"Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka hiihtelee puolilla valoilla."

"Jos haluat menestyä, on mentävä täysillä.”

Poliisiammattikorkeakoulun johtamisaamun otsake on Pot-pot-potkut sain kesken työuran. Ensimmäisenä luennoitsijana on yrittäjä, kansanedustaja Harry, Hjallis Harkimo, jonka ajatus hiihtotyyleistä on edellä.

Minä satun hiihtelemään, puolivaloilla tai kokonaan lamput pimeinä, aulaan samaan aikaan Harkimon kanssa ennen tilaisuuden alkua. Kysyn, saisikos ottaa valokuvaa. Harkimo hymyilee ja sanoo: joo. Hänen  seurassaan oleva poliisipomo innokkaana ojentelee kättään kännykkääni kohti ja sanoo, että hän voi ottaa meistä yhteiskuvan. Varmaan luuli, että olen joku Hjalliksen fani ja haluan kaveriselfien. Saa sitä luulla. Hyvän kotikasvatuksen saaneena en uskalla ruveta vastaan inttämään. Mitä tekee Hjallis? Tulee viereen ja ottaa vyötäröltä kiinni. Hemmetti. Mihin minä nyt tämän käteni laitan? Kuvasta voi nähdä, että toinen hymyilee mairean huvittuneena. Toinen on kuin tarhapöllö: Miten tähän nyt jouduttiin?

Harkimo aloittaa luentonsa. Hän arvelee, että hänet on pyydetty tänne siksi, että osaa antaa potkuja. ”En oo semmonen”, hän kuitenkin sanoo. Ennakkotietojen mukaan Harkimon pitäisi tilaisuudessa pohtia potkujen antamista. Kokemusasiantuntijaksikin häntä nimitetään.

Trumpilaisittain Harkimo syyttää lehdistöä, ”joka muodostaa ihmisestä omanlaisensa”. Hänen yrityksissään ovat kuulemma ihmiset pysyneet hyvin, vaikka monta yritystä on perustanut. ”Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, vaikka lehdistö muokkaa muuta kuvaa. Ihmiset pitää mua helvetin fiksuna, kun oon pärjännyt elämässä.” Menestykseen tarvitaan hänen mukaansa halua ja intohimoa, uskoa asiaansa. Jo vain. Samaa mieltä.

Kun on ensin käyty läpi Harkimon purjehdushistoriaa (on pyytänyt ja saanut luvan puhua purjehtimisestakin), yksinpurjehduksen opetusta (”elämässä voi tehdä mitä vain”), nelinkertaista pyytelyä Tanssii tähtien kanssa ohjelmaan (” oon niin helevetin kankee ja unohtaisin kaikki askeleet”) kuulemme toki potkuistakin.

Jopa Harkimolle potkujen antaminen on kova paikka, muualla paitsi Diili-ohjelmassa. On antanut kymmenelle jääkiekkovalmentajalle potkut. Vain yhdessä tilanteessa joukkueen tilanne on parantunut. Valmentaja ei ratkaise, vaan joukkue, sanoo Harkimo nyt. Moni valmentaja onkin hänelle kuulemma katkera.

Ihan en pysy kärryillä, mutta ilmeisestikin Harkimo on myös yrityksissään antanut noin kymmenet potkut? Eroprosessi alle 150:n hengen yrityksessä  on hänen mukaansa kuin avioero. ”Avioeroissa olen expertti. Oon ollu kaks kertaa naimisissa.” On antanut potkut kasvotuksin ja syyt perustellen. Hän on jopa pyrkinyt auttamaan irtisanomaansa saamaan uutta työtä.

”Ihmiset ei juuri muutu. Jos rupeevat tekemään töitä keskustelun jälkeen, niin harva näin tekee.” Harkimon mukaan siis työntekijän kanssa keskustelu puutteista työssä ei tuota hedelmää. Aika kylmäävästi ajateltu, että ihminen ei miksikään muutu. Olen ankarasti eri mieltä, vaikka en ole ketään ollut irtisanomassa enkä ole tullut irtisanotuksi. Useimmille meistä työpaikka on tärkeä juttu, ei sitä halua menettää. Työn jäljen tai tehokkuuden muuttuminen edellyttänee kuitenkin sitä, että palaute on annettu tarpeeksi konkreettisesti ja työntekijän näkökantoja kuunnellen.

Harkimo uskoo maailman muuttumiseen tekoälyn avulla. Niin työelämä, ammattiyhdistysliike kuin koulutussysteemi on vanhanaikainen. Tulevaisuudessa on hänen mukaansa neljä päivää töitä ja yksi koulutusta viikossa, työt eivät ole paikkasidonnaisia. Yksityisyrittäjiä tulee olemaan enemmän ja heille on saatava sosiaaliturva, uskoo Harkimo.

Enpä tiedä, mitä itse asiasta uskon. Jotenkin kuitenkin ajattelen, että kaikki työt eivät toimi etänä eikä kaikkiin sovi sama sabluuna. Mutta mistäpä minä tiedän. Ne näkevät, jotka elävät.

Elämässä tärkeimpänä Harkimo ei kuitenkaan koe yrityksiään. Mitä haluaa jättää jälkeensä? ”Haluan jättää jälkeeni kolme poikaani ja että ne menestyy.” Mitä hän tarkoittaa poikien menestyksellä, joku yleisöstä kysyy. ” Ei menestys oo sitä, että haluaa tehdä paljon rahaa. Se on sitä, että saavat kunnon työpaikan ja pärjäävät, ovat hyvin käyttäytyviä.”

Tuohon toiveeseen pääpiirteittäin tyttärienikin kohdalla voin yhtyä. Lisäisin siihen kyllä sen, että toivon heillä olevan rakastavia ihmisiä ympärillään ja että he ovat sovussa itsensä kanssa.

Harkimo saa luentonsa jälkeen valtaisat aplodit. Jo luennon aikana kiinnitän huomiota siihen, että yleisö on kovin myötämielinen miehen puheille. Vitseillekin melkein jo nauretaan ennen vitsiä. Mikä ettei? Harkimo on hauska, hyväntuulinen,sanavalmis ja vitsikäs. Puhuu ilman papereita, joskin poukkoillen aiheesta ja asiasta toiseen. Täällä hän ei käytä veellä alkavaa voimasanaa. Helvetti on kyllä kovasti läsnä.

Harkimon kiireisen poistumisen jälkeen tilaisuutta jatkaa yhteisövalmentaja Jouni Kylmälä.

Hänen roolinsa on olla se irtisanottu ja kokemusasiantuntija siinä.

Kylmälä irtisanottiin tuotannollis-taloudellista syistä yksityisestä oppilaitoksesta (Diakonia-ammattikorkeakoulusta, luen netistä) sosiologian lehtorin virasta samaan aikaan yhdentoista muun kanssa.

Irtisanominen ei tullut puun takaa, vaan hehtaarimetsän takaa, tulkitsen Kylmälän tarinaa. Hän uskoi saavansa pitää työpaikkansa, koska koki olevansa hyvä työntekijä. Prosessi hoidettiin aika järkyttävällä tavalla: kaikkien työntekijöiden piti olla tiettynä päivänä kello yhdeksän puhelimen päässä. Niille sitten soitettiin, jotka saivat potkut. Kylmälä koki puhelun hyvin tylyksi, ”tule heti kuittaamaan”. Hän puhuu inhimillisestä lotosta. Vasta vuoden päästä Kylmälä kykeni kysymään irtisanomisen tarkempia perusteita, mutta ei tullut hullua hurskaammaksi.

Miltä irtisanominen tuntui? Monenlaiset negatiiviset tuntemukset karkotetuksi tulemisen tunteista itse-epäilyihin oli kohdattava, kuten tässä tyhmempikin osaa kuvitella. Vasta muutaman kuukauden päästä potkuista Kylmälä kävi tyhjentämässä työhuoneensa. Yöllä. Suru oli vuoden verran vahvana tunteena. Punaviiniäkin kului tietyssä vaiheessa kiitettävästi. Tukea tarjosi kahdentoista irtisanotun vertaisryhmä.

Kun Kylmälä kaksi vuotta potkujen jälkeen kävi entisellä työpaikallaan, osa pahoitteli, osa kohteli kuin spitaaalista: mitä tänne vielä tulit? Järkyttävää, joskin ymmärrettävää. Irtisanottu saattoi tuoda mieleen pelon tilanteen mahdollisuudesta omalla kohdalla.

Nyt Kylmälä on ollut vuoden eläkkeellä. ”En ole rampautunut.” Hän on aktiivinen erilaisissa köyhyys- ja solidaarisuusprojekteissa.

Kaksi erilaista miestä. Kaksi tarinaa. Kaksi näkökulmaa.

Jäin kaipaamaan näiden kahden kokemusasiantuntijan kohtaamista, keskustelua. Mitä Kylmälä olisi esimerkiksi vastannut Harkimon väitteeseen, että keskustelusta työntekijän toiminnan muuttamiseksi ei ole apua?