Käsi ylös, jos jollakin on joskus jäänyt kesken joku kutomistyö. Täällä nousee yksi käsi.

Jos jollakulla on jäänyt useampi neulomus kesken, käsi ylös. Kas kummaa, täällä nousee taas käsi.

Korona-ajan puuhastelussa päätin tarkistaa, kenen keskeneräisiä töitä on kuudessa pussukassa, jotka ovat vaatehuoneen hyllyllä.

 

Esikoisen keskenjääneet unelmat

Tämän valkoisen puseron osan Esikoinen tunnistaa omaksi työkseen. Ehdotan ystävällishenkisesti, josko hän nyt kutoo sen loppuun. En ikinä, se on ihan hirvee, sanoo hän topakasti. Roskiin vaan. No, eipä se nyt oikein Esikoisen tyyliä ainakaan enää ole, jos koskaan, joten ymmärrän.

Tämäkin on Esikoisen työ. Nyt hän ihmettelee, miksi ei ole sitä aikoinaan tehnyt loppuun. Sitä minäkin vähän ihmettelen. Enää ei hän kuitenkaan aio sitä jatkaa. Eikä todennäköisesti valmiina pitäisikään. Että roskiin vaan. Jälkikäteen mietin, että jos minä olisin sen vaikka loppuun tehnyt, niin olisiko se jollekin ollut käyttökelpoinen. Vaikkapa mökillä syyskylmillä. Tai vaikkapa kirpputorille vietynä. No, myöhäistä se nyt on.

Mainitsemisen arvoista lienee, että Esikoinen on asunut kotoa poissa noin 30 vuotta. Melkein antiikkitavaroista on siis kyse. Ja roskiin vaan menivät. Ei ollut antiikki arvossaan.

 

Kaikki ei ole maaliin asti mennyt minullakaan

Yhtään en muista, kenelle tätä olen aloittanut kutomaan. Tai millä vuosikymmenellä tai vuosisadalla. Ei mikään kovin iso ihminen kuitenkaan.

Tämä vauvan nutun teelmös on jäänyt alkutekijöihinsä. Olen sentään silmukat luonut. Ja tietysti taas ostanut isolla rahalla lankoja ja ohjeen. Eikä mitään hajun häivää, kuka on jäänyt paitsi tätä vauvavaatetta. Voihyvääpäivää!

 


Joskus vuosia sitten oli junasukkien talkoot, olisiko ollut keskolaan tai vastasyntyneille. Meikä tietty innostui. Tässä tulos. Yhdet kyllä annoin sukulaislapsen vauvalle. Näitä voisin vielä tehdä. Lankojakin tietysti on, enemmänkin kuin kuvassa näkyy. Tiedä sitten, mihin valmiit sukat kelpaisivat. Ihan varmasti johonkin tai jollekin.

Junasukkien alkutarina on liikuttava. Sota-aikana junassa joku käsityöihminen purki omaa villatakkiaan ja kutoi siitä sukat tuntemattomalle, paljasjalkaiselle, parikuukautiselle vauvalle, joka äitinsä kanssa oli samassa vaunussa.

Jaa, jaa. Ihan liiviä olen tästä ollut tekemässä. Tuskin itselleni, olisiko ollut Kuopukselle. Vannomaan en mene, vaikka olisin itseäni ajatellut. Eipä hiukan puolivalmis liivi innosta, ei Esikoista, ei Kuopusta, ei minua. Eikä ainakaan tämä. Saattaa silti olla, että teen noi hihan suut valmiiksi. Kun lankojakin tietysti on yllin kyllin. Kai tämä vaikka jollekin kirppikselle kelpaa. Toisaalta, näkis vain sen päivän, että sen valmiiksi teen. Mutta toivorikkaana pussukkaan ja vaatehuoneeseen vaan.

 

Valmistakin on tullut - joskus

Aikoinaan sain valmiiksi tämän liivin Esikoiselle, kun hän oli alaluokilla ja liivejä pidettiin. Luonnollisesti se on vaatehuoneessa edelleen. Kuka hullu sitä nyt omia tekeleitään pois heittää.

Tiedä, mistä hulluudesta syntyi tämäkin ajatus, että pitkä takki pitää kutoa. Ja kudoin myös. Pidinkö? Todellakaan en. Totesin, että se tarvitsisi vuoren ja siihen ei intoni riittänyt. Nyt se on sijoitettuna vinttiin. En ole raaskinut sitä pois heittää edes vintin siivouksessa. Sentään omakutoma.

 

Jokainen on varmaan jo ymmärtänyt, että lankoja on meillä jemmassa aika tavalla. Monessa paikassa. Ainakin pienen lankakaupan verran. Pääasiassa olen viime vuosikymmeninä kutonut sukkia, lyhyitä tai polveen asti, sekä tumppuja. Paha vain, että tavallisesti olen ostanut täsmälangat saajan toivevärin mukaan kaupasta. Joskus olisin kai voinut ensin käydä tutkimassa oman lankakauppani koreja. Mutta ei kun ei.

Mihin lienee minulta hiipunut into tehdä isompia neulomuksia tai ompeluksia? Sentään aikoinaan virkkasin kalastajalangasta ison sängynpeiton (nykyään pääasiassa kaapissa). Miehelle kudoin villatakin, josta hän ei pitänyt eikä siis pitänyt. Itselleni se oli liian iso, kun pituuseromme on yli 30 senttiä. Jossain vaiheessa se kulkeutui kiertoon. Jokusen villapuseronkin olen kutonut. Jos olisin ahkera telkkarin katsoja, niin siinä varmaan tulisi kudottua. En vain juurikaan löydä telkkaohjelmista itselleni katsomisen arvoista. Kirja vie lähes aina voiton. 

Melkein rupeaa masentamaan näiden keskenjääneiden ja tarpeettomien teelmösten luettelo.

No, kaikki eivät voi olla täydellisiä.

 

Kommentit (2)

Vierailija
3/2 | 

Keskeneräiset ym käsityöt lankoineen ovat hyvää tavaraa eteenpäin annettavaksi.

Olen itse purkanut monta keskeneräistä ja käyttänyt tai antanut langat eteenpäin.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
4/2 | 

Kirjoitat asiaa vierailija! Muistankin, että ainakin Mummon kammari joku vuosi sitten kyseli lahjoituslankoja. Tarvetta varmaan on kaiken aikaa. Täytyy selvittää. Kiitos muistutuksesta!

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla