Kirjoitukset avainsanalla Pärnu

Pärnu on ollut kylpyläkaupunki jo 1800-luvun alkupuolelta asti. Meidän Estonia kylpylästämme kivenheiton päässä merelle päin silmään osuu komea rakennus. Kyseessä on jo 1927 perustettu Hedon-mutakylpylä. Rakennus on kaunis, uusklassista tyyliä, luen netistä. Johtajana on suomalainen nainen.

Hedon-kylpylän tuntumassa on Raimond Valgren’n patsas. Kuka Valgren, kysyin minä ja luultavasti moni muukin. Harva nimeä ehkä meillä tunnistaa. Hänen säveltämänsä Saarenmaan valssi on jo paljon tutumpi: ”Siell´ lauantai-iltana valkeat koivut jo kunnailla antavat lehtevän näyn………Georg Otsin omaperäisellä laulutyylillään laulaman kipaleen muistamme ainakin me, jotka olemme jo vähän pitempään mukana olleet. Valgren lienee ollut hauska heppu, kun patsaskaan ei ole tyypillinen pönötyspysti. Näin talvikelillä hän on saanut kaulaliinankin lämmittämään. Valgren, kuten aikoinaan moni muukin taiteilija, alkoholisoitui ja kuoli sen seurauksena jo 36- vuotiaana 1949.

Kaupungilla törmään toiseen patsaaseen. No jaa. En nyt taida ihan törmätä. Mies istuu rennosti aidan reunalla, takinkin on riisunut viereensä. Ihmettelen, kuka hän on ja miksi hänkin tässä kukkulalla yksin mahtaa istua mietiskelemässä.

Olev Siinmaa näyttää olevan miehen nimi. Tuntematon suuruus minulle. Salaisuus selviää, kiitos jälleen netin. Siinmaa oli kaupunginarkkitehti, joka muun muassa oli suunnittelemassa Hedon mutakylpylän rakennusta. Ilmeisesti vaikutusvaltainen henkilö kaiken kaikkiaan. Kotosuomessa en ole koskaan törmännyt arkkitehdin patsaaseen. Pitäisiköhän niitä ruveta pystyttelemään? Onhan meillä tunnettuja arkkitehtejä.

Viro on pienin Balttian maista, 1,3 miljoonaa asukasta. Latvia voittaa Viron miljoonalla ja Liettua kahdella miljoonalla. Pärnu on pieni , 40.000 asukasta. Kaupunki on saanut nimensä sanasta Pärn, joka viroksi tarkoittaa lehmusta. Puistoja reunustavatkin vanhat, pitkät lehmus- ja tammirivit. Kesäisin kaupunki on vilkas turistikaupunki tapahtumineen.

Pärnussa on pyritty kunnostamaan vanhoja taloja ja sen huomaa kaupungilla kävellessä.

Tallinnan portin luona on pieni pätkä jäljellä vallihaudasta lähellä Pärnujokea.

Kaunis puistikko kulkee joen törmällä. Joki on kuulemma kalaisa. Etenkin vanhat venäläiset käyvät siellä

saalista pyytämässä. Vaikea sanoa, ketä tuossa kuvassa on. En käynyt kysymässä.

Puistossa oleva Ole viisakas- taulu opettaa kohteliasta käytöstä. Tehonneeko? Jos, niin heti meillekin samanlaisia!

Yksi koristeellinen kirkon portti herättää huomioni. Enpä ole moista porttia ennen nähnyt, en meillä enkä muualla. Kirkko ei ole auki. Karttaa tutkien totean, että kyseessä on Apostolinen Ortodoksinen Herranmuuttamisen Kirkko, mitä se nyt sitten mahtaakaan tarkoittaa.

Ihan etsimällä saan etsiä keskustasta pyöreää tornia, jonka kuvan olin nähnyt kortissa. En vain ollut huomannut katsoa kortin takaa nimeä. En aio kuitenkaan hellittää, löydyttävä se on. Ja kaikki löytyy, mikä ei ole hukassa! Torni on pienen kujan ahtaalla, rupisella takapihalla seuranaan räikeän keltainen auringonvarjo helmikuisessa säässä. Auringonvarjo ei oikein sovi yhteen tornin kanssa, mutta minkäs voin. Kuvaankin se väkisin änkeää. Ajattelen jo siirtää varjoa, mutta luovutan. Järeä betonijalka muuttaa jostakin syystä suunnitelmani. Salitreenini eivät ole ilmeisesti olleet riittävän tehokkaita.

Torni on siis löytynyt. Nyt vielä pitäisi saada tietää, mikä se on. Haen siis netistä sanoilla pyöreä torni Pärnussa. Kun jätän hairahtumatta Viipurin Pyöreän tornin sivuille, joita kone myös tarjoaa, hakemani tornin alkuperä selviää. Kyse on Punaisesta tornista. Siinä ei kyllä ulospäin näytä olevan muuta punaista kuin katto. Nimi on tullut siitä, että se on katettu sisältä ja ulkoa tiiliskivillä. Kyseessä on Pärnun vanhin rakennus 1400-luvulta. Alun perin se rakennettiin keskiaikaisen kaupunginmuurin suojatorniksi. Torni on toiminut ainakin vankitornina, kaupunginarkistona ja varastona. Tänä päivänä se ei kyllä näytä olevan kukoistuksensa huipulla, vaikka sitä nettitietojen mukaan on restauroitu 1980-luvulla.

Hohhoijakkaa! Tällainen bongailu ja netin selaaminen väsyttävät. Matkalla takaisin Estoniahotelliin poikkean seuralaiseni kanssa kahvilaan, jonka nimi on Supelsaksad Kohvik. Kovin on vaikea nimi. Kieli ei meinaa taipua. Varmaan jotakin se viroksi tarkoittanee. Tämän kohvikin väitetään olevan Pärnun paras. Tuosta paremmuudesta en tiedä, vertailukohtananikin ovat vähäiset, vain Estonian Panoraamakahvila ja ruokala. Mielenkiintoisesti ja hauskasti se on kuitenkin sisustettu. Suosiosta kertonee jotakin se, että talvisena arkipäivänä asiakkaita on ihan mukavasti, kuka lounaalla, kuka kahvilla.

 

Helmikuinen Pärnu antaa meille parastaan, etenkin aurinkoisina päivinä. Mielikuvat kesäisestä Pärnusta pitkine hiekkarantoineen, kahviloineen ja musiikkitapahtumineen eivät kuitenkaan tahdo jättää rauhaan. Onko tänne tultava uudestaan kesällä? Tai keväällä?

Saa katsoa, miten käy!

Jos olet ollut Pärnussa keväällä tai kesällä, kerro, onko minun ihan pakko palata!.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Olen käynyt Pärnun kylpylöissä lukemattomia kertoja, useimmin talvella, mutta kesäinen Pärnu on mielestäni näkemisen ja kokemisen arvoinen. 

Anne

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Siellä lihoo aina kaks kiloa viikossa!”

Näin valisti kokenut Estonia Medical Spa hotellin kävijä.

Koska rohkea rokan syö ja kaino ei saa kaaliakaan, suuntasin Pärnuun ja mihinkäs muuallekaan kuin Estoniaan.

Ensimmäisenä hoitopäivänä tapasin lääkärin. Oven pielessä luki, että ylilääkäri, mutta nimeä en saanut koskaan tietää. Heti sisään astuttuani hän kysyi: Mikä vaiva? Kyllähän sitä nyt tämänikäiseltä aina joku vaiva löytyy, etenkin, jos joku sitä tarvitsee. Valitin siis, että toisinaan jaloissa on särkyä. Ei ollut vissiin oikeansorttinen vaiva näihin ympyröihin, koska tunnustukseni ei aiheuttanut mitään reaktioita. Ei lisäkysymyksiä.

Lääkäri mittasi verenpaineen, totesi sen hyväksi ja rupesi tarjottelemaan hoitoja. Joka päivälle kuului kolme hoitoa. Käykö vesijumppa, entä tuolijumppa? Kerroin, että kotona käyn niin monta kertaa viikossa liikunnoissa, että täällä haluaisin varsinaisia hoitoja. Taas tuli kysymyksiä. Kävisikö tämä? Kävisikö tuo? Valikoin hyvänkuuloisia, ehkä vähän summanmutikassa. Joka tapauksessa hoitokirja tuli täytettyä.

Sivumennen sanoen keskimääräinen kylpylän lääkärin kuukausipalkka Pärnussa on kuulemma samansuuruinen kuin Suomessa lääkärin kahden päivän palkka. Estonian lääkärit olivat kovin kiireisiä. Ilmeisesti asiakkaita lääkäriä kohti oli paljon.

Hoidoista ehdottomasti parasta oli hieronta, jota oli joka päivä 20 minuuttia. Hieronta oli napakkaa, mutta ei liian kovaa. Tykkäsin.

Suolahoito tapahtui ryhmässä suolahuoneessa. Huoneessa lattia ja seinät olivat suolaa ja suolahöyryä puhallettiin huoneeseen. Hoito kesti puoli tuntia. Pukeuduimme kertakäyttövaatteisiin ja tossuihin. Musiikki auttoi rentoutumaan, vaikka tuoleissa oli toivomisen varaa. Toisella kerralla naapurini jopa nukahti. Ainakin hengitysäänistä päätellen. Suolahöyryn hengittäminenhän on hyväksi hengitystie-elimille.

Yrttiporekylpy oli ylellisen tuntuinen. Laventelikylpyyni lorahti ilmeisesti runsaasti kylpyainetta, koska olin kuin pilven sisällä. Vaahtoa valui joka reunalta lattiallekin. Olo oli prinsessainen.

Valitettavasti samaa erehdystä ei tapahtunut seuraavalla kerralla, jolloin otin rosmariinikylvyn. Vaahtoa oli vallan surkean vähän! Tunsin itseni korkeintaan prinsessan pahaksi sisarpuoleksi. Toisella kerralla opin sen, että kylvystä noustessa ei saa ottaa suihkua, koska kyseessä on lääkekylpy. Aijai! Minä onneton olin pilannut eka kerralla laventelin vaikutusta! Näinköhän sitten mahdollinen stressini ei vähentynyt? Mieleni ja kehoni rentoutuminen jäi varmaan vajavaiseksi. Onneksi rosmariinikylvyn vahvistava ja virkistävä vaikutus toimi sitten ilmeisesti täydellisesti.

Rentoutushuoneessa löhöilin puoli tuntia hierontatuolissa. Tuolin ”nyrkit” moukaroivat mukavasti selkääni ja pusertelivat reisiäni. Jälleen rentouttavaa musiikkia. Seinällä oli vaihtuvia kuvia katseltavana. Itse en olisi niitä tarvinnut. Minulla rentoutumiseen auttaa paremmin silmäluomien alas laskeminen.

Käsien persikkaparafiinihoito oli minulle uusi kokemus. Käsien pesun ja desinfioinnin jälkeen hoitajan ohjaamana käsiä kasteltiin useamman kerran parafiinissä. Sitten kelmut käsien ympärille ja lämpöiset kintaat. Vartin päästä kintaat ja kelmut poistettiin. Vaikutusta olisi ollut niveloireisiin, jos niitä olisi ollut. Tiedä sitten, olisiko hoito ennaltaehkäisevääkin. Käsien pehmeä iho toki ilahdutti ja teki hyvää.

Turvehoidossa lämpöisen paakun otin alaselkään, jota toisinaan jomottelee. Sitten minut kapaloitiin vilttien sisään kuin vauva. Hoidon antajan homma oli liukuhihnatyötä: monta petiä ja monta verhon takaista loossia. Lämmitetyt turvepakkaukset odottivat kärryssä vilttien sisällä. Komennukset minulle: Selälleen. Housut alas. Kärrystä turvepakkaus ja kysymys: Onko liian kuuma? Muille samat kysymykset tarpeen mukaan muunnellen. Ja vartin päästä verho taas heilahti, viilennyt paakku kärryyn ja minä ulos uusien tieltä.

Muutenkin hoitojen antajat toimivat aina asiallisesti, mutta korostetun tehokkaasti. Viidensadan euron kuukausipalkalla osa heistä hoiti kahta hommaa yhtä aikaa.

Kiirettä siis meinasi pitää. Minullakin. Ehdin kuitenkin pari kertaa kylpylään. Kylpyläosasto oli nautittava! Kahdessa kerroksessa viisi erilaista saunaa: Finnish sauna, höyrysaunoja, yrttisauna ja suolasauna. Tiedä sitten, mitä hyvää tuo suolan hierominen lämpöisessä saunassa koko kroppaan tekee? Ei siitä haittaakaan ollut. Erillisestä maksusta olisi iltaisin ollut tarjolla mutasaunaa.

Suihkuja oli kylpyläosastossa joka puolella, samoin lepotuoleja. Itse pääallas oli vain 17 metriä pitkä, mutta niin leveä, että siinä pystyi vaikka rinkiä uimaan. Porealtaita oli kaksi. Altaan lämpö oli 30 astetta ja ilma lämmin. Uidessa saattoi katsella koko seinän peittävistä ikkunoista puistoa.

Neljänkymmenenyhden asteisessa matalassa kuumavesialtaassa oli iso ikkunanäkymä alas kadulle. Jotkut menivät hupsis vain suoraan altaan pohjalle makoilemaan. Meikäläisen piti mennä hitaasti vaiheittain askelmalta askelmalle. Muuten tuli tunne, että nahka lähtee ja sydän pysähtyy!

Maksamaani hintaan sisältyi aamiainen, lounas ja illallinen. Kaikki monilla ruokalajeilla. Ja aina oli jälkiruokaa, usein illallisella jotain makeita leivonnaisia. Ja aina piti kaikkiin ruokailuihin mennä. Ja aina piti melkein joka lajia maistaa. Pitämisen aiheutti luonnollisesti sisäinen pakko. Ja etenkin pelko nälän uhasta!

Parina päivänä kävin vielä kahdeksannen kerroksen panoraamakahvilassa päiväkahveilla. Latte ja pulla maksoivat yhteensä neljä euroa. Ei mennyt kipurajoille.

Yritin kompensoida syömisiäni kävelemällä aina raput eri paikkoihin hissin sijasta. Kun olen kova tyttö laskemaan, laskin yhtenä päivänä kävelleeni vähintään 1432 rappusta. Tosin puolet niistä oli alaspäin.

Ai, miten painon kävi? En todellakaan lihonut kahta kiloa. Lihoin 2,3 kiloa.

Olisi ehkä kuitenkin pitänyt ottaa edes se tuolijumppa!

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat