Mies, joka meillä on ryytimaanlaittovastaava niin kotona kuin mökillä, oli viime keväänä laittanut rivin nauristakin. Syksyllä tässä kyselin, että mihinkäs oot aatellu niitä käyttää? Ei hällä ollut mitään käyttötarkoitusta mietittynä. Silloinpa jostakin vuosikymmenten sumuverhon takaa päähäni pölähti muisto: naurisleipää!

Suuhuni tuli maistuva muistuma lapsuuden naurisleivästä. Vesi melkein herahti kielelle. Toisinaan sitä leipää meillä oli, ei usein, mutta kuitenkin. En tiedä, mistä sitä ostettiin. Kaupasta kai. Tuskin sitä kuitenkaan siellä aina oli tarjolla. En muuten ole myöhemminkään nähnyt naurisleipää kaupassa mökkipaikkakunnalla, joka samalla on kotipaikkakuntani.

Tässä osa sadosta. Saalis ei ollut suuren suuri, mutta riittävä useampaankin leipään, vaikka jotkut yksilöt osoittautuivatkin huonoiksi. Netin nerokkaasta maailmasta löytyi useampikin naurisleivän ohje. Ja haa! Kyse on nimenomaan Etelä-Pohjanmaan leivästä! Sehän sopii kuin syltty sukkaan! Innoissani keuhkosin tekeväni heti kuuden leivän satsin. Mies toppuutteli, että tee nyt ensin kokeeksi muutama. Viisas ehdotus sinänsä, koska uuniin, vaikkakin kiertosellaiseen, ei olisi mahtunut kuutta leipää kerralla.

Tässäpä netistä napattu ohje.

ETELÄ-POHJANMAAN NAURISLEIPÄ

(3-4 leipää)

750 g naurihia

0,5 l vettä

1,5 tl sualaa

(25 g hiivaa)

0,5 kiloa ohorajauhoja (osan voi korvata vehenä- ja ruisjauhoolla)

1. Naurihit kuaritahan ja piänestetähän palooksi.

2. Naurihit keitetähän vetes pehemoosiksi ja tömpätähän (sosoutetahan) keitinliämes hyvin. Annetahan tömpätyn survoksen jäähtyä halooseksi.

3. Lisätähän survokseen vetehen liootettu hiiva ja sitte suala. Seatahan hyvin.

4. Sotketahan jauhot sekahan.

5. Teherähän taikinasta piäniä emooksia ja leivotahan ne ohkaasiksi leiviksi. (1-1,5 cm)

6. Pistellähän leivät ja paistetahan heti kuumas uunis (250 astetta)

7. Tarjotahan lämpöösenä voin kans.

Helepolta näytti ja heleppoo oli teherä. Eikä aikaakaan mennyt paljon, ellei laske mukaan nauriiden kypsymistä, mutta hellahan hoitaa sen itsekseen. Mitään ymmärryksen kelloja ei soittanut sana emos/emok, mutta asiayhteydestä sen tajuaa, että kakkaroitahan siinä tehdään, kuten leivissä yleensä. Ohjeen mukaan ilmeisesti hiivaa voi laittaa tai olla laittamatta. Minä laitoin.

Näihin ensimmäisiin kahteen leipään laitoin ohra-, vehnä- ja ruisjauhoja jokaista kolmasosan jauhoista. Seuraavaksi teinkin kaksi gluteenitonta leipää. Vielä on muutama nauris jäljellä. Niistä tekemääni leipään/leipiin aion laittaa vain ohrajauhoja.

Ohjeessa ei sanottu mitään paistoajasta. Tällainen reseptiorja kuin minä oli hetken ihmeissään: mistä nyt tiedän, kauanko paistan? Laitoin sitten kellon ensin soittamaan kymmenen minuutin päästä. Kun leivät näyttivät siltä, että voisivat vielä olla, pidin vielä joitakin minuutteja.

Leipien ulkonäkö ei ollut kehuttava, mutta en ollut ajatellutkaan niitä silmilläni syödä. Vähän jännitti kuitenkin ruveta maistelemaan. Mutta hyvältä maistui! Jopa hämäläinen mieheni kehui hyväksi. Luonnollisesti muistikuvissani lapsuuden leipä maistui vielä paremmalta. Mies söi lämpimäisiä vain yhden palasen kehuistaan huolimatta. Ennen kuin leivät ehtivät jäähtyä oli kuitenkin jo toinen leipä syöty. Ken mahtoi syödä noin viisi kuudesosaa leivästä? Kukapa sen mahtaisi tietää?.