Kirjoitukset avainsanalla Näsijärven haltiat

Viime vuonna ihastuin ikihyväksi Ikuriin metsään tehtyyn jääveistospolkuun. Noin 30 000 kävijää minun lisäkseni kävi niitä ihastelemassa. Tänä vuonna Ikurissa oli Elämänpolku nimistä – jääveistostaidetta. Pahaksi onneksi lämpöaalto sulatti veistokset jo parin viikon päästä. En ehtinyt paikalle. Harmillista minulle, mutta etenkin veistäjille, joiden työ osaksi meni hukkaan.

Hätä ei ollut kuitenkaan tämän näköinen.

Tampereella on tänä talvena uusi jääveistosteltta keskustassa Laikun lavan lähellä. Kulttuuritalo Laikku ja Suomen Jouluvalo Oy ovat hankkeen takana. Tv-kuvaaja Kari Manninen on suunnitellut näyttelyn teokset, niihin liittyvät tarinat ja taustakuvituksen.

Olin vähän mielessäni ajatellut, että ei se haltianäyttely nyt kummoinen voi olla. Eihän se ole edes metsässä.

Kun astun hämärään ja ”jäiseen” telttaan, tulen heti ihan toiseen maailmaan. Vau!

Millaisia haltioita ja millaisia tarinoita!

 

Tavallinen haltia on vähän kuin tavallinen ihminen. Se on löydettävissä joka paikasta Näsijärvellä. Minä en ole kylliksi Näsijärvellä liikkunut, kun en ole sitä koskaan nähnyt.

 

Koljonselän koukkunokka asuu syvissä vesissä. Se käy vain tarkistamassa keväisin jäiden lähdön ja kaloja muistuttamassa kutuajasta. Se on erinomaisen ylpeä komeasta nenästään, kuten toki asiaan kuuluu.

 

Oho! Pallosaaren pitkäkorva päästää vettä jään päälle. Tänä talvena se ainakin on ollut hommissa. Se ei pidä turhasta liikkumisesta ja metelöinnistä jäällä. Siksi kai se vedet jäälle laskee. Yrittää meidät pitää jäältä poissa. No, hyvin se onnistuukin hänen konsteillaan.

 

Ennen vanhaan lapsia peloteltiin, että jos menee veden rantaan yksin, näkki vie. Tarkoitus oli suojella lapsia hukkumiselta. Tämä Näsinselän näkki ei ole kuitenkaan paha. Se ratkoo riitoja ja kiistoja. Kukaan ei ole sitä kuitenkaan nähnyt (ehkä veistoksen tekijää lukuunottamatta?). Järven jäätymisen aikaan sen laulua voi kuitenkin kuulla. Ollaan siis korva tarkkana ensi syksynä.

 

Jäälentäjä on minusta kaunein veistos. Mikä vahinko, että sitä on vaikea Näsijärvellä nähdä. Vain kaksi ihmistä on sen tiettävästi nähnyt. Sen nähdäkseen täytyy olla unen rajamailla. Sen lisäksi pitää olla pakkasviima ja aallokon jäädyttämää rantakasvustoa. Näillä ehdoilla en taida koskaan onnistua sitä näkemään. Onneksi näen sen edes täällä jääveistosteltassa.

 

Kuutamon kuuntelija tulee täydenkuun aikaan havainnoimaan esimerkiksi valon määrää. Tietonsa se viestittää järven pohjaeliöille. Kuutamon kuuntelijan käynnin rantakivillä voi havaita rantakivien paikan tai niiden asennon muuttumisesta. Ollaan siis tarkkoina rannoilla kävellessä.

 

Muroleen murisija murisee majaville, saukoille ja piisamille. Sitä tarina ei kerro, että miksi. Talvisin Murisija peuhaa pakkaslumessa. Tiedä häntä, saattaisiko silloin sen nähdä.

 

Saattohaltiat keräävät sielut ja saattavat ne taivaalle revontulten aikaan. Siellä sielut liittyvät revontuliin ja matkaavat maailman kaikkeuteen ja ties minne. Ties minne. Jokainen saa siis itse kuvitella, mihin sielu lopulta menee. Itkettävän kaunis ajatus haltiasaatosta.

 

Miten upea kokemus! Kiitos taustavoimat, Kari Manninen ja veistäjät. Tarinat haltioiden luonteista ja tekemisistä auttoivat pääsemään satuun sisälle. Olimme Brysselin nuoren lomalaisen kanssa ihastuksesta intona! Viiden euron pääsymaksu ei ollut lainkaan liikaa.

Klikkaamalla alla olevaa linkkiä Jääteltan nettisivuille, voit katsoa myös sinne ladatun noin kolmen minuutin videon haltioista.

https://www.jaateltta.fi/

 

Postauksen kuvat on ottanut Brysselin nuori talvilomalainen, joka ei tahdo nimeään julkisuuteen.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat