Kirjoitukset avainsanalla Kasper Holten

Richard Wagnerin Lentävä Hollantilainen- oopperan ensi esitys oli vuonna 1843. Hollantilainen on merikapteeni, joka rangaistuksena Jumalan pilkasta joutuu levottomana kiertämään maailmaa. Joka seitsemäs vuosi hän kuitenkin saa mennä maihin etsiäkseen uskollisen ja uhrautuvan vaimon. Vain siten hän voi vapautua kirouksesta ja saada rauhan. Wagner koki itsensä samanlaiseksi kodittomaksi vaeltajaksi. Hänen uskotaan samaistuneen oopperansa Hollantilaiseen.

Kansallisoopperassa ohjaaja Kasper Holten on tehnyt teoksesta nykyaikaisen version. Pölyt on pyyhitty pois. Mahtaneeko Wagner pyöriä haudassaan tästä tempusta? Hän kun jopa rakennutti oman oopperatalon voidakseen varmistua, että hänen oopperansa esitetään niin kuin hän haluaa. Toisaalta hänen kerrotaan olleen iloluontoinen persoona. Uskonpa siis, että hän saattaisi vallan huvittua uudistuksesta.

Tällaiselle sillointällöinoopperassakävijälle kuin minulle tieto esityksen nykypäivään tuomisesta herättää kovasti mielenkiintoa.

Holtenin versiossa Hollantilainen (Olafur Sigurdarson) on levoton, vaelteleva taidemaalari. Uskollista vaimoa hänkin hakee poistamaan ahdistuksensa ja levottomuutensa. Kuinka ollakaan laivanvarustaja Daland (Jyrki Korhonen) tekee hänen kanssaan kaupat tyttärestään Sentasta  (Miina-Liisa Värelä). Rakkaus syttyy puolin ja toisin.

 

Ensimmäinen näytös

Onpa ensi kerta kun näen oopperassa tällaisen aloituksen.

Ensimmäisen vartin aikana on vain musiikkia ja Hollantilaisen tuskaista olemista ja pelehtimistä eri naisten kanssa. Ei laulua. Taustassa kulkee ihmisiä vinhaan tahtiin. Vilisevä vilinä saa minut välillä sulkemaan silmäni.

Havahdun ensimmäisen laulun alkaessa. Ai siis niin, saksan kielellä? Miten se nyt sopii oopperalauluun? Aika pian en edes huomaa, millä kielellä mennään. Kuuntelen vain upeita lauluja. Kovasti pidän esimerkiksi Hollantilaisen ja Dalandin duetosta. Tehokkaasti esityksessä tuodaan esiin nykyajan kiirettä, kännyköitä ja juhlissa päissään pörräämistä. Hollantilaista vaivaavat itsetuhoisetkin ajatukset. Masentunut? Elämä ei ole mitään ilman perhettä, vaimoa ja lapsia.

Ihmettelen, että kun Hollantilainen ja Daland tapaavat kahdestaan, he kohtaavat ihan kuin uppo-outoina. Kuka sinä olet, kyselee Daland Hollantilaiselta, ikään kuin ei juuri edellisessä kohtauksessa olisi ollut tämän taidenäyttelyssä. Taiteilija itsekin oli siellä paikalla. Samoin Senta. On varmaankin pikkumaista edes ihmetellä tällaista. Oopperalla lienee oma logiikkansa.

Joka tapauksessa miesten tutustuminen tapahtuu niin sukkelaan, että Doland lupaa tyttärensä Hollantilaiselle. Hän saa vastalahjaksi taiteilijan tauluja.

Ensimmäinen näytös tuntuu pitkäveteiseltä. Äksöniä, pliis.

 

Väliaika

Lyöttäydyn juttusille muutaman tuntemattoman kanssa. Mitä pidit tästä alusta, kyselen.

Puiseva, parempaa odotellessa. Laulajat ovat hyviä. Mutta tarina. Hohhoijaa. (keski-ikäinen nainen)

Hidastempoinen. Jää vähän kysymysmerkkejä. Me tykätään, kun on tuotu tähän päivään. Ihmettelimme, miten Hollantilainen ja Doland eivät tunteneet toisiaan taidenäyttelyssä olonsa perusteella. (kaksi noin 30-vuotiasta naista)

Onnistuin näköjään nappaamaan uhrikseni omia tuntemuksiani jakavia ihmisiä. No, otanta oli kovin vähäinen. Tarinaa en tosin vielä moittisi.

 

Toinen ja kolmas näytös

Miksi Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi punaisessa tunikassaan seisoo tuossa verhojen edessä? Ahaa. Hänellä on asiaa. Hän kertoo, että Sentaa esittävä Miina-Liisa Värelä on sairastunut äkillisesti. Mitä? Juurihan hän oli lavalla ensimmäisessä näytöksessä, tosin lauluosuuksia hänellä ei ollut.

Jatkossa käy ilmi, että ”äkillinen sairastuminen” tarkoittaa ilmeisesti äänen menetystä. Värelä nimittäin tulee näyttelemään lavalla ja aukomaan suutaan. Hänen laulunsa esittää ruotsalainen sopraano Liine Carlsson, joka on vasta tunti sitten tullut Suomeen. Huikeeta! Ooppera oli jo mennyt puoli tuntia, kun paikkaaja vasta saapui maamme kamaralle. On siinä tainnut vähän jännitystä olla ilmassa.

Carlsson ottaa paikan näyttämön sivustalta ja niin päästää aloittamaan loppuosa oopperasta.

Sentan poikaystävä Erik ( Joachim Bäcktröm ) laulaa upeasti tenorillaan. Hän on tullut kukkien ja sormuksen kanssa Sentaa tapaamaan, mutta aiheellisesti epäilee Sentaa kiintymyksestä Hollantilaiseen. Voi petettyä poikaparkaa! Ihan elävää elämää tämäkin.

Hollantilaisen painajainen on hienosti toteutettu. Ihmisjoukon liikehdinnästä syntyy kuin yksi liikehtivä olio. Kohtaus kestää kohtuu kauan. Onneksi oikeassa elämässä painajaiset ovat lyhytaikaisia.

Musiikki on hienoa, mutta raskasta. Ohjaajan oivaltavasti mukaan tuomat kännykät ja videot tuovat hupaisuutta ja keveyttä tarinaan. Huvittavuus on huipussaan, kun Hollantilainen ja Senta videoivat toistensa rakkaudentunnustukset. Uskottavaa toki. Eihän mikään tässä ajassa tunnu miltään, ellei siitä ole tallennetta.

Senta ja Hollantilainen päättävät mennä naimisiin. Senta lupaa olla uskollinen kuolemaan asti ja palvella miestään. Kaikki siis hyvin? Nou nou. Mustasukkaisuuspirulainen valtaa Hollantilaisen, kun hän näkee Sentan ja Erikin keskustelevan. Kieltämättä siinä on kyse nostalgisesta entisen suhteen muistelusta.

Wagnerin alkuperäisen oopperan mukaan Senta hukuttautuu voidakseen olla varma, että pysyy uskollisena kuolemaansa asti Hollantilaiselle. Holten muuttaa lopun. Hänen Hollantilaisensa tekee suomalaisen miehen ratkaisun: pistooli omalle ohimolle. Miksi ohjaaja on muutoksen tehnyt? Kertooko se jotain ajastamme, mietin. Ja jotain keskeneräistä asiasta ajattelenkin.

Loppukohtauksessa ihmiset katsovat Hollantilaista videolta, Senta itkee etualalla. Hylätty kosija Erik seisoo taas lähellä kukkapuska sylissä. Jatko?

 

Esityksen jälkeen

Vaikka tässä viimeisessä esityksessä väkeä on vain noin puoli salillista, aplodit ovat raikuvat. Yhdet äänekkäimmistä taitaa saada Liine Carlsson. Aplodeista toinen puoli tulee varmasti taitavasta ja nautittavasta laulusta. Toinen puoli taas siitä, että hän tuli pelastamaan näytäntömme. Ei mikään turha tyyppi. Yhteispeli Värelän kanssa sujui täydellisesti.

Haastattelen taas muutamaa salista poistujaa.

Olihan se. Ei yhtään häirinnyt, että Sentan laulaja oli eri ihminen kuin esittäjä. (kolme jo varttuneempaa rouvaa)

Lisää kysymysmerkkejä. (ne kaksi noin 30-vuotiasta naista)

Mahtavaa! Aivan mahtavaa! Menisin huomenna uudelleen, ellei tämä olisi ollut viimeinen näytös. (harmaatukkainen herra, joka oopperan pihassa näprää kännykkäänsä).

 

Entä minä sitten? Mitä mieltä minä olen?

Kannatti katsoa. Mielenkiintoinen. Upea siirto nykyaikaan. Itse tarina, miehen odotus uskollisesta vaimosta, joka antaa onnen ja rauhan, on toisaalta vanhanaikainen ja toisaalta yhä paikoitellen tosi. Muutettavat muuttaen se koskee sitä paitsi myös naisia. Meitä kaikkia. Kuvittelemme, että onni voi tulla vain toisen tuomana. Toinen antaa sen meille. Suorastaan saatamme sitä häneltä vaatia. Hollantilainen laulaa oivaltavasti omasta tunteestaan: Tunne on rakkautta. Ei, vaan onnen kaipuuta.

Älköön nyt kukaan kuvitelko, että väheksyn rakkaan/rakkaiden ihmisten merkitystä. Omaa onnea ei kuitenkaan voi sälyttää toisen harteille, toisen vastuulle. Silloin saattaa pahimmillaan käydä kuin Wagnerin Sentalle tai Holtenin Hollantilaiselle.

Entäpä mies, joka oli seuralaisenani? Hänestä ei vieläkään tullut oopperan ystävää. Saattaa olla menetetty tapaus.

 

Jälkinäytös

Helsingillä on huono vaikutus minuun. En edes muista, minä vuonna Tampereella olisin käynyt grillillä. Täällä lihapiirakat suorastaan hyökkäävät suuhuni. Paha, paha!

 

Lipun oopperaan olin saanut Kansallisoopperasta.

Näytelmän kuvat ovat käsiohjelmasta. Muut kuvat ovat mieheni ottamia.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat