittelee nykypäivänäkin tuttua rasismia.
Olli Rehn on valinnut Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla- sarjan. Rehn kertoo isoisänsäkin olleen torppari. Hän näkee kirjoissa sekä rakkaustarinan että yrittäjätarinan. Kirjat ovat pakottaneet hänet punnitsemaan tasa-arvoa.
Jussi Halla-aho pysyy kotimaisella linjalla. Mika Waltarin Turms kuolematon on hänen valintansa. Hänen mielestään Waltarin historialliset romaanit ovat niin monipuolisia, että niistä saa joka lukukerta jotain uutta. Valitsemalla Waltarin vähemmän tunnetun romaanin, hän haluaa antaa lukuvinkkiä yleisölle.
Miesten keskellä istuvan Sari Essayahin kirja on Raamattu. Se kertoo hänestä ihmisyydestä ja antaa vertaistukea moniin tilanteisiin. Sitä lukemalla oppii myös hahmottamaan länsimaista kulttuuria, kirjallisuutta ja taidetta, sanoo hän.
Mika Aaltola kertoo saaneensa nimensä Mika Waltarilta. Hänen kirjansa on kuitenkin Thukydides`n Peloponnesolaissota. Hänestä se on kirjoitettu tulevia sukupolvia varten. Teoksen avulla voi tunnistaa lähestyvän suursodan merkkejä.
Marguezin Sadan vuoden yksinäisyys on Pekka Haaviston valinta. Kirjan värikkyys ja latinalaisen Amerikan historia viehättävät häntä. Se sai hänet lähtemään tutustumaan kirjassa kuvattuihin maisemiin. Sillä matkalla hän kertoo tavanneensa nykyisen puolisonsa.
Harry Harkimo lukee mielellään elämäkertoja. Hän saa voimaa menestyneiden ihmisten tarinoista silloin, kun usko omiin projekteihin on heikko. Elämänsä kirjaksi hän on valinnut Niken perustajan Phil Knightin Shoe Dog- elämäkerran.
Tunnin aikana Mörttinen ehtii vielä kysyä ehdokkailta muun muassa kirjojen arvonlisäveron korottamisesta. Sitä pitävät perusteltuna Halla-aho, Harkimo ja Essayah, muut eivät.
Ehdokkailta kysytään myös, ovatko he lukeneet toistensa kirjoittamia kirjoja. Se on sen verran sekavaa juttua, että en yritä kertoa siitä mitään. Meikäläisen olisi pitänyt ensin tietää, ketkä kaikki ovat kirjoja väsänneet. Kaikkiko? Se nyt kuitenkin jää mieleen, että Haavisto kertoo jättäneensä jonkun kirjoittaman kirjan kesken. Hän ei kerro kenen ja miksi. Tällaisena tosikkona kaipaisin selkeämpää vastausta.
Miten saataisiin lapset ja nuoret kiinnostumaan kirjojen luvusta, haluaa Mörttinen vielä tietää. Mitään ihmelääkettä en huomaa kenenkään ehdottavan. Yleisin näkemys on, että vanhempien esimerkki vaikuttaa. Rehn tekee haavistot ja kertoo, että hänen vaimonsa on paljon lukenut tyttärelle. Vaimo nyökyttelee pontevasti etupenkissä. Muut ehdokkaat eivät käytä puolisokorttia. Onko se sitten luettavissa heille eduksi vai haitaksi, mene tiedä.
Mitä minä nyt tästä kostuin? Tiedänkö nyt paremmin, ketä minun kannattaisi äänestää?
Jos ehdokkaan kirjamaun perusteella minun pitäisi valita, niin pitäisikö sen kohdistua ehdokkaaseen, jonka valitseman kirjan minäkin olen lukenut ja pitänyt siitä? Jos näin, niin se olisi Haavisto, Rehn tai Stubb. Halla-aho sanoi, että olisi yhtä hyvin voinut valita Sinuhe egyptiläisen. Jos hän olisi sen valinnut, Halla-ahokin olisi silloin ollut ehdokkaanani. No joo, toki Raamattukin on osittain tuttu, joten Essayah pääsisi varasijalle.
En tiedä. Enköhän tässä äänestyspäätöksessäni joudu kuitenkin miettimään ihan muita perusteita. Tilaisuus oli leppoisa. Huumoriakin viljeltiin. Mitään varsinaisesti uutta ihmisistä ei esiin tullut. En ainakaan havainnuut. Mutta olihan tämä kuitenkin ihan mielenkiintoinen sessio.
