Kirjoitukset avainsanalla turistikatuja

Lentokoneen laskeutuessa illan pimeässä näkyvät tuhannet kaupungin valot kuin timanttinauhat. Neitsytmatkani kreikkalaisen Aegean Airlinesin siivillä on sujunut hyvin. Uskokaa pois, tällä lentoyhtiöllä saa vielä kunnon sapuskat lipun hintaan. Kyllä ihmisen mieli tulee pienestä hyväksi, kuten tässä hyvästä ruoasta vajaan neljän tunnin lennolla.

Elämäni ensimmäinen aamu Ateenassa valkenee aurinkoisena, lämpimänä, kutsuvana. Kaupungin suojelusjumala Athene lienee hyvällä mielellä. Tarun mukaan jumalat Poseidon ja Athene kisasivat siitä, kumpi saa kaupungin suojelukseensa. Athene voitti kisan antamalla arvokkaamman lahjan, oliivipuun.

Nyt vain siis hellemekko päälle ja baanalle. Matkan keskustaan askellamme Esikoisen kanssa tasatahtia, jolle kaupunki on jo entuudestaan tuttu. Hänen ansiostaan minäkin olen täällä pari viikkoa. Jään muutamaksi tunniksi yksin pyörimään Monastirakin aukiolle ja läheisille kaduille, kun Tyttärellä on omia menoja. Ihmisiä on koko lailla paljon, vaikka pahin turistiaika ei olekaan. Onhan varsinaisessa Ateenassakin jo noin 660.000 asukasta ja Ateenan metropolialueella yli kolme ja puoli miljoonaa.

Tarjolla on niin tarpeellisia kuin tarpeettomia tavaroita ja toki myös turistikrääsää. Hintataso on suomalaisittain huokea. Kreikkalaiset maalatut kipot ovat minusta aina yhtä kauniita. Asiakkaita ajatellen turistikadulle on aseteltu tuoleja levähtämistä varten. Kelpaisi malliksi varmaan moneen paikkaan.

Monet lasten vaatteet ovat niin mahottoman söpöjä! Olisi vain sinne laittaa lapsi sisälle.

Siniset ”pahan silmät” ovat tuttuja kaikille Kreikan kävijöille. Niiden avulla paha pysyy poissa. Itsellänikin sellainen killuu muun muassa kodin ulko-oven vieressä.

Silmiäni hieraisen näiden puisten kapistusten edessä. Ovatko ne? Kyllä ne niitä ovat. Joku ohikulkeva nainen miehen käsipuolessa nyrpistelee pöyristyneenä naamaansa. Vähän uskomaton juttu, mutta ehkä joku näitäkin matkamuistoksi ostaa.  Makuja on monia. Ehkä se olutpullo maistuu erityisen makealta, kun tällaisella sen avaa. Mene tiedä, kun ei ole kokemusta.

Hedelmiä on useammallakin myyjällä aukiolla röykkiöittäin ja kauppa käy. Arpojen myyjillä näyttäisi menevän huonommin.

Yhteisen lounaan jälkeen Esikoinen joutuu taas lähtemään opintoihinsa. Ikään kuin itsestään selvänä juttuna hän näyttää epämääräisesti kartalta, että tuota kautta pääset sitten ”kotiin”. Ai siis minäkö? Ai siis yksinkö? Tytär kysyy, osaanko hyvin lukea karttaa. No, kyllä ihan varmasti en osaa! Kun on maailmalla kaupungeissa suunnistettu, mies on sen hoitanut. Minä olen sillä välin pällistellyt maisemia. Täysin suuntavaistotonkin olen. Tämän voisi taas mies todistaa. Marjametsässä hän huvittelee sillä, kun metsästä pois lähtisin juuri päinvastaiseen suuntaan. Ilmeisesti Tytär kuulee rutinani, mutta vaikuttaako se? Ei. Hän viittoo sentään, että esimerkiksi tuota katua voisit ensin lähteä kulkemaan. Heippa vaan ja tavataan illalla ”kotona”

Siihen sitten jään yksin seisomaan puhtaan kaulani kanssa. Itku ei ole koskaan auttanut markkinoilla, joten ei muuta kuin katselemaan ympärilleen ja tutustumaan paikkoihin. Ravintoloita näyttää olevan niin maan perusteellisen paljon ja monissa on kokomoinen metakka. Hauskin on ylempänä Vanhassa kaupungissa osittain portailla toimiva. Ei sovi kovin huonojalkaisille. Kun kaikki portaat kipuan, pääsen ylhäällä oleville, pienille rauhallisille kaduille. Siellä näkyy kissoja enemmän kuin ihmisiä.

Ateena on upeasta historiastaan johtuen raunioiden kaupunki. Osun Hadrianuksen kirjaston raunioille. Rakennus valmistui vuonna 132. Ei siis ihan meikäläisen muistin aikana. Kyse ei ollut vain kirjastosta, vaan eräänlaisesta kulttuurikeskuksesta, joka muistutti roomalaista agoraa eli avointa kohtaamispaikkaa.

Perustaja, keisari Hadrianus, taisi olla vekkuli tyyppi. Hän harrasti kuvataiteita ja runoutta, runoilipa itsekin. Siinä sivussa hän tosin ehti surmauttaa satojatuhansia juutalaisia, jotka eivät suostuneet palvomaan häntä jumalana. Rakastajansa Antinoosin kuoltua keisari julisti hänet jumalaksi, perusti hänelle Antinoopolis-kaupungin ja patsaita sinne ja tänne. Kas näin toimii tosirakkaus!

Mutta takaisin tähän päivään. Lähden suunnistamaan Petralonan kaupunginosaa kohti. Kun olen kova tyttö kyselemään, niin, jos vähänkin olen neuvoton, kysyn. Ja kaikki ihmiset suhtautuvat ystävällisesti, jos vain pystyvät auttamaan. Löydänpä itseni Akropoliinkin juurelta. Sinne en kuitenkaan nyt aikonut mennä, vaan juuri päinvastaiseen suuntaan. Lopulta erinäisten harharetkien jälkeen loppu on hyvin. Ei ehdi tulla edes pimeä, kun jo availen ”kodin” ovea.

Eka päivän saldo on vahvasti plussan puolella. Aurinko, ystävälliset ihmiset, mielenkiintoiset paikat ja oma selviytyminen. Tämäntapaista lisää, kiitos!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat