Kirjoitukset avainsanalla Sara Hildenin taidemuseo

Sara Hildenin taidemuseoon kävellään kesäisin Särkänniemen huvipuiston läpi. Heinäkuun loppupuolella siellä näyttää olevan pitkiä jonoja joka paikkaan.

Taidemuseo sijaitsee aika lailla omassa rauhassaan Näsijärven rannalla. Kaupungissa mietitään silti kovasti, pitäisikö museo  siirtää väljellimme vesille. Ympäristö on kuitenkin kovin kaunis. Käyntipäivänäni kävijät ovat harvassa, täällä ei jonoja muodostu.

Kimmo Kaivanto on taidemaalari, taidegraafikko ja kuvanveistäjä. Hän on aina tuntunut kuin puolitutulta oman kylän pojalta. Kaivanto syntyi Tampereella ja eli täällä aikuisiällään, parhaimpana luomisaikanaan, kolmisenkymmentä vuotta. Samoina vuosikymmeninä olen minäkin täällä vaikuttanut, vaikka en ollenkaan samalla voimalla kuin Kaivanto. Hänen vakavan hahmonsa näin toisinaan kaupungilla, piipun kanssa tai ilman. Komea mies yläleuan karvoituksineen kaikkineen! Keskustorilla liikkuessani saatoin katsahtaa hänen ateljeensa ikkunoihin Palanderin talossa. Ketään en ikkunassa koskaan nähnyt, jos nyt sinne ylös olisin voinut nähdäkään. Ostinpa kerran yhdestä liikkeestä kesämekon, jota liikkeen omistaja kertoi Kaivannon vaimon Kirstin mainostaneen torillakäyntimekoksi. Johan sitä nyt näillä meriiteillä voi kutsua itseään melkein perhetutuksi, vai mitä?

Hildenin taidemuseossa olevat teokset ovat pääasiassa omista kokoelmista. Kimmo Kaivanto oli yksi niistä taiteilijoista, joiden mesenaatti  Sara Hilden oli. Vitriinissä onkin muun muassa pieniä joulukorttimaalauksia omistuskirjoituksella ”Rakkaalle Saralle”.

Ensimmäisen salin tilaa hallitsee isokokoinen, sininen, lasikuituinen  Ketju-teos. Se on omistettu Euroopan kansojen ystävyydelle. Ajatus ja toive kansainvälisyydestä eli täten Kaivannolla jo vuonna 1971.

Maalaus Merellisiä seikkoja ja samantapaiset maalaukset eivät minua oikein sytytä. Seuralaiseni taas pitää niistä kovastikin. Miten se nyt meneekään: yks tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.

Kaivanto tunnetaan sinisestä väristään. Hän itse puhuu töidensä sinisestä langasta. Museon videolla hän kertoo, että kyseessä on luonnevika. Hän sanoo olevansa ihmistyyppinä nostalgikko, väri sisältää pohjattomuuden ja äärettömyyden. ”Mulle se on lämmin väri.”

Sininen on väriltään myös teos Pää. Korvalla on moottoriöljykanisterin pohja. Vaikka miten raapisin harvoja hiuksiani, en keksi edes hataraa tulkintaa asialle.

Samaa väriä on myös teos Lapset ovat pallon muotoisia ja eläimet. Jännä ajatus. Lapset ja osa eläimistä pystyvät toki pyörimään helpommin kuin aikuiset. Siis vähän pallomaisesti on kökkö tulkintani.

"Kauneuteen sisältyy lopun ainekset. Siihen elämäntapamme johtaa, ellei jotain tapahdu. Mulla on joku tehtävä."

Tunnetuin maalaus Kaivannolta lienee Kun meri kuolee. Se on varmasti monelle muullekin kuin minulle hyvin tuttu. Siitä tehtiin nimittäin Unescon postikortti. Itse asiassa maalauksia on kaksi: Kun meri kuolee I ja Kun meri kuolee II . Kaivanto oli huolissaan luonnon tilasta jo paljon aikaisemmin kuin moni muu. Tämäkin teos on jo 1970-luvulta.  

Optimistinen virhe liittynee tähän luontoteemaan. ”Virheelliseen paikkaan” ruoho tunkeutuu, näin tulkitsen.

Maalaus Hiljaisuus koskettaa kuvan esittämällä uhan mahdollisuudella. Kaivanto kertoo teoksen saaneen alkunsa television kuvasta tulivuoren purkauksesta, kun ääni on pois päältä. Monenlaiset uhat ovat tänään, tavalla tai toisella, paljon lähempänä kuin 1970-luvulla.

Kolmestatoista osamaalauksesta koostuva iso teos Tori kuvaa Tampereen vaiheita. Se on sijoitettu valtuustosalin aulaan, josta se on nyt lainassa. Toisessa osassa maalauksessa on Tampereen perustaja Kustaa III.

Monissa teoksissa esiintyvät sormet. Niin myös tässä Ajattelija työssä.

Kaivanto sanoo kuitenkin, että ”En ole vain sormimaalari, vaan taivaanrannan maalari ja kaikkea muuta. ” Hän kokee leimautumisen tapahtuvan nopeasti.

Dogmaatikko-pronssisen pään edessä viivymme pitempään miettien, mistä tässä on kyse. Päädymme siihen, että ihmiselle syötetään ulkopuolelta dogmeja, jotka hän omaksuu. Hän omaksuu annetun totuuden, eikä sitä epäile. Toimittaja Katri Kovasiipi tulkitsi samaa teosta näyttelyarvostelussaan (AL 27.7.2017) hieman tosin. Hän näkee siinä ihmisen sulkeutuneen oman totuutensa sisälle. Näinkin, joskin usein se totuus on ensin syötetty ulkopuolelta ja sitä sieltä myös vahvistetaan. Voi miten ajankohtainen teos tämäkin!

Taiteilija oli omasta mielestään ennen kaikkea maalari, ”mutta en voi mitään sille, jos joku alkaa saamaan muotoa.”

Kaivanto eli elämänsä viimeiset runsaat parikymmentä vuotta Helsingissä. Hän kuoli 79-vuotiaana 2012. Ura oli pitkä. Hän itse laski julkisuuden alkaneen 11-vuotiaana. Silloin hänen piirroksiaan ajankohtaisista aiheista julkaistiin lehdissä.

Museon videolla Kaivanto kertoo, että hänen sisällään on kaksi eri persoonaa, perfektionisti ja expressionisti eli äly ja tunne. Tämä skitsoidi tilanne on hänet johtanut taiteen tekemiseen. Hänelle taiteen tekeminen on ollut lapsuudesta asti tapa selviytyä tilanteesta suhteellisen selväjärkisenä.

Tämän ansiosta saamme esimerkiksi jokaisella Tamperetalon käynnillä katsella hänen tilateostaan Sininen suora. Se kulkee portailta asti pitkälle aulan läpi. Harva jääkiekkoseura Tapparan fani taitaa myöskään tietää, että Kaivanto on suunnitellut seuran kirveslogon jo 1955, jolloin seura perustettiin. Tampereen elokuvajuhlien logo on saman miehen käsialaa.

 

Hildenin taidemuseossa Kaivannon teoksiin voi tutustua 3.9.17 asti.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Siis käykää Tampereella, ellette asu jo täällä. Eikös se kyselyjen mukaan ollut niin, että suurin osa suomalaisista haluaisi asua Mansessa? Loputkin taisivat vain ujouttaan vastata muuta.

Jos nyt kuitenkaan ette ole vielä Tampereelle muuttaneet ja asutte vaikkapa Turussa, tulkaa ihmeessä kesällä käymään! Täällähän on tietysti vaikka mitä Särkänniemestä erilaisiin tapahtumiin, kuten esimerkiksi juuri meneillään oleva Tammerkosken sillalla, Tammerfest, Kukkaisviikot ja elokuun alun Teatterikesä, kaikesta muusta puhumattakaan.

Mutta nyt olen vaikuttunut kahdesta näyttelystä. Sara Hildenin taidemuseossa on esillä Ron Mueckin kymmenen teosta. Kaikkiaan hän on tehnyt vain 40 työtä. Tämä näyttely on niin merkittävä asia, että illan pääuutisetkin sitä esittelivät. Mueck on australialainen, itseoppinut, omalaatuisia, mutta mielenkiintoisia töitä tekevä taiteilija. Lisätietoa saat oheisesta linkistä  http://www.tampere.fi/sarahilden/nayttely.html.

Mueckia on siis hyvin mainostettu ja kävijöitä on ollut nyt jo pitkälti toistakymmentä tuhatta. Vähemmälle huomiolle on jäänyt taidemaalari Soile Yli-Mäyryn näyttely Viihdepalatsissa, vaikka se onkin Suomessa ensimmäinen sitten vuoden 1993. Ulkomailla hänen töitään on kyllä useammin nähty.  Näyttelyn yhteydessä olevalla videolla hän kertoo taiteilijan polustaan. Ulkomailla kuulemma kysytään usein, miten pienestä, pimeästä, pohjoisen maasta tulee näin värikkäitä ja aurinkoisia teoksia. Soile sanoo vastaavansa aina jotensakin näin: ”Siksi olenkin luonut auringon töissäni.”

Jos on kauniiden värien ystävä, tämä näyttely on erityisesti meille! Keltaisen, sinisen ja punaisen sävyiset työt hellivät niin silmiä kuin sielua. Taulujen lisäksi esillä on monivärisiä lasitöitä. Lisätietoa saat oheisesta linkistä http://www.taidekesa.fi/.

Yli-Mäyryn elämä on yhdenlainen Tuhkimotarina. Pienessä Kuortaneen Mäyryn kylässä asunut, kuuromykkien vanhempien lapsi Soile jo nuorena sinnikkäästi lähti taiteen tielle. Ja menestyi.

Nämä näyttelyt eivät paljon kukkaroa kevennä. Mueckiin lippu on kymmenen euroa, mutta eläkeläisille vain neljä. Museokorttikin käy.

Yli-Mäyryn näyttely maksaa myös kymmenen euroa, eläkeläiset kahdeksan. Vähällä rahalla saa paljon nautintoa, ihmettelyä ja ajattelemisen aihetta.

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat