Olen kävellyt kauniista portista Pokrovan veljesyhteisön alueelle.

Istahdan kirkon sivupenkille. Väsyttää niin vietävästi ja ihan nukuttaa.

Mitä tämä nyt oikein on? Olemme vasta toisessa paikassa Senioripsykologien kaksipäiväisellä kesäkuun retkellä läntiselle Uudellemaalle. Ei pitäisi nukuttaa, kun Isä Hariton kertoilee vuolaasti veljesyhteisön ja kirkon synnystä. Nouse hyvä ihminen pois penkiltä!

Nimi Pokrova tarkoittaa Jumalansynnyttäjän suojeluksen muistolle. Sisäänkäynniltään ortodoksikirkko on ulkoa vaatimaton. Kullattu sipuli katolla loistaa kuitenkin kauas. Sisältä kirkko on komea ja kultainen, kuten ne aina ovat. Täällä ikoneita ovat parin vuoden ajan käyneet maalaamassa taiteilijat Pietarista. Ilmeisesti aarteiden suojelun takia valokuvaus on kiellettyä. Näin oletan, vaikka tiukkaa kieltoa ei perustella.

Tie tähän kauneuteen on kuitenkin ollut pitkä. Hariton Tuukkanen on ostanut Dannebrokin tilan ja kiinteistöt nelikymppisenä vuonna 1995 yksityisen luostarin perustamista varten omalla rahallaan. Arkkipiispa Johannes antoi siunauksensa tälle Suomessa harvinaiselle hankkeelle. Isä Hariton kertoilee etsineensä tarvikkeita roskaravoiltakin kunnostukseen. En todellakaan epäile, etteikö rakentaminen ole ollut monella tavalla vaativa juttu. Kirkkonummen Jorvaksessa sijaitseva Dannebrook oli Neuvostoliiton vuokra-alueella vuosina 1944-1956. Nykyinen kirkko on tiettävästi toiminut aikaisemmin hevostallina, leipomona ja vankileirinäkin. Työtä on riittänyt. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 2001.

Isä Hariton korostaa, että kyseessä on veljeskunta, ei luostari, mutta siellä noudatetaan luostarin sääntöjä. Varmaankin huonon tarkkaavaisuuteni takia en oikein pääse perille, onko siellä veljiä lainkaan, vai onko niitä kahdeksan vai mikä tilanne on? Tarkkaavaisempi ystäväni epäilee, että niitä olisi kolme. Jos tämän vuoden yhteen lehtihaastatteluun on uskomista, niin tulijoita on ollut, mutta kukaan ei ole jäänyt. Sen nyt kuitenkin sain haraviini, että talkoolaisia on vaihtelevassa määrin, tällä hetkellä kolmetoista. Kenties.

Menestyvä ravintoloitsija Hariton Tuukkanen muuttui Isä Haritoniksi munkkivihkimyksessä vuonna 2003.  Menneisyydestään hän ei tällä kertaa juurikaan puhu. Joku kysyy, miten muutos ravintoloitsijasta luostarin isäksi tapahtui. Isä Hariton vastaa : ”Enemmän minä synnintunnustuksia kuulin ravintolassa kuin kirkossa.”

On mentävä siis nettiin hakemaan taustatietoa. Vuosien varrella haastatteluja on tehty useita. Hatarasti niitä itsekin muistan.

Hariton Tuukkasella on venäläisiä sukujuuria. Hän syntyi kuitenkin Lappeenrannassa vuonna 1953 ja kastettiin ortodoksisuuteen. Lapsuutensa hän vietti siellä ortodoksisten kummivanhempiensa luona. Jo neljätoistavuotiaana hän meni luostariin, mutta lähti sieltä pois kokin opintoihin. Raskaat ravintoloitsijavuotensa hän sanoo kestäneensä vain uskonsa avulla. Pokrovaan muuttivat hänen mukanaan myös hänen teini-ikäiset poikansa.

Sitä jutut eivät kuitenkaan kerro, miksi Pokrova piti rakentaa, kun Valamokin jo on. Tuskin kyse on siitä, että mies se ei ole mikään, ellei yhtä luostaria perusta.

Entä millainen ihminen ja munkki tuntuu nyt olevan Isä Hariton?

Omin sanoin esimerkiksi jotensakin näin:

* Olen sairas mies.

* Tykkään olla piikkinä lihassa. Muistutan, kuinka huono yleistieto kävijöillä on.

* Missä kaksi tai kolme kristittyä kohtaa, siellä riidellään.

* Jotkut signeeraavat tekemänsä ikonit. Sanon, sinä maalaat kuvituksia, koska ikoneja ei koskaan      signeerata.

* Kirkossa ei istuta jalka toisen päällä.

* Ikonit puhdistetaan ranskanleivällä. Suurin uhka ovat naisten huulipunat, kun suudellaan ikonia. Kirkkoon on tultava puhtain huulin. Eteisessä voi laittaa punahuulet, niin että käy liikennevaloista.

* Kaksi päivää viikossa on paastopäivä.

* Kun haluan hengellistä herkuttelua, käytän slaavin kieltä.

* Kirkkoon tuli nainen, joka itki ”kuin Niagaran putous”. Hänellä oli todettu syöpä. Sattumalta tapasimme myöhemmin. Nainen oli nyt terve. Miksi et tullut kiittämään? jyrisee Isä Hariton tarinaa kertoessaan.

Välillä tunnen olevani kuin rehtorin edessä nuhdeltavana. Äänen painot ja sävyt ovat sen mukaisia. Liikennevalona en, tällä kertaa, loista. En sitä paitsi ole edes menossa ikonia suutelemaan. Enkä ole koskaan maalannut ikoneita. Kiittämätön sitä vastoin olen usein ja ihan jatkuvasti ollut. Armoa.

Saamme tehtäväksemme miettiä, mitä tarkoittaa sana karmiopaatti, kun emme sitä tiedä. Googlettaa ei saa. En saa kunnolla selvää sanasta, tuo karmiopaatti on erään toisen kuuloluulo sanasta. Kotona googletan: ei mitään. Sana on siis pahasti väärä. Kyllä, kyllä, yleissivistykseni on huono, sen lisäksi ilmeisesti kuuloni on huono tahi kenties ymmärryksenikin olematon. Tottelematonkin olin, kun googletin. Armoa.

Isä Haritonin puheessa olen kuulevinani välillä soinilaisia veistelyitä, välillä huutokauppameklarin tästä poikki ja pinoon meininkiä. Toisaalta hän vaikuttaa väsyneeltä. Sitä en ihmettele. Näitä selostuksia hän lienee tehnyt jo paljonkin,  enimmäkseen ehkä meille uteliaille vääräuskoisille.

Kirkkosession jälkeen menemme syömään päätaloon. Matkalla Isä Hariton esittelee puutarhaa. On niin kukkia kuin hyötykasveja. Puutarhan katselu jää kuitenkin kesken, kun päätalosta tullaan hoputtamaan meitä jo syömään.

Ihan säikähdän, kun Isä Hariton ennen ateriointia yllättäen alkaa laulaa ruokarukousta ikonin edessä. Niin, pyhässä paikassahan olemme. Borssikeittoa annostellaan lautanen täyteen. Se maistuu kaalipiirakan kanssa. Aterian päättää kahvi ja piirakka. Maistuvaa sekin. Ruokia voisi ostaa myös kaupasta mukaan. Jätän väliin, kun vasta seuraavan päivän iltana olen kotona.

Kun Isä Hariton istuu ruokaillessa pöytäni päähän, rohkenen kysyä, voinko ottaa kuvan. Se sopii, joskin hän epäilee koneeni menevän rikki. Kun totean: ei mennyt, hän arvelee, että se tapahtuu vasta vähän ajan päästä. Lämmintä huumoriakin siis löytyy.

Ikään kuin itsekseen isä Hariton mietiskelee myös: Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut puheistani kirkossa.

Ei, en ainakaan minä loukkaantunut. Ihmettelen vain.

Ihmettelen, millainen ihminen Isä Hariton oikeasti on?

http://www.pokrova.fi/

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Maija
Liittynyt15.10.2015
1/2 | 

Jäi vaivaamaan tuo karmiopaatti. Missä asiayhteydessä sana tuli esiin? Jos hän puhui terveydestään, sana saattoi liittyä kardiomyopatiaan, sydänlihassairauteen. Sitä sairastavasta voi ehkä käyttää nimitystä kardiomyopaatti. Sana löytyi  Googlella: kun kirjoittaa vain ensimmäiset kirjaimet, google alkaa ehdotella, ja kar-alun jälkeen se ehdotti d:tä eikä  m:ää. Ja sanassa on myös tuo m, jonka kuulitkin.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
2/2 | 

Sana jäi vaivaamaan meitä itse kutakin, etenkin kun jokainen oli kuullut sen vähän eri lailla useammankin toiston jälkeen. Muistini mukaan se ei liittynyt mihinkään tiettyyn asiaan. Hariton toi sen mielestäni esiin vain siinä yhteydessä, kun kertoili kävijöiden huonosta yleistiedosta. Halusi täten testata meidän tietämystämme. Ja huonoin tuloksin!

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat