Aloitin Äitienpäivän vieton jo viime viikonloppuna. Silloin Esikoinen oli työmatkalla Brysselistä Hesassa ja houkutteli minut ja Kuopuksen häntä tapaamaan. Eipä tarvinnut paljon houkutella, kun vain saimme muut asiamme reilaan.

Esikoinen tarjosi Äitienpäiväruokailun ennakkoon uudessa kasvisravintolassa Yes Yes Yes. Nykymuodin mukaan saimme valita listalta pieniä, jaettavia annoksia. Otimme niitä ensin kahdeksan ja sitten vielä kaksi lisää. Se kertonee, paitsi meidän nälän asteestamme, myös ruoan maittavuudesta. Merkillepantavaa oli, että ainoastaan yksi tarjoilija asioi kanssamme suomeksi, muut puhuivat englantia. Ruokalista oli englanniksi. En tiedä, olisiko ruokalistaa pyydettäessä löytynyt jommallakummalla kotimaisella kielellä. Kohta lienee syytä kysyä, mikä maa? Mikä kieli?

Yövyimme Glo Hotel Artissa. Ihana, vanha hotelli holvikaarineen! Talo on kuulemma ollut aikaisemmin teekkareiden omistuksessa. Onpa ollut rikkaita teekkareita! Huoneemme olivat kylläkin uudemmassa osassa.

Oikea Äitienpäiväni alkoi miehen sänkyyn tuomalla aamiaistarjottimella. Tapa on perua minun lapsuudenkodistani, jossa juhlan kohteelle aina tuotiin aamiainen laulun kera. Mieheltä ei laulua irronnut. Sitä en ihmetellyt, koska koskaan en ole kuullut hänen laulavan. Tulppaanin tarjottimelle hän oli hakenut pihasta. Lämmössä se aukesi alta aikayksikön. Pihan keltavuokkoja otin jo muutaman eilen maljakkoon. Loput jätin pihaan ihailtavaksi. Lempiostokukkani, keltaisen ruusun, mies oli tuonut jo eilen. Naamarasvaa myös sain. Onneksi en ryppyrasvaa.

Kuopus oli kutsunut minut kanssaan Peräkonttikirppikselle ja kahville. Esikoiselta hän sai puhelimessa ukaasit, että minua ei saa päästää yksin vaeltamaan, että en ostele turhia. Mitä höpöjä tyttöjen päässä oikein liikkuu? Minäkö ostan turhia? Marimekon pöytäliina on aina jees. Olkoonkin, että pöytäliinahyllyt ovat vähällä tippua tavaran painosta. Myönnän. Olen hieman hulluna kauniisiin liinoihin. Pari kesäistä mekkoa ostin muutamalla eurolla. Sovitin jo. Toinen ok, toinen ei. Huti siis. Kengät ostin neljällä eurolla näytelmää varten. Taitavat olla kuitenkin niin koppurat, että lienevät hankalat jalassa. Kokeillaan.

Kulttuuritalo Laikun kahvilassa Kuopus tarjosi Kakkubuffan. Otin juhlan kunniaksi poikkeaman makean välttelystä. Vegaanisia kakkuja sai syödä niin paljon kuin halusi ja kahvi oli kyytipojaksi. Otin pienen siivun jokaista. Kuopus tyytyi siivuun parista kakusta. Että haimmeko lisää? Emme todellakaan! Olimme kumpikin ihan öklötilassa eka satsin jälkeen. Yliarvioimme makean kaipuumme.

Laikussa sai myös kuvauttaa itsensä erilaisten taustojen kanssa. Valitsimme valkovuokkoniityn. Kuvauksessa olisi ollut tarjolla monia taustakuvia vanhasta Tampereesta. Tässä olisi nyt kuva meistä melkein valkovuokkoihin upotettuina, jos Kuopukseni olisi julkaisemisen sallinut. Nyt saatte vain mielikuvitella. Valkovuokot tuovat mieleeni lapsuuden Äitienpäivät, jolloin yleensä, jos mahdollista, keräsimme äidille valkovuokkoja. Valkovuokkokuvamme saimme sähköpostiin. Eikä maksanut pennin hyrrää! Kiitos Laikku! Ihana idea!

Kotiin pyöräiltyäni Mies, joka meillä nykyään muutenkin huolehtii ruokapuolesta, rupesi grillaamaan kasviksia ja saksalaisia makkaroita ja tarjoilemaan niitä salaatin ja punaviinilasillisen kera. (Terveisiä vain Saksaan siskolle ja siskon miehelle ja toisen siskon likalle.) Kelpasi hyvin sekin. Tykkään grillimakkarasta, siitäkin huolimatta, että eihän se järin terveellistä ole. Mutta sopii joskus ja jussinpäivänä.

Minun Äitienpäivänäni eivät soineet fanfaarit eivätkä kalliit ökylahjat verottaneet kenenkään kukkaroa. Ja siitä huolimatta, tahi ehkä juuri siksi, vietin hyvän päivän!

Parasta Äitienpäivässä on, kun saa viettää aikaa tyttärien kanssa. Hehän minusta ovat äidin tehneet. Ennakkoon viettäminenkin on jees, jos muu ei onnistu.

Kiitos rakkaat Tyttäret! Kiitos armas Aviohenkilö!