Kotiinpaluussa Brysselistä oli tällä kertaa se hyvä puoli, että Suomessa oletettavasti liikkuu vähemmän terroristeja.

Huoli tyttären perheestä tosin on lisääntynyt. Tämän aamun tietojen mukaan osassa Brysseliä on siirrytty ylimpään turvatasoon terrori-iskun uhan takia. Metrot on suljettu ja kehotetaan välttelemään muun muassa ostoskeskuksia ja lentokenttiä.

Pari päivää sitten lentokentällä näkyi vain kaksi sotilasta, poliiseja ei lainkaan. Lentokenttäbussissa istuin Paavo Väyrysen vieressä. Oloni oli ihan valtiomiesmäinen.

Kone oli tällä kertaa jotain mammuttilaatua, vaikka meitä lentäväisiä oli vain bussillinen. Oli tilaa olla ja hengittää. Katselin Mielensäpahoittaja-leffan, sikäli mikäli eivät silmäluomeni olleet ala-asennossa.

Meillä Suomessa siis ei liene tunnistettuja terroristeja, muita sekopäitä kuitenkin. Tampereella tapettiin mies keskellä kaupunkia. Kangasalla meni kolme miestä porukalla puukottamaan sairaalakuntoon vastaanottokeskuksen asiakkaan.

Että näin meillä täällä. Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto, kun joulukin lähestyy.

Kotona odottivat mies ja koira. Wimma on jo yli 16 vuotta vanha ja kuulo kovin heikko. Näkö toimii jokseenkin hyvin. Iästään huolimatta hän toivottaa yleensä tervetulleeksi tulotanssillaan: kiivas meno yhteen suuntaan ja takaisin, välillä pyörintää itsensä ympäri. Eipä silloin uskoisi, että kyseessä on vanha, vanha neiti. Vimmaa siis aina välillä yhä löytyy.

Kotona odottivat myös arkipäivän velvollisuudet. On ollut jo monenlaista: laskujen maksua, kirjaston kirjojen hoitoa, erilaisten aikojen sopimista, uuden passin hakemista, suuhygienistiä, leivontaa ja vesi- jumppaa. Näiltä osin hommat ovat kuitenkin jokseenkin hallinnassa.

Se, mikä ei taida olla ihan hallinnassa, on suhteeni vanhoihin sanomalehtiin. Aina, kun olen poissa kotoa, vannotan miestä kasaamaan kaiken postin, ilmaisjakelupostia myöten, tiettyyn paikkaan, mitään siihen lisäämättä tai mitään siitä poistamatta. Sitten käyn ne kaikki läpi, mainoksetkin vähintään selaan. Ihan niin hullu en ole, että lukisin jo vanhentuneet tarjouslehdet. Kun huusholliin tulee Aamulehti ja Helsingin Sanomat ja monia ilmaisjakelulehtiä, luettavaa riittää. Ilman järjen häivää vähintäänkin selaan läpi sellaisetkin mielenkiintoiset lehdet, kuten jääkiekkoa käsittelevät ja yrittäjien lehdet, vaikka kumpikaan asia ei kiinnosta minua pätkääkään. Minulta ei ainakaan lehdissä oleva elämä pääse ohi! Aikaa menee ja tupakkia kuluisi, jos polttaisin. Jos en ole tarpeeksi järjestelmällinen, voin huomata jossain vaiheessa lukevani uudelleen jo lukemaani lehteä.

Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että kyse on jonkin sortin pakkotoiminnosta. Kuvittelen jääväni paitsi jotakin elintärkeää, vaikka tärkeimmät uutiset olen yleensä reissussa katsonut jo netistä. Joskus on silti käynyt niinkin, että itselleni tärkeä tieto on ollut näissä mennäpäivien lehdissä. Eli luettava on!

Jos oikein hullusti käy ja itselläni elon päiviä riittää, saattaa tämä kyseenalainen rakkauteni lehtiin muuttua yhä hurjemmaksi. Saatan olla se lehtiuutisen puolihöperö muori, joka viedään väkisin hoitoon asunnosta, jonka täyttävät lehtikasat, joiden välissä kulkee vain pieniä kulkuväyliä. Ihminen kun nääs vanhemmiten hidastuu kaikilta toiminnoiltaan, niin minäkään en ehkä ehdi lukea kaikkia lehtiä kohtuullista pidemmässäkään ajassa. Sitä paitsi, tuskin muistan, olenko tuon lehden jo lukenut vai en. Silloin on parasta panna kaikki säilytykseen joka tapauksessa.

Missä mies mahtaa olla tässä kuvitelmassani? Hän on siirtynyt tavalla tai toisella autuaammille asuinsijoille, mikäli ei ole hautautuneena lehtikasojen alle.

Tältä tulevaisuuden kuvalta meidät voinee pelastaa vain paperilehtien julkaisemisen loppuminen.

Lehtirakkaudestani johtuen tätä en kuitenkaan toivo.