Jokainen on hyvä jossakin. Minä olen hyvä hikoilemisessa. Hyvän Hikoilijan tunnistaa esimerkiksi seuraavista merkeistä.

1.   Jokainen fyysinen rasitus saa hien pintaan. No joo, tottakai, saatat sanoa. Hyvällä Hikoilijalla se tarkoittaa kuitenkin sitä, että tukka on hiestä litimärkä ja alusvaatteet märät, ihan tavallisen tunnin (sauva)kävelyn jälkeen esimerkiksi.  Salilla hiki usein oikein tippuu päästä lattialle. Hikirätti on välttämätön varustus salilla. Mitä isompi, sitä parempi. Sillä voi pyyhkiä sitten tunnin lopuksi hien lattialtakin. Pyyhin sen siitäkin huolimatta, että valmentaja on sanonut salille hien kuuluvan. En uskalla ottaa kuitenkaan riskiä, että joku liukastuu hikilänttiini.

2.   Konserttiin tai teatteriin Hyvä Hikoilija valitsee kevyet vaatteet. Jos näet jonkun riisuvan jakkunsa salissa ja/tai ottavan kengät jalastaan, hän saattaa olla Hyvä Hikoilija. Jalkojen kautta viileneminen tapahtuu kohtuu hyvin.

3.   Suihku suhisee ja pesukone pyörii Hyvällä Hikoilijalla. Itse saatan käydä neljä kertaakin päivässä suihkussa, jos fyysisiä aktiviteetteja on useampia. Hiukan hullunkuriselta itsestänikin tuntuu, että kun pyöräilen vesijumpasta noin seitsemän kilometriä, siellä suihkuteltuani ja saunottuani, joudun menemään kotona taas suihkuun. Ja tietysti vaatteet pesukoneeseen.

4.   Hyvä Hikoilija saattaa ilmestyä monenlaisiin paikkoihin asioimaan hikeä pyyhkien. Näin käy, ellei hän saavu autolla paikalle. Tässä joulun alla menin joululauleluun kirkkoon kävelemällä sinne neljä kilometriä. Vaikka olin varannut aikaa niin paljon, että kiirehtiä ei tarvinnut, hikeä täytyi pyyhkiä pitkään penkissä niskasta ja ohimoilta. Tukka oli sen näköinen, että ystäväni kehotti ystävällismielisesti minua laittamaan lakin päähän. Sekin oli kyllä hikimärkä. Mutta kai kirkkoon ovat kaikennäköiset, hikisetkin,  tervetulleita, vai mitä?

5.   Hyvä Hikoilija kuulee ainakin silloin tällöin seuraavanlaisia kommentteja:

”Onpa sulla tullut kova hiki!” (Laviksen vetäjä tunnin jälkeen katsoessaan minun läpimärkää puseroani ja päätäni).

”Voi, sullahan on ihan hiki!”(salikaveri tunnin jälkeen).

Silti en muista, että hikisenä oleminen olisi minua varsinaisesti missään tilanteessa ihan viimmosen päälle nolottanut. Jos näin on käynyt, se on tuntunut niin vähämerkitykselliseltä, että olen sen jo unohtanut. Hikoilu on kyllä välillä ottanut päähän, joskaan ei kuntoilutilanteissa. Siihen se minusta kuuluu kuin nenä päähän.

Jos tunnistat itsesi jostakin edellä mainitusta tilanteesta, saatat kuulua Hikilinkojen heimoon.

 

Onko kova hikoilu perinnöllistä?

”Geeniperimä hikoiluttaa, kun kuumuus aktivoi kymmeniä geenejä”, yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen on todennut. (HS 27.7.2017). "Osa niistä vaikuttaa hieneritykseen. Hikoilu sinänsä ei ole merkki esimerkiksi hyvästä tai huonosta kunnosta", jatkoi Halonen. Tiedän, että isäni oli kova hikoilemaan. Se haittasi talvisin hänen hiihtoharrastustaan. Isäni isä oli myös kova hikoilija. Maanviljelystyössä siitä oli haittaa. Edesmennyt sisareni julisti itsensä Suvun Parhaimmaksi Hikoilijaksi. Tästä en ollut aivan yhtä mieltä hänen kanssaan. Keskinäistä paremmuuttamme ei ollut koskaan mitattu.

 

Hikoilua lisääviä tekijöitä

Halosen mukaan aikuinen hikoilee joka päivä noin puoli litraa, helteellä ja raskaassa työssä enemmän.Jos kovakuntoinen ihminen harrastaa kovaa liikuntaa lämpimässä ilmassa, hän voi hikoilla jopa kaksi litraa tunnissa.” I Hikilitrojani en ole koskaan mitannut. Voisinpa sen tehdäkin, jos tietäisin, miten se voisi tapahtua. Kovaa liikuntaakaan en tarvitse, hiki tulee pintaan vähemmästäkin. Vitsailen toisinaan, että minun ei tarvitse kuin kättä nostaa, niin johan on hiki!

Esimerkiksi lihavuus ja yli tarpeensa syöminen, erilaiset sairaudet ja lääkitykset voivat hikoiluttaa, sanoi Halonen. Painoni on vaihdellut normaalipainon ja lievän ylipainon välillä. Nyt polvileikkauksen jälkeen on tullut ylipainoa. Normipainossakin hikoiluni määrä oli kuitenkin vakio. Yli tarpeeni syömisessä olen ehkä ”kehittynyt” iän myötä. Kyllähän sitä hyvin pystyy syömään, vaikka ei olisi nälkäkään. Hikoiluun vaikuttavia  sairauksia tai lääkkeitä ei itselläni ole ainakaan tiedossa.

Nyt joku saattaa sanoa, että vanha nainen tietysti kovasti hikoilee. Itse olen kyllä hikoillut aikuisikäni niin kauan kuin muistan. Aikoinaan oli käytössä kainaloihin ommeltavat hikilaput, jotka saattoi irrottaa pestäväksi. Näin säästyi pusero liialliselta pesulta. Mihinkähän se ”muoti” hävisi? En kaipaa.

Edes vaihdevuosien en muista lisänneen hikoiluani. Muisti voi tietysti olla hatara. Jostakin syystä söin kyllä hormoneja viitisen vuotta, olisiko ollut syynä huonontunut nukkuminen. Sitten tuli tutkimustietoa, että ne lisäävät rintasyövän riskiä.  Siihen lopetin. Ja suututin sillä gynekologini. Kun katselen niitä ystäviäni, jotka ovat syöneet hormoneja yli 20 vuotta, he ovat ainakin rypyttömämpiä kuin minä. Ja eivät muuten kovasti hikoile. Eivät ole kyllä tehneet sitä aikaisemminkaan.

 

”Hikoilu on terveellistä ja ylläpitää vastustuskykyä”

Viime kesänä biotekniikan maisteriopiskelija Eveliina Karjalainen ja genetiikan maisteriopiskelija Oona Kinnunen otsikoivat näin kirjoituksensa Hesarin mielipidesivulla.(HS 1.8.2017)

Parikin fysioterapeuttia on jo aikaisemmin minulle todennut, että runsas hikoilu kertoo hyvästä aineenvaihdunnasta. Olen ottanut sen ihan kehuna.

Karjalainen ja Kinnunen panevat paremmaksi ja kertovat, että hikoilulla on positiivisia terveyttä ylläpitäviä vaikutuksia. Hikoilussa poistuu elimistöstä haitallisia aineita ja se auttaa ylläpitämään elimistön suolatasapainoa. Näin se ehkäisee suolojen ja kalsiumin kertymistä elimistöön ja siten virtsakivien muodostumista. Tämä on vielä hyvin ymmärrettävää, mutta jatko on jo monimutkaisempaa. ”Hikoilun yhteydessä keho erittää dermisiini- nimistä peptidiä, jolla on tutkitusti antimikrobisia ominaisuuksia ja joka tehoaa useisiin haitallisiin bakteereihin”. Tätä yhteyttä kuulemma nykyään kuumeisesti tutkitaan. Olisiko siitä apua sairaalabakteereiden nujertamisessa, selvitellään.

Onpa mukava uutinen meille Hyville Hikoilijoille! Tämän sorttisia tutkimustietoja lisää, kiitos!

Kuten alussa kirjoitin: Jokainen on hyvä jossain. Minä olen siis edelleen hyvä hikoilemisessa! Ja olen sitä ihan rinta rottingilla! Ja pää hikimärkänä!

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat