Kesän kohokohta tuli, oli ja meni!

Minulla se meni parhaalla mahdollisella tavalla, jos minulta kysytään ja minultahan tässä kyselen.

Mökillä hyvää ruokaa, sauna tuoksuvin koivunoksin vihdan ja järven kanssa, kokko annetussa säässä perinteisin skumppalasein. Meikäläiselle kovin perinteistä. Näin siitä huolimatta, että aivot tykkäävät rutiinien rikkomisesta. Menköön juhannus kuitenkin totutulla kaavalla! Kävelen sitten vastapainoksi välillä vaikka takaperin.

Kun vielä on hyvää seuraa, ei juhla tästä parane! Se hyvä seura on joskus ollut vain mies, joka mökilläkin välillä majailee. Aika usein se on ollut edesmennyt sisareni miehensä kanssa.

Tylsää?

Nuorena olisin tylsistynyt pelkästä ajatuksesta. Ja kylläpä joskus tylsistyinkin, kun vanhemmat eivät antaneet lupaa mennä mihinkään muualle kuin mökille. Kohtalaisen rauhallinen mökkijuhannus on selvä ikääntymisen merkki. Kuka vielä sanoo, etteikö ikääntymisessä olisi hyviä puolia?  Ei tarvitse enää tuskaisesti miettiä, minne mennä, kenenkä kanssa, mitä päälle, kuin tukka?  Ei tarvitse etukäteen jännittää, onko kivaa ja jälkikäteen harmitella, ellei ollut kivaa. Mökkijuhannus on aina kiva, kun sen oikein oivaltaa.

Viime juhannuksena kokkoilimme sadevehkeissä. Tänä juhannuksena oli huomattavasti kevyemmin päällä. Ikävä puoli oli, että hyttysetkin näyttivät nauttivan paitsi säästä myös ihmisistä. Onnekseni nämä inisijät eivät erityisesti ole minun vereni imemiseen innostuneita. Tämän karttelun kestän oikein hyvin!

Kuopuksen ja hänen avokkinsa hakivat luonnon kukkia vaasit täyteen ja koivut saunan ja verannan oven pieliin. Lapsuuden kodissani koivut ovipielessä kuuluivat ilman muuta asiaan.

Nuorison kanssa mökille tuli myös heidän Suomessa opiskeleva, iranilainen ystäväpariskuntansa.  Tyttärieni ansiosta olen saanut enemmän tuntumaa eri kansalaisuuksia oleviin kuin mitä omatoimisesti olisin onnistunut. Olenkin välttynyt muukalaiskammolta.  Sanokaa, mitä sanotte, mutta sitä mieltä olen, että riippumatta kansalaisuudesta, olemme pohjimmiltamme enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Ihmisiä. Pintasävyt vaihtelevat niin meillä kuin muilla.

Uusia värisävyjä juhannukseemme vieraat toivatkin. Saimme maistella iranilaista toffeentapaista karkkia, nauttia iranilaisesta musiikista ja kansantanssista. Kaunista. Kyllä perinteistä suomalaistakin tanssia oli. Kuopuksen kanssa vetäisimme polkan. Nuoriso teki keskiyöllä vielä juhannustaikoja. Seitsemän kukkaakin tyynyn alle kävivät keräämässä.

Iranilainen ajanlasku noudattaa persialaista kalenteria. Kevätpäivän tasaus on samalla vuodenvaihde. Iranissa on nyt meneillään muistaakseni vuosi 1395. Ajanlasku alkoi, kun profeetta Muhammad siirtyi Mekasta Medinaan. Mikä tässä siirtymisessä oli niin merkittävää, en lainkaan tiedä, kun en ole asiaan perehtynyt. Mielenkiintoista oli kuulla, että heillä vuosi vaihtuu osaksi samantapaisin traditioin (mämmiä muistuttava ruoka, munat) kuin mitä me vietämme samoihin aikoihin pääsiäistä.

Olkoon juhla tai arki, maahommat on hoidettava, kun kerran mökillä ollaan. Hieman epätoivoisesti etsimme ryytimaalla rikkakasvien  seasta istuttamiani auringonkukkia. Niitähän löytyi! Kunhan olin saanut tyttären avustuksella perattua pottumaan vesiheinästä, perunat oli syytä mullata.  Siispä hevonen ja hänen ohjastajansa töihin.  Huolimatta kahdesta myyrien karkottamisaparaatista, mokomien koloihin upposi välillä jalka. Jos hyvin käy, niin perunoita saavat ainakin myyrät. Luonto ensin apajille, eikö vain? Paras antautua, ellei hanttiin pysty laittamaan.

Päivät olivat valoisia, kauniita, lämpimiä, välillä jopa hikisiä! Onneksi järven vesi oli sopivan lämmintä, 21- 22 astetta. Yöt olivat valoisia, kauniita, lämpimiä! Alkukesästä käki kukkui ihan hulluna, nyttemmin se on vaiennut. Kuin juhlan kunniaksi, yhtenä aamuyönä käki kuitenkin kukkui. Laskin. Kahdeksantoista kertaa. Nähtäväksi jää, tarkoittavatko nämä vuodet jäljellä olevia elinvuosiani vai uusia häitä!