Olen koukussa ja pahasti.

Onneksi koukku ei ole tupakkaan tai päihteisiin.

Koukku ei ole edes rahapeleihin. Koukun tynkä oli aikoinaan pajatsoon, silloin kun niitä vielä oli. Hedelmäpelejä en ole lainkaan harrastanut. Pajatsossa sentään tarvittiin hieman taitoakin (jota minulla oli parhaimmillaan parin lantin saaliiseen), mutta hedelmäpeleissä on tarpeen ymmärtääkseni vain pieni lihasenergian käyttö.

Arvan ostokaan ei ole koukuttanut. Voitan todennäköisimmin vain silloin, jos joka arpa voittaa. Silloinkin voitto on yleensä joku kynän tynkä tai mainoslippalakki. Riemuitse niistä sitten.

Vahva koukkuni on kiinnitettynä Velvet – muotitalon tarina -Tv-sarjaan. Pahat ovat vierotusoireeni, kun Velvet jäi juuri tauolle. En edes tiedä, koska piinani loppuu ja saan tietää, saiko Ana tytön vai pojan ja pystyykö hän vastustamaan petollisen ihailijan naimatarjousta. Ja koska selviää, että Albert onkin elossa?

En ole tullut riippuvaiseksi Kauniit ja rohkeat- sarjasta, en Salkkareista enkä Uudesta päivästä. Paha olisi ollutkin koukuttua. Kauniita ja rohkeita olen katsonut aikoinaan joskus sivusilmällä äitini seuraksi. Tästä on vähintäänkin pitkälti toistakymmentä vuotta. Vieläkö sitä muuten näytetään? Salkkareita en ole koskaan katsonut. Uutta päivää ajattelin ruveta seuraamaan, kun se aikoinaan alkoi. Katsoin kolme ensimmäistä jaksoa. Se riitti. Oli jo puolet liikaakin.

Lämmöllä muistelen sitä vastoin Dallasta ja Dynastiaa joskus kai 70-80-luvulla? Kuka muistaa?

Velvetissä on sama perusasetelma kuin näissä muinaisissa suosikkisarjoissani. Pahat ovat pahoja ja hyvät hyviä! Ei mitään sekamelskaa.

Lähtökohtana on rikkaan muotitalon omistajan Albertin rakkaus köyhään talon ompelijaan, Anaan. Heidän onnensa tielle, alussa salaisen, on tullut mutka toisensa jälkeen. Kuten rakkaussuhteissa yleensä, mutkia he saavat itsekin aikaan. Mutta onhan se nyt jo nimien perusteella selvää, että Ana ja Albert ne yhteen soppii, huomenna (toivottavasti) pannaan pussauskoppiin.

Tämä on ihan kaikkinensa hyvän sadun asetelma. Kyseessä on aikuisten satu. Siihen voin uppoutua olemalla rakastavaisten puolella. Uskon vahvasti, että tässä käy kuten hyvissä saduissa yleensä: paha saa palkkansa ja hyvä voittaa. Oikeassa elämässä välttämättä ei näin käy. Sielua ruokkii, kun edes telkkarin kautta saa tätä kokea. Siis jos saa. Lopustahan en tiedä.

Mutta nyt olen siis pahassa pulassa, kun tiistai, keskiviikko ja torstai-iltoina ei tulekaan Velvettiä.

Jonkinasteisena sijaistoimintana olen ruvennut pelaamaan nettipasianssia kännykällä. Kuopus sen minulle neuvoi. Ovatkin elämäni ensimmäisiä pasianssipelejä. Eipä ole tullut edes nuorena niitä kokeiltua. Olen siis vähintään hieman jälkeenjäänyt. Jonkinnäköisestä aiheeseen hurahtamisesta kertonee se, että kello oli 01.41 eräänä yönä, kun sain ensimmäisen pelin läpi. Hyvä minä!

Eivät korvaa pasianssit, eivät sanajahdit eivätkä muutkaan pelit tärkeimmän puutetta. Eivät edes Poirotit!

Kiltit telkkarisedät! Tuokaa Velvet pian takaisin!

Näin pyytää Anjakaarina, joka lupaa sitten olla kiltisti!

 

Kommentit (4)

Toinen mummeli

Koukkuun jäin minäkin, mutta katsoin sitten viimeisen kauden jaksot espanjalaisen antena3-kanavan kautta netistä, jo helpotti.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015

Hei Kaima! Sinulta ilmeisesti tuo espanjan kieli sujuu, minulta ei. Odottelen siis. Onneksi et kertonut, kävikö lopussa niin kuin hyvissä saduissa vai jotenkin muuten. Mutta mitä sitten tilalle, kun viimeinenkin kausi on katsottuna? Kai siitä selviää, kun pahemmistakin on selvinnyt! Aurinkoista kevättalvea sinulle! Anja

Anja Pohjanvirta-Hietanen

RiTa

Vähän tuo viimeisin kausi ampui yli ainakin siellä ompelimon puolella... Pedro jne olivat kyllä aika, aika liioitellun typeriä. Ennen tykkäsin sarjasta kovastikin. Pitäisiköhän vielä yrittää katsoa kun tallessa toki ovat ja moni  niitä kehuu.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015

Hei RITa. Et ole yksin näkemyksesi kanssa. Yksikin espanjan opettaja, joka on katsonut sarjaa paitsi kielen takia niin myös sisällön takia ja koukuttunut, koki, että enää se ei ollut niin kiinnostava. Olen itsekin jossakin määrin samaa mieltä kanssasi. Sen jälkeen, kun Alberto lähti kuvasta, minusta jotkut mitäänsanomattomat asiat saivat kohtuuttomasti aikaa. Katsoin kuitenkin uskollisesti kaikki jaksot mielenkiinnolla.  Luotan siihen, että Alberton elossa olo pikkuhiljaa ja mutkien kautta selviää ja se tuo uutta kiinnostusta viimeiseen kauteen. Jos haluat äänitetyt jaksot katsoa, niin voithan pikakelata tarvittaessa.

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena , Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti!

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat