
”En meinannut tuolillani pysyä, oli niin hienoo”, toteaa silmät loistaen ystäväni, jonka yhytän pois lähtiessä. Emmepä me kukaan pysyneet tuolillamme loppuaplodien aikaan. Epämääräistä kiitollista, voimakasta ääntelyä kuului myös.
Mahtava! Loistava! Vastaavanlaisia adjektiiveja vielä voisin lisätäkin! Kyseessä on Giuseppe Verdin Messa da Requiem. Sinfonia Lahti kapellimestarinaan Dalia Stasevskaja yhdessä solistien ja Tampereen Oopperan kuoron kanssa saivat varmasti jokaisen haltioitumaan. Puolitoistatuntia kului nopeammin ja nautinnollisemmin kuin juuri koskaan.
Italialainen, monia oopperoita luonut Giuseppe Verdi ei esitteen mukaan ollut mikään uskovainen mies. Tämän messusävellyksen hän kuitenkin teki arvostamansa ystävän, kirjailija Alessandro Manzonin muistoksi vuonna 1874. Teoksessa on seitsemän osaa. En pysty kuvailemaan vaikutelmia eri osista, kun en ole musiikin ammattilainen. Sitä paitsi, en edes yrittänyt pysyä kärryillä, monesko osa on menossa. Sen vaan sanon, että musiikki vaihteli laidasta laitaan. Voisin kuvailla, että oli kaihoisaa, kaunista, anovaa, myrskyisää, intensiivistä, dramaattista ja raivoisaa tunnelmaa. Ainakin näitä. Orkesteri oli mahtavassa tikissä!
Kapellimestari Stasevskaja päättää Sinfonia Lahden ylikapellimestarikautensa tällä konsertilla. Hän on syntynyt Kiovassa, mutta on suomalainen, ympäri maailmaa vieraileva, arvostettu kapellimestari. Stasevskaja kävi koulut Tampereella, opiskeli Tampereen konservatotiossakin. ” Tampere oli hirveän hyvä paikka kasvaa”, sanoo hän ja kehuu lehtijutussa muutenkin Tampereen kokemuksiaan (AL 23.5.25). Voimme siis ylpeinä ajatella, että Tampere on lähettänyt hyvin eväin Stasevskajan eteenpäin maailmalle.
En ole koskaan aikaisemmin ollut kuuntelemassa Stasevskajan kapellimestaroimaa konserttia. Ulkomusiikillisina asioina kiinnitän ensin huomiota siihen, että hän jo tullessa halaa konserttimestarin. Havaintojeni mukaan kapellimestarit yleensä tyytyvät kättelemään. Hänellä on kaunis, keltasävyinen, kuvioitu, halattimainen asu. Näin visuaalisena ihmisenä tästäkin voin nauttia.
Stasevskajan johtamistyyli on hyvin dynaaminen, voimallisissa kohdissa raivoisa. Voisin melkein kuvitella hänen välillä hypähtävän eteenpäin - tai sivullepäin. Minulle tulee tunne, että hän elää vahvasti joka solullaan mukana. Olen näkevinäni ikään kuin hän välillä samalla laulaisi? Ohjattavia hänellä on paljon, noin 70 soittajan orkesterin lisäksi neljä solistia ja noin 80 laulajan oopperan kuoro, jonka toki on harjoittanut johtaja Heikki Liimola. Välillä trumpetistit soittavat yläparvelta.
Solisteista sopraano Marjukka Tepposta ja basso Matti Turusta olen kuunnellut oopperoissa. Etenkin Tepposen taitoihin olen syvästi ihastunut. Mezzosopraano Tuija Knihtilää ja tenori Peter Lodahlia en muista aiemmin kuulleeni. Upeasti kaikki laulavat, ainakin minun mielestäni. Erityisen mieltynyt olen sopraanojen samanaikaiseen lauluun. Heidän ääniensä sävyt sopivat hienosti yhteen.
Kaikki osaset olivat eilen illalla esityksessä siis enemmän kuin kohdillaan. Vaihtelevista musiikillisista teemoista huolimatta oloni konsertissa oli seesteinen ja rauhaisa, nautiskeleva.
Olen kiitollinen siitä, että sain tämänkin kokea.
Kuvat Tampere-talo Oy/ Matias Ahonen, paitsi kaksi viimeistä kuvaa Reijo Hietanen