Meillä Pirkanmaalla on viime aikoina aika paljon tuotu esiin vanhusten hoidon epäkohtia. Ilma on ollut sakeana karmeita kertomuksia hoidon puutteesta, kuten yksi lehti kirjoitteli. Itseäni en ole saanut unohtamaan myöskään viime syksynä Pirkanmaalla lähihoitajalle annettua tuomiota muistisairaiden vanhusten raiskauksista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tällaisista jutuista itselleni helposti kehittyy katastrofiajattelua. Mitä kaikkea vanhusten kaltoinkohtelua tapahtuneekaan niiden lisäksi, joita tulee julkisuuteen?

Edellämainitut jutut eivät todella ole mielihyvää tuottavia. Sen sijaan minua ilahdutti juttu tämän  päivän Aamulehdessä.

Pari vuotta sitten seurattiin televisiossa Hoivakoti kuntoon- projektia.  Somerolainen palvelutalo Tervaskanto  oli asiantuntijoiden kehittämisen kohteena. Muistan itse ajatelleeni silloin  epäilevästi, onko kyse vain kannetusta vedestä, joka loppuu kaivosta ohjelman loppumisen jälkeen. Tämänpäiväinen lehtijuttu kertoo, että vesi ei ainoastaan ole pysynyt, vaan paikassa on edelleen kehitetty hoitotyötä asukkaiden parasta ajatellen.

Lähtötilanteessa lähes ainut virike asukkaille oli television edessä istuminen. Tästä tulee mieleeni oma kokemukseni 80-luvulta, kun kävin katsomassa miehen tätiä pitkäaikaissairaalan eli käytännössä vanhusten osastolla. Kahdeksassa petissä makasi potilas, osa omaa juttuaan pitäen. Huoneen päädyssä möykkäsi televisio niin kovalla, että normaali juttelu estyi. Käsittääkseni kukaan vuoteessa oleva ei olisi edes pystynyt sängystään televisiota katsomaan, jos olisi siihen muuten kyennyt. Täsmennettäköön, että ei oltu Pirkanmaalla. Asiat toivottavasti ovat tänään toisin sielläkin.

Tervaskannossa ne ovat ainakin toisin! Projektin aikaiset hyvät muutokset ovat säilyneet ja kehitystä on edelleen tapahtunut. Esimiehen mukaan työyhteisön henki on innostunut ja he kokevat tekevänsä tärkeää työtä. ” Muutos ei aina vaadi lisähenkilökuntaa, vaan uudenlaista ajattelua työhön”, toteaa viisaasti esimies Elisa Niemi. Ensin korjattiin asenne, sitten rikottiin rutiinit, todetaan jutussa.

Näinhän se minustakin täytyy mennä. Ellei ole oikeaa asennetta, ei mikään onnistu. Asenteiden muuttaminen ei vaan olekaan mikään niksnaks pikajuttu. Rutiineistakin me useimmat kovasti tykkäämme, ne kun luovat tuttua turvallisuutta. Uuden edessä voi syntyä uhan tunnetta. Ei sillä, kyllä elämässä rutiinejakin tarvitaan, ne sujuvoittavat arkea. Kyse on paljolti siitä, millaisiin asioihin rutiinit liittyvät.

Tämä juttu antoi itselleni uskoa siihen, että a) asukkaiden kannalta hyviä hoivakoteja on b) on hoivakoteja, joissa edelleen halutaan panostaa ja panostetaan hoitotyöhön tavalla, jolla asukkaiden hyvinvointi lisääntyy. Kaikkien huonojen uutisten vastapainoksi olisi syytä enemmänkin kertoa julkisuudessa tällaisista hoitolaitoksista, jossa vanhusten hyvinvointi on etusijalla.

Nyt jään vain odottamaan vastaavantyylisiä juttuja tamperelaisista vanhusten hoiva- tai hoitokodeista. Tässä kun olisi hyvä jo ennakkoon saada turvan tuntua tilanteeseen, kun ja jos aikanaan joudun/pääsen tämäntyyppisen paikan asukkaaksi. Ennakoi tuleva tilanne, on joskus opetettu. Taisi kylläkin liittyä autolla ajoon. Sopinee silti tähänkin.