Kirjoitukset avainsanalla Makia

Mä oon käyny. Tein kolmen päivän reissun. Aikaisempi tuttavuus on parin vuoden takaa ja käsitti pikaisen yöpymisen Kilpisjärveltä alaspäin lasketellessamme.

Tulin Tampereen vesisateesta keskelle pehmeää lumisadetta ja lumipöperöä. Sehän oli kuin olisin talvisatuun astunut!

Majoituin Scandic Hotel Ouluun. Ei moittimista. Huone tilava, rauhallinen, sänky hyvä, aamiainen runsas ja maittava. Nettikin hyvin toimi. Mitä sitä enää muuta tavallinen tallaaja hotellilta voisi enää toivoa?

Hotellin välittömässä läheisyydessä on kahvilaravintola Rooster. Enpä olisi sitä edes huomannut, ellei juuri ohi kulkiessani olisi joku ihminen mennyt sinne sisälle. Kurkistin ovesta ja menin perässä. Tarjolla oli esimerkiksi salaatteja, mutta myös muun muassa monenlaisia burgeriannoksia. Sellainen. Kun siinä mähkäilin, olisiko tuo aurajuustoinen hyvä, myyjä kehui ihan perusannoksen olevan kovin suosittu. Sehän minun sitten piti tietenkin ottaa. Sain vielä valita, otanko lisukkeeksi salaatin vai ranskalaiset. Ranskalaisia nälkäisen teki mieli. Terveystietoinen parempi minäni kuiskasi, että burgeri on jo ihan tarpeeksi iso energiapommi. Ei siihen enää ranskalaisia tarvita. Joten siis sanoin tyynesti vastoin ranskalaismahaani: ”Jospa ottaisin tuon salaatin.”

Annos oli hyvä, maittava ja todella täyttävä! Ranskalaisten perään haikaillut minäni oli tyytyväinen, että otin salaatin.

Mielenkiintoinen kokemus Oulussa oli käynti Saunalautalla. Se on Oulujoen varrella keskustasta johonkin päin jonkun kilometrin. Kyseessä on oikeasti lautta, joka vielä lokakuussa on saattanut seilata joella. Nyt se nökötti tyynesti rannassa.

Itse sauna on iso ja väkeä oli suhteellisen vähän. Siellä istui lisäkseni yksi vähän varttuneempi henkilö, jonka kanssa saimme muistella rimpsua joista: Oulu Siika Pyhä Kala jne. Nuorempi saunaväki ei moisesta ollut kuullutkaan. Mitähän niillekin on oikein koulussa opetettu? Jos sauna oli iso, niin niin sanottu saunan pukukoppi oli tosiaan koppi, johon sopi kerralla yksi ihminen. Lukolliset lokerikot olivat seinällä.

Oulujoessa vesi oli sopivasti kylmää, niin että kävin siellä laskemattoman määrän pulahtamassa. Siis minä vain pulahtelin. En voi väittää uineeni, kun en uinut niin kuin eräät.

Poreallas ulkona saattoi olla ahkerammassa käytössä kuin sauna ja joki. Osa kävijöistä taisi pelkästään istua siellä. Kyllä mekin sinne sekaan välillä sovimme. Eipä mennyt kauaakaan, kun totesin nettisivuilla olleen kehotuksen piposta olevan oikeaan osuva. Märkää päätä rupesi palelemaan. Pipo oli, mutta se oli siinä pukukopissa lukkojen takana. Kaukolämmitys ei toiminut.

Saunalautan kahviota piti tamperelainen mieshenkilö. Siitä en ihan päässyt selvyyteen, oliko hän vain väliaikaisesti lautalla vohveleita paistamassa vai pysyvämmin. Tuntui olevan jotain savolaisia sukujuuria puheiden ”voipi olla, voipi olla olematta” tyylisistä jutuista päätellen. Ystävällinen oli kaveri kuin mikä. Yritti keksiä minulle sopivaa bussia keskustaan. Kun en olisi tiennyt, miten sieltä jostakin keskustasta, jonne bussi veisi, kävelisin hotellille, otin taksin. Pääkin kun oli märkä.

Unohdin saunalautalle pesupussini. Sehän tarkoittaa sitä, että paikkaan takaisin halajan ja tulen palaamaan. Joskus. Kenties. Varmemmaksi vakuudeksi pyysin kuitenkin seuralaisiani ottamaan sen siellä seuraavan kerran käydessään. Pyyhkeen kanssa sekoilustani en sitä vastoin kerro mitään. Turha kysyä. Tytär onneksi pelasti.

Kun sentään jo marraskuun alkua elettiin, poikkesimme juomaan  ensimmäiset glögit Kahvila Makiassa suolapalan kera. Makia sijaitsee jossakin keskustassa, jonkun puiston keskellä. Tahi reunalla. Glögit olivat makiat, kuten kai glögin kuuluukin olla.Etenkin Makiassa.

Tässäpä tärkeimmät kuulumiset Oulun reissultani. Toki siellä muutakin tapahtui, mutta enpä tässä nyt kaikkea rupea kertoilemaan.

Tampereella salilla Bjarne kyseli jostain patsaasta, että oliko se vielä siellä torilla. Mistäpä minä mistään sellaisesta olisin tietänyt? En nyt ehtinyt tulla miksikään Oulu-asiantuntijaksi.

 

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat