…toisen terveyden, toisen sairauden valtakuntaan (Susan Sontag).  Jokainen joutuu elämänsä aikana ainakin välillä vierailemaan sairauden valtakunnassa.                           

Onpa osuvasti ja realistisesti todettu.

Olen joutunut viime viikon ajan vierailemaan sairauden valtakunnassa. Kevyesti, väliaikaisesti ja ilman draamaa.

Että mistä siis on ollut kyse?

Ei toki sen kummemmasta kuin oikein kunnon korkeakuumeisesta yskä- ja räkätaudista. ”Vanhan ajan räkätaudista”, kuten eräs ystäväni sanoi. Onnekseni en ole näitä usein kohdannut. En edes muista, koska viimeksi. Varmuuden vuoksi teen koronatestin: negatiivista. Korona on onnekseni osannut ohittaa minut, tälläkin kertaa.

Tauti pitää minut kauniilla auringonpaisteellakin sisätiloissa kuutisen päivää ja näistä neljä päivää koko lailla vuoteessa. Röhä ja räkä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.

No, mitäpä siitä. Onhan näitä välillä itse kullakin.

Vaikka kyse on ”helposta”, ei-vakavasta taudista, saan tuntumaa siitä, mitä menettää, kun joutuu poistumaan terveyden valtakunnasta. Suunnitellut menot eivät toteudu ja joutuu siirtelemään erilaisia tapaamisaikoja. Ja mikä ikävintä: Esikoinen tyttärineen tulee juuri silloin lomalle Brysselistä. Nautiskele siinä sitten kivasta, harvinaisesta yhdessäolosta, kun yrität pitää pöpösi työhuoneesi sängyllä, jonne olet linnoittunut. Huonoimmillaan et edes jaksaisi seurustella.

Lukeminen on liian rasittavaa. Äänikirjan kuuntelu onnistuu. Tosin välillä torkahdan lukijan ääneen. Haitanneeko mitään?

Valehtelisin, jos väittäisin, että sairastaminen, etenkään siinä vaiheessa, kun kuume ei enää nouse korkeaksi, olisi pelkästään ikävää. Ehei. Nautin siitä, että mihinkään ei tarvitse lähteä. Ei tarvitse herätä kellon soittoon. Kaikki velvollisuudet, ikävät ja hauskat ovat poissa. Esikoinen tuo pääsiäiskukkia piristeeksi ja tivaa, oletko juonut tarpeeksi? Hän tuo tämän tästä mukillisen juotavaa sanoen: Juot heti kaiken, tulen tarkistamaan. Kuopus soittaa päivittäin: Oletko vielä elävien kirjoissa? Oletko ottanut Buranaa? Mikä siinä silloin on sairastaessa.

Trullisunnuntaina menen avaamaan oven, kun muita ei ole kotona. Pahoittelen aamutakkisuuttani keskellä päivää ja kerron olevani sairas. Harvoin ovat niin tarpeeseen tulleet toivotukset "tuoreeks, terveeks." Vielä lähtiessä virpojat toivottelevat pikaista paranemista. Kiitos, kiitos!

Eräälle ystävälle puhelimessa kerron ajatelleeni, mikä tilanne olisi, jos sairastaisin vaikka jotain sairautta, jossa päivän kunto ja sen mukaan toimintakyky vaihtelee. Jos en voisi tietää, että todennäköisesti olen viimeistään viikon jälkeen kunnossa? Miten paljon hankalampaa silloin olisikaan. Ennakoiminen kävisi vaikeaksi.

Kun ryhdyn ajanvietteekseni lukemaan, törmään Venla Rossin artikkeliin Virallisesti sairas (HS Kuukausiliite 3/2023). Hänen jutustaan olen lainannut tuon alun Sontagin toteamuksen. Rossi sairastaa harvinaista sidekudossairautta. Koska harvinaiset sairaudet ovat niin harvinaisia, niistä on vähemmän tutkimusta ja siten myös vähemmän tietoa sairaudesta, hoidosta ja etenemisestä. Ansiokkaassa artikkelissaan Rossi kuvaa hyvin sairauden tuomia oireita ja muutoksia sekä niihin sopeutumista. Sanonpa vain, että vähän eri sfääreissä liikutaan kuin vanhanajan räkätaudissa.

Näissä virustaudeissa on tosin se vika, että ne tarttuvat, varotoimista huolimatta. Parin päivän päästä mies valittaa kurkkuaan ja tukkoista nenää. Mutta, että Esikoisellakin on flunssan oireita ja ääni maassa! Eikä! Heillä on paluulento kahden päivän päästä. Flunssaisena lentäminen voi olla kärsimystä. Harmittaa, vaikka siirtymään sairauden valtakunnan puolelle en ole itse voinut vaikuttaa.

Yhteistä kaikille sairauden puolelle joutuneille lienee, että sinne joutuu, halusi tai ei. Ennemmin tai myöhemmin. Väliaikaisesti tai pysyvästi.

Rauhallista, aurinkoista Pääsiäistä molempien valtakuntien asukkaille!