Kirjoitukset avainsanalla Hilkka-Liisa IIvanainen

Istun Tampereen teatterin sympaattisen, jopa kotoisan pienen Frenckell- näyttämön katsomossa. Kyseessä on näytelmän Oliver Twist ennakkonäytös. Käy ilmi, että edessäni ja vieressäni istuu näytelmän tekijöitä katsomassa, onko vielä korjattavaa ensi-iltaan. Tunnistan ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen. Saan toistamiseen kiittää häntä loistavasta Piaff näytelmästä Tampereen teatterin isolla näyttämöllä keväällä 2024. Nytkin hän on ohjaajan puikoissa.

Oliver Twist on englantilaisen kirjailija Charles John Huffam Dickensin teos 1830-luvulta, jota aikaa näytelmä kuvaa. Onpa siitä tehty elokuvakin. Suomeksi kirja on julkaistu 1954. Arvelenpa, että monet polvet ovat jo aikoinaan kirjaan tarttuneet. Itselläni on hämärä tai vähintäänkin hämärtynyt kuva tulevan näytelmän tapahtumista.

Mitä siis saan nähdä?

Oliver, Arttu Soilumo, on elänyt koko yhdeksän elinvuottaan köyhäinhoitolaitoksessa tietämättömänä syntyperästään. Olot laitoksessa ovat kaameat, kuten uskon olleen tuohon aikaan Englannissa oikeastikin. Arttu Ratinen kunnan virkamiehenä, talonmiehenä ja Lasse Viitamäki jonkinlaisena emäntänä paitsi kohtelevat orpoja kylmästi, riiustelevat keskenään ja pettävät minkä ehtivät.

Kun Oliver ollaan myymässä nuohoojan, Tommi Raitolehto, apupojaksi, jonka hoteissa moni orpopoika on jo kuollut, saa Oliver jalat alleen, kirjaimellisesti. Oliverin pitkä juoksumatka on minusta oivaltavasti näytetty.

Siitä alkaa seikkailu Lontoossa. Kuten arvata saattaa, alamaailman roistot, Pomo, Arttu Ratinen, Nancy, Elisa Piispanen ja Taskuniekka, Lasse Viitamäki, kaappaavat hänet ensi töikseen porukkaansa. Hänestä ollaan kouluttamassa ammattimaista rikollista.

Kadulta Oliverin pelastaa rikas lakimies, herra Bronlow, Tommi Raitolehto. Lakimiehen palvelijoina Elisa Piispanen, Artturi Ratinen ja Lasse Viitamäki toimivat huvittavasti välillä kuin olisivat yksi henkilö.  

Vielä kerran Oliver joutuu roistojen porukkaan. 

Hyvä ”haltijatar”, Elisa Piispanen, pelastaa hänet roistoporukasta onnettomien tapahtumien jälkeen.

Lopussa orpopoika, paitsi pääsee uudelleen lakimiehen hoteisiin, saa kokea jättimäisen yllätyksen.

Näin siis näytelmä on lyhyesti, mutkia tahallisesti oikoen ja tapahtumia kertomatta jättäen selostettu.

Mikko Saastamoisen vanhanaikainen, kyseistä aikaa ja tapahtumia kuvaava lavastus ja puvustus ovat ihan nappi silmään tähän tarinaan. Näytelmä kokonaisuudessaan vie katsojan 1800-luvun Englantiin.

Kuten selostuksestani saattaa huomata, näyttelijöillä on monta roolia päähenkilön esittäjää Arttu Soilumoa lukuunottamatta. Mahtaa siellä kulissien takana olla välillä aikamoista vipinää, kun asusta toiseen vaihdetaan. Jokaisen jokainen roolityö on kuitenkin aina omanlaisensa ja uskottava. Uskomattoman upeasti nämä vain viisi näyttelijää toteuttavat meille koko tarinan. Se on erinomaista ammattitaitoa, jos mikä! Se vaatinee ohjaajaltakin hyvää suunnittelukykyä.

Esitystä katsoessani mietin, että onko tullut uusi normaali, että miehetkin esittävät naisrooleja, kuten tässä ja naisetkin miesrooleja, kuten olen tänä syksynä toisessa teatterissa todennut. Jos näin on, mistä se kertoo? Itselläni on kyllä arvailuja aiheesta, mutta en lähde niillä spekuloimaan, kun en ole teatterin tekijä.

Oliver Twist jatkaa Dickensin Saiturin joulu- linjalla. Sitä esitettiin joulun aikaan 11 vuotta peräkkäin Tampereen teatterissa. Molemmissa on sama sanomakin: Hyvän puolella oleminen on monella tavalla kannattavaa.

Minusta tarvitsemme, tai ainakin minä tarvitsen, tällaisia näytelmiä, joissa paha saa palkkansa ja hyvyys voittaa. Etenkin näinä aikoina. Teatterilta pois kävellessäni tuntuu kuin mieleni olisi ollut lempeässä, lämpimässä kylvyssä, jossa kaikki ikävä kuona on poistunut. Vaikka satua se onkin, niin  hetken tuntuu, että maailmassa oikeasti voivat hyvät asiat voittaa. Hetken tunnen itsekin olevani piirun verran parempi ihminen.

 

Valosuunnittelu Raimo Salmi

Äänisuunnittelu Antti Puumalainen

Koreografia Chris Whittaker

Kampausten ja maskien suunnittelu Kirsi Rintala.

 

Kuvat Tampereen teatteri/ Heikki Järvinen

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen ollut aina Edith Piafin laulujen rakastaja. Pidän sekä lauluista että etenkin hänen äänensä omalaatuisesta soinnista. Aikoinaan luukutin hänen laulujensa c-kasettia aina uudestaan ja uudestaan automatkoillani.

Suurin odotuksin siis odotan Tampereen teatterissa ensi-iltana 13.9.23 Piaf -esityksen alkua.

Miten käy?

Ihastun. Liikutun, vaikutun, järkytyn. Miten ihana, sydämeen käypä esitys onkaan! Annuska Hannula on ilmielävä Piaf olemukseltaankin ja laulaa loistavasti. Piafille ominaista hieman käheää laulun ääntä tuskin kukaan pystyy jäljittelemään. Eikä tarvitsekaan.

Imeydyn esityksen imuun kuin saapas suohon. Näytelmä ei siloittele Piafin elämän vastoinkäymisiä. Ja niitähän riittää. Käsikirjoituksen on tehnyt Pam Gems ja suomentanut Jukka-Pekka Pajunen. Musiikin sovitus ja ohjaus on Anna Laakson.

Piafilla tuntuu olevan jatkuva, kyltymätön rakastetuksi tulemisen nälkä. ” En halua olla yksin, ilman miestä”. ”Jos ei ole miestä, mitä mieltä tässä sitten muuten on”. Esimerkiksi näin toteaa Hannula Piafina. Hylätyksi tulemistaan jo lapsena ja kaltoinkohtelua Piaf kenties yrittänee korvata näillä vaihtuvilla rakkauksillaan.

Piafin ystävä Toine, Elisa Piispanen, kulkee tämän mukana alkuvaiheista asti, milloin enemmän milloin vähemmän. Hannulan ja Piispasen monet kohtaukset ovat hykerryttäviä.

Pia Piltz esittää Piafin ystävää Marlene Dietrichiä. Ja miten komeasti hän vetäisee laulunsa ranskaksi!

Dramaattinen on kohtaus, jossa Piaf saa tietää rakastettunsa kuolleen. Ihailen Annuska Hannulan ja ohjaaja Iivanaisen osaamista erityisesti tuon kohtauksen, tuonkin kohtauksen toteuttamisessa. Hannulan reaktiot ovat niin aidot ja todentuntuiset. Ei mitään epäaitoa tai liioittelua. Hänen suruunsa melkein menen mukaan. Ja taidan mennäkin.

Pieni orkesteri lavan reunalla elää herkästi tarinan mukana. On hauska katsoa orkesterinkin eläytymistä eri tilanteissa.

Ohjaajana on Hilkka-Liisa Iivanainen. Iivanainen kertoo olleensa Tampereella jo 1,5 vuotta ja ohjannut eri paikoissa. Voihan! Enpä ole osannut hänen ohjauksiinsa kiinnittää huomiota. Tästä lähtien osaan.

Juho Lindströmin suunnittelema lavastus on, etten sanoisi osittain pelkistetty, mutta joka kohtauksessa täysin toimiva.

Piafin elämä päättyy 47- vuotiaana vakavaan sairauteen. Näytelmässä Hannulan esittämä Piaf tulee vielä näytelmässä menehdyttyään laulamaan laulunsa Non, je ne regrette rien eli suomeksi Ei, en kadu mitään. Liikutun. En muuta voi.

Esityksen loputtua pomppaan kuin vieteriakka seisaaltaan taputtamaan. En todellakaan ole mikään joka esityksessä seisova toteemi. Kritisoin jopa sitä, että seisomaan noususta on tullut enemmänkin tapa ilman, että se oikeasti kertoisi esityksen upeudesta. Nyt ravittu ja kosketettu ”sieluni” nostaa minut pystyyn väkisinkin.

Poistun teatterista aviohenkilön kanssa lempeään alkusyksyn iltaan. Olo on kuin kalikalla kumautettu. Ihanalla tavalla hieman epätodellinen.

Mitä nöyrimmin kiitän ja kumarran!

 

Kuva näytelmän orkesterista Katri Dahlström/ Tampereen teatteri

Muut näytelmän kuvat Heikki Järvinen/ Tampereen teatteri

 

Jälkikirjoitus: Piaf-intoni ei vielä sammunut. Työn alla on nämä kaksi elämäkertakirjaa.

 

 

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle Esikoisen nuorelle Brysselissä. Iso ilo on ollut Kuopuksen tyttären syntymä viime vuonna. Saamme miehen kanssa nauttia hänen hoitamisestaan Tampereella.

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2025
2024
2023
2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat