
Järkyttävä! Järkyttävän vaikuttava! Järkyttävän hyvä!
Oopperan aiheuttamista tunnelmista en vielä tiedä, kun kävelemme muiden mukana Oopperatalolle Helsingissä. Nautimme ennakkoon oopperan leivokset. Esitys kestää 1 tunti 45 minuuttia, joten väliaikaa ei ole. Katsomo on täynnä, kaikki 1305 paikkaa on myyty.
Kirjailija Sofi Oksasen libreton, säveltäjä Kaija Saariahon musiikin ja dramaturgi-kääntäjä Aleksi Barrièren yhteistyön tulos Innocence on uudenlaista oopperaa. Ainakin minun silmilleni ja korvilleni.
Tarina kietoutuu kymmenen vuotta sitten kansainvälisessä koulussa tapahtuneen kouluampumisen ympärille. Koska kyse on kansainvälisestä koulusta, oopperassakin käytetään yhdeksää kieltä. Toki kaikki tekstitetään suomeksi.
Näytelmässä eletään kahdessa tasossa, ampumistapahtuman aikaan ja kymmenen vuotta myöhemmin häissä. Niissä ampujan veli Tuomas on sulhanen (Markus Nykänen) ja Sela (Iida Antola) on romanialainen morsian.
Saariahon musiikki alkaa kovaa ja jotenkin pahaenteisenä. Annan etukäteisluvan itselleni panna silmät kiinni, jos rupeaa tuntumaan liian ahdistavalta .
Onneksi varsinaista ampumista ei näytetä, sen seurauksia kylläkin. Yksiselitteisesti voin sanoa, että omaiset ja henkiin jääneet kantavat traumojaan yhä sisällään. Vaikein tilanne on yhden ampumisissa kuolleen tytön, Markétan (Vilma Jää), äidillä, Terezalla (Jenny Carlstedt). Avioliitto hajoaa ja hän elää osittain edelleen niin kuin tyttö eläisi. Sattumalta äiti tulee häihin tarjoilijaksi. Pahasta olostaan johtuen hän haluaa kostaa ampujan perheelle, kun tilaisuus tulee. Hänen mielestään heillä ei ole oikeutta mihinkään hyvään, samaan aikaan kun hän kärsii.
Tarinan edetessä selviää, että ampuja on ollut rankasti koulukiusattu. Markéta on ollut yksi kiusaajista. Ampuja ei ole suunnitellut yksin tekoaan, vaan mukana on ollut luokkatoveri Iris (Julie Hega) ja nyt häitään viettävä veli Tuomas.
Kuka tai ketkä kaikki ovat siis tapahtumaan syyllisiä? Se on iso, vaikea ja monipiippuinen kysymys. Syyllisyyttä kokee useampikin. Pappikin (Jyrki Korhonen) on synnintunnossa, kun ei ole puuttunut asioihin, joita on pojassa nähnyt jo lapsena. Äiti (Anu Komsi) kokee synnyttäneensä hirviön. Kuitenkin rakkaus lapseen on säilynyt. Hän haluaisi, että juuri vapauteen päässyt ampuja voisi olla mukana häissä ja edelleen osa perhettä.
Itseäni moraaliset kysymykset myös mietityttävät. Onko oikein, että Markétan äiti, tarjoilija Tereza paljastaa salaisuuden häissä morsiamelle. Minua se suorastaan suututtaa, vaikkakin ymmärrän hänen motiivinsa. Hoitamaton ja yhä päällä oleva trauma voi saada ihmisen kuvittelemaan, että häntä auttaa, jos muutkin kärsivät. Toki tällaiset salaisuudet eivät ole perheessä hyväksi. Niiden paljastamiselle lienee mahdollista kuitenkin löytää parempiakin hetkiä.
Tarina on siis tärkeästä aiheesta ja vaikuttavasti kirjoitettu. Se sisältää melkein jännitystapahtuman aineksia. Saariahon musiikki kannattelee hyvin tapahtumien kulkua. En ole mikään erityinen Saariahon musiikin fani, mutta tästä nautin! Olen aikaisemmin katsonut yhden hänen oopperansa ja siitä pidin, yllätyksekseni. Nyt en enää ylläty.
Murhattua tyttöä Markètaa esittävä Vilma Jää, on esityksen tähti. Jäätävän hyvä! Tämän sanon hyvin tietäen, että yksinään hän ei tätä järisyttävää oopperaa tee. Kuolleenakin hän liikkuu kepeästi näyttämöllä. Ja miten hän laulaa! Sitä voisin kuvitella enkelten lauluksi. Erityisen koskettava on kohtaus, jossa hän, verta kauluksessaan ja verta säärtä pitkin valuen, laulaa parvekkeella. Jos tässä ei ihokarvat nouse pystyyn niin ei sitten missään.
Onneksi Oksanen antaa lopussa hiukan toivoa. Kolme ampumisesta hengissä selvinnyttä kertoo elämänsä olevan nyt jo paremmin.
Kiitos näistä toivon hippusista!
Lopussa hakkaamme innostuksen hurmoksessa käsiämme yhteen pitkään, piiitkään! Sen esittäjät ovat todella ansainneet!
Palaamme aviohenkilön kanssa hotellille Töölönlahden rantaa pitkin keskustellen ja väitellen näkemästämme. Lieneekö vastarannalla tuikkivilla valoilla joku sanaton viesti asiaan?
Näytelmän kuvat Kansallisooppera/ Ilkka Saastamoinen, muut kuvat Reijo Hietanen