Kun täytin 70, Kuopus kysyi, minkä ikäiseksi koen itseni. En ainakaan 70-vuotiaaksi, vastasin. Hän arveli minun olevan noin 50- vee. Viime vuonna pikkujoulussa tanssilattialla jammaillessani, nuori ihminen kysyi, kuinka vanha olen. Tuli pieni tuumaustauko, ennen kuin sain muististani, että 74. Seitsemänkymppinen aviohenkilöni sanoo kokevansa itsensä 40-vuotiaaksi. Siinä nyt saattaa olla vähän huumorilisää.

Juu, kyllä itse hyvin tiedän ikäni ja sanonkin sen, jos siitä kyse tulee. En häpeä sitä. Miksi niin tekisin? Ikääntyminen on upea juttu, kun muistaa, mikä olisi vaihtoehto: olla nurmen alla.

Toimittaja Tanja Vasama käsittelee ihmisen subjektiivista ikää jutussaan Kun mieli on kehoa nuorempi, olo paranee (HS ja AL 9.1.23).

Tutkimusten mukaan lapset ja nuoret näkevät itsensä ikävuosiaan vanhemmiksi. Murrosikäiset kokevat olevansa 1,7 vuotta kronologista ikäänsä vanhempia ja todennäköisyys käyttäytyä sen mukaan kasvaa. Kukapa nuori ei haluaisi päästä aikuisten kirjoihin, ainakin käyttäytymisen osalta, mahdollisimman varhain, 

Noin 25-vuoden jälkeen ihmiset tyypillisesti kokevat itsensä ikäänsä nuoremmiksi. Jyväskylän yliopiston Lapsesta aikuiseksi tutkimuksessa kuusikymppisistä 44 prosenttia tuntee itsensä 40-55- vuotiaiksi. Toiveikä on kuitenkin oma kronologinen ikä.

Mitä merkitystä sitten on sillä, minkä ikäiseksi ihminen itsensä kokee?

Paljonkin. Se antaa käsityksen ihmisen fyysisestä ja psykologisesta ikääntymisestä, sanovat tutkijat Gerontology- tiedelehdessä moniin tutkimuksiin vedoten.

Itseään kronologista ikäänsä nuorempana pitävät yli 40-vuotiaat ovat tyytyväisempiä elämäänsä ja heillä on laajempi ystävyysverkko. Riski masentua on pienempi ja he ovat fyysisesti aktiivisempia. He pärjäävät tiedonkäsittelytaitoja mittaavissa testeissä paremmin. Jopa heidän aivonsa näyttävät nuoremmilta magneettikuvissa. Oho, sanon minä. Siitäkin on näyttöä, että itseään nuorempina pitävät elävät hieman pitempään.

Lapsesta aikuiseksi- tutkimuksen johtaja Katja Kokko muistuttaa, että nämä tutkimukset eivät selvitä syy-seuraus-suhteita. ”Onko se niin päin, että jos kokee itsensä nuoremmaksi, niin mielen hyvinvointi on parempi. Vai onko niin, että jos on parempi fyysinen toimintakyky ja parempi mielen hyvinvointi, niin sitten arvioi itsensä nuoremmaksi?” Siis tämä ikuinen kysymys, kumpi onkaan ensin, muna vai kana.

”Subjektiivisen iän vaikutus terveyteen on huomattavasti vahvempi kuin päinvastoin”, kirjoittaa kuitenkin tutkijakaksikko Pinquart ja Wahlin.

Saksalainen tutkimus 30-80-vuotiaista kertoo, että stressi ja itsensä kielteisessä valossa näkeminen tuo taipumuksen kokea itsensä vanhemmaksi. Kivut, leikkaukset, lääkitykset ja apuvälineiden käyttö antavat ihmiselle helposti vanhemman ihmisen ikäidentiteetin, kertoo yhdysvaltalainen tutkimus. Näitä tuloksia pidän arkikokemuksenikin valossa hyvin uskottavina ja ymmärrettävinä. Niin kauan kuin on terve ja toimintakykyinen, on helpompi mieltää itsensä ikävuosiaan nuoremmaksi. Toisaalta muistutan itseänikin välillä tunnetulla sanonnalla. Jos ihminen on terve, häntä ei ole vielä tutkittu tarpeeksi.

Lienee syytä muistuttaa, että itsensä nuoremmaksi kokeminen ei ole sama asia kuin ikäänsä nuoremmalta näyttäminen. Kyse on nimenomaan sisäisestä kokemuksesta, ei ryppyjen määrästä. Kauneusleikkauksien avulla moni taitaa uskoa voivansa palautua fyysisesti ja kronologisesti nuoremmaksi ihmiseksi. Harhaa, pelkkää harhaa, sanon minä.

Tutkija Katja Kokko kokee, että yhteiskunnassa puhutaan meillä hyvin kielteisesti vanhenemisesta. Itsensä nuoremmaksi tunteminen voi olla silloin etäännyttämiskeino. Vanhenemiseen liittyvät fyysisen kunnon heikkeneminen ja tiedonkäsittelyn hidastuminen ei silloin koske itseä. Hän muistuttaa kuitenkin, että 60-100 vuotiailla on hyvin erilaisia tilanteita. No, totta mooses! Neljänkymmenen vuoden haitarin sisään mahtuu vaikka millaisia eroja. Monet kuusikymppiset paahtavat täysillä työelämässä. Niinpä paahdoin minäkin siinä iässä ja vuosia vanhempanakin. Erilaiset sairaudet ja krempat huonontavat toimintakykyä usein vasta 85-vuoden jälkeen. Jos sinne asti elää.

”Meillä olisi yhteiskuntana parannettavaa siinä, miten ikääntymisestä puhutaan”, sanoo Kokko. ”Vaikka ikääntyminen toki tuo haasteita ja kunto voi lopulta heikentyä, se tarkoittaa myös uusia elämäntapahtumia, iloja ja mahdollisuuksia.” Allekirjoitan tämän, vaikka vielä en olekaan kunnon heikentymisen vaiheessa.

Tutkimukset kertovat, että viidenkympin jälkeen tyytyväisyys elämään, onnellisuus ja kokemus elämän merkityksellisyydestä pikemminkin yleensä lisääntyvät kuin vähentyvät. Siis keskimääräisesti ottaen, muistutan. Jokaisen elämä ja elämänkulku on tässäkin suhteessa omanlaisensa.