Kirjoitukset avainsanalla Amos Rex

Toista kuukautta auki ollut Amos Rex museo Helsingin Lasipalatsissa on kiinnostanut jo sataa tuhatta kävijää. Aamupäivisin on edelleen jonoja. Tämä jono veti ainakin niin sukkelaan, että en ehtinyt edes ruveta valittamaan jonottamisesta. Ja se on sitten jo tosi nopeaa toimintaa.

Joo joo, uus museo. Sinne pitää mennä, kun satun olemaan Hesassa. Maalaisena, kehäkolmosen takaa tulleena ihmisenä, en ollut alkuunkaan etukäteen perehtynyt siihen, millaisesta museosta on kyse.

Alakerran näyttelytilojen eteisaulassa huomiotani kiinnittää kaunis katto, joka ikään kuin laskeutuu tilan päälle. Mistä lie tehty. Itse museon tiloihin mennään verhon taakse.

Ensimmäisessä huoneessa hyökyy meri, sen isot aallot. Hiukka olen ymmälläni. Enpä tällaista osannut odottaa. Okei. Upealta näyttää, mutta ei kovasti kuitenkaan sykähdytä.

 

Mutta toinen huone! Apua, miten valtavan ihanaa! Täydellinen sadun sisään meneminen! Seinillä ja lattialla on kukkia, perhosia, krokotiileja, valaskala ja vaikka mitä muuta. Olennaista on, että ne kaikki liikkuvat kaiken aikaa ihmisten liikkeiden mukaan. Krokotiilit vaeltavat seinänrakoon, valaskala etenee omaa reittiään. Jos laittaa käden seinälle tyhjään paikkaan, siitä rupeaa kasvamaan kukkia ja perhosia. Sama juttu, jos seisahtaa tyhjään kohtaan lattialla. Mikä värien ja liikkeiden sinfonia!

Muutama lapsi konttaa ihmeissään liikkuvien eläinten perässä. Lapsi on varmasti ihmemaassa. Mutta mikä parasta, aikuinenkin on hurmoksissa. Ainakin minä.

Toisessa huoneessa on maltillisemmin värejä. Kuvioita ja liikettä kyllä. Huoneessa on myös patjoja, jossa makoillen voi katsella ja nautiskella.

Kuten odottaa saattaa, patjat ovat aika lailla varattuja. Näyttää kuitenkin olevan tilaa yhdellä. Kysyn siis siinä makoilevalta mieheltä, häiritseekö häntä, jos tulen samalle petille. Ei toki, sanoo hän. Siinä me sitten köllötttelemme vierekkäin ja juttelemme tästä taide-elämyksestä. Että siis tämäkin vielä! Pääsin samalle patjalle tuikituntemattoman miehen kanssa ja vielä intiimissä hämärätilassa. Sellaista ei ole ennen tapahtunut. Kyllä kannatti tulla.

Vaikka musiikkia on ollut joka huoneessa, viimeiseen huoneeseen on mahdollista ottaa huoneen edestä kuulosuojaimet. Sinne menevien määrääkin säädellään. Joudumme parijonossa odottelemaan omaa vuoroamme.

Täällä onkin sitten kovaa menoa! Kuvat seinillä liikkuvat ja vaihtuvat vinhaa vauhtia ja musiikki raikaa. Jos minulta kysyttäisiin, niin sanoisin, että meno on jo vähän liian hurjaa. Äiti leikki-ikäisen ja vauvan kanssa istuu lattialla. Isommalla on kuulosuojaimet. Heitä ei ilmeisesti kova ääni ja vinha meno haittaa.

Olipa kokemus! Vaikea sitä on sanallisesti toiselle välittää. Olisin edes ymmärtänyt ottaa jotain videolle, niin olisi voinut saada paremman käsityksen. Sanonpa vain, että jos on mahdollisuus, tänne kannattaa mennä. Näiden ihanien videoinstallaatioiden takana on japanilainen teamLab- kollektiivi. Tokiossa he ovat kesällä avanneet suuren suuren digitaalisen taiteen hallin. Ihmeekseni näyttely, jos sitä erikoislaatunsa takia siksi voi sanoa, on auki vain 6.1.19 asti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat