Oli iloinen yllätys, että tänään Aamulehti kirjoitti tamperelaisen Etelä-Hervannan alakoulun musikaalista Peter Pan. Laittoipa jopa etusivulleen kuvan. Voin hyvin kuvitella, miten iloisia ja ylpeitä musikaalin tekijät tästä ovat.

Olin eilen ystäväperheen mukana katsomassa esitystä, jossa perheen tytärkin on mukana.

Voi miten oikeanoloisia olivatkaan niin Peter Pan kuin Kapteeni Koukku ja muut hahmot! Jostakin muistin syövereistä muistot tästäkin sadusta nousivat pintaan.

Sanonpa vain, että kyllä saavat olla ylpeitä suorituksestaan niin oppilaat kuin opettajat! Imu esitykseen säilyi koko kolmisen varttia, jonka näytelmä kesti. Käsikirjoitus oli lainattu Tampereen Työväen Teatterilta ja lyhennetty oppilaille sopivaksi.

Kaikesta näki, että joka asiaan oli kunnolla paneuduttu. Vapaavalintaisiin opintoihin osallistuvat 4.-6.- luokkalaiset olivat tehneet syksystä asti musikaalia seitsemässä työryhmässä. Kaikkiaan 300 oppilasta oli mukana.

Jo ovella oli reippaita poikia opastamassa eteenpäin. Kahviotiimi myi kahvin ja munkin kahdella eurolla. Olisin ollut suostuvainen maksamaan enemmänkin. Kovin halvalla meni.

Puvustukset niin päähenkilöillä kuin muilla olivat justiinsa eikä sinnepäin. Tanssinumerot täydensivät esitystä. Musiikkia sekä soitettiin että laulettiin. Osan iskevästä musiikista ja sanoituksesta oli tehnyt opettaja Marianne Ilola.

Vaikka minulla ei ole ystäväperheen lasten lisäksi mitään yhteyttä Etelä-Hervannan kouluun voin siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi kehua retostella esitystä estoitta. Opettajat ovat tehneet todella ison työn, etenkin, kun on kyse 10-12-vuotiaista lapsista. Luulenpa, että joskus voisi hoidella kapan kirppuja helpommin kuin ryhmän vilkkaita kymmenvuotiaita. Kokonaisuuden hallitseminen on vaatinut kovasti työtä!

Työskentely musikaalin eteen on epäilemättä opettanut oppilaille erilaisia taitoja. Uskon, että se samalla on luonut yhteisyyden tunnetta ja me-henkeä.

Tällaista lisää!

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat