Jos joskus olet toivonut, että autoja ei olisi lainkaan, täällä toiveesi on toteutettu. Ei ole autoja, ei muitakaan moottoriajoneuvoja. Päivän aikana tulen huomaamaan, että eivätpä autot sopisikaan kulkemaan kapeilla teillä. Aaseja on autojen sijasta sitäkin enemmän. Heti satamassa tarjotellaan aasikyytiä kuten muualla takseja.

Hydra on saari kahdeksan kilometrin päässä Ateenasta. Hellenic Seawaysin vesijätti kulkee tasaisesti. Istun merkityllä paikallani kuin lentokoneessa.

Saaren ainut kaupunki on myös nimeltään Hydra. Siellä asuvat melkein kaikki noin kaksituhatta asukasta. Paikka on turistien suosiossa, enkä sitä ihmettele. Todellinen väkimäärä on siten usein virallista suurempi. Saari ei ole koollakaan pilattu: 20 km pitkä ja levein kohta 6 km.

Heti satamassa on opastaulu, jossa ohjataan eri pituisille patikkareiteille. Lähdemme kävelemään yhtä reittiä ja jätämme taaksemme sataman tavernat ja kauppaliikkeet. Jo muutaman sadan metrin päästä olemme kuin eri maailmassa! Täysi vesibussillinen ihmisiä on mennyt jonnekin, mutta ei ainakaan tänne. Vesi kimmeltää kirkkaan sinisenä ja ihanan turkoosina tien alapuolella.

Ihmisiä näkyy harvakseltaan. Joku asukas pesee terassiaan. Aasit lepäilevät tai kantavat tavaraa ja ihmisiä.

Matkan varrella ei enää näy mitään reitin opaskylttejä. Ei sevväliä, sanois tamperelainen ja sanookin. Uskomme selviävämme takaisin satamaan jotakin kautta. Onhan paikka niin pieni. Mikä meillä täällä on hätänä? Ei mikään. Emme ole köyhiä emmekä kipeitä! Nautimme ihan kaikessa rauhassa rauhasta ja kaikesta kauniista. Tie vie minne vie. Tunnen olevani ihanan vapaa, irti kaikesta. Vain tässä ja nyt!

Kissoja täällä näyttäisi olevan enemmän kuin Ateenassa ja se on jo paljon se. Kyltti muistuttaa: Jos ruokit kissoja, anna vain kiinteää ruokaa. Kissat ovat hyvinvoivan näköisiä ja itsetietoisen välinpitämättömiä meistä ohikulkijoista.

Vaikka saari ei ole mikään rantaparatiisi, on parissa paikassa uintimahdollisuus. On vain jaksettava laskeutua pitkät portaat – ja etenkin nousta ne uinnin jälkeen. Miksipä ei jaksaisi? Mikään ei tunnu helteessä ihanammalta kuin pulahtaa siniturkoosiin Egeanmereen! Ei tästä enää päivä voi parantua, tuskin elämäkään!

Lounastamme kauempana satamasta olevassa pienessä tavernassa, joka näyttäisi olevan yhden perheen pitämä. Alapuolella leviävä kaunis merimaisema tekee valinnan puolestamme. Ruokakin osoittautuu hyväksi. Etenkin salaatti on parasta koko lomareissullani! Salaatin lisäksi syömme kreikkalaisia lihapullia, tsatsikia ja leipää. Kuten yleensä, ruoat tuodaan omilla lautasillaan, joista kumpikin sorkimme itsellemme osamme. Jaamme puolen litran retsinapullon. Tiedättehän sen kreikkalaisen juoman, josta jää homeen maku suuhun. Itse en ole siihen kovinkaan tykästynyt. Tytär kuitenkin mielittelee sitä, mutta pullo on liian iso yhdelle. Mitäpä äiti ei siis tekisi lapsensa hyväksi.

Myöhemmin kahvilassa otan jääkahvin seuraksi paklavan jäätelön ja kermavaahdon kanssa. Olisi kannattanut muistaa miten äklömakeaa paklava on ja tyytyä jakamaan annos. No, väliäkö sillä. Enpä tuota herkkua kotopuolessa syö.

Paluupaattia odottaessamme mietiskelen, että enpä taida tähänkään ihanaan paikkaan enää tässä elämässä palata. Niinpä, toteaa Tytär, ja ajattele, mitä kaikkia ihania paikkoja et edes koskaan koe. Totta sekin. Ei siis kannata surra sitä, mitä ei ole saanut tai ei tule saamaan, vaan olla iloinen, onnellinen ja kiitollinen kaikesta hyvästä, mitä on saanut! Niin kuin nyt tästä päivästä paratiisimaisessa Hydrassa, joka ihan varmasti on kaikkien antiikin hyvien jumalien suojeluksessa!