Kirjoitukset avainsanalla Marja Jylhä

”Useat haastateltavamme sanovat elävänsä hyvää aikaa. Itse arvelen, että perheessään ja muussa lähiympäristössään tällaiset ihmiset voivat säteillä ympärilleen tasapainoa ja elämäniloa.”

Gerontologian professori Marja Jylhä kertoo SoWell- hankkeen tutkimustuloksista, jossa hän on tutkimusjohtaja. Tutkimus selvittää vanhuuden sosiaalista hyvinvointia ihmisten omien näkemysten pohjalta. Toteuttajana on Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa Gerontologian tutkimuskeskus. Yhteistyössä on mukana Suomen Akatemian Ikääntymisen ja hoivan huippuyksikkö.

Huh. Olipa siinä nimiä ja minulle uutta tietoa. En ole koskaan edes kuullut tuollaisesta Akatemian huippuyksiköstä. SoWell tutkimuksen suhteenkin olen tähän asti ollut pimeässä. Onneksi postilaatikkoon tipahti Aino&Oiva-lehti, joka kertoo olevansa Sointu Senioripalveluiden tiedotuslehti. Sieltäpä löysin tämän Marja Jylhän haastattelun.

Mitäpä vanhuustutkija Jylhä sitten sanoo?  Aikaisemmin olen lukenut hänen kertomanaan tutkimustuloksia Tervaskanto-tutkimuksista eli yli 90- vuotiaista. Tässä tutkimuksessa ymmärtääkseni on kyse kaikista yli 65- vuotiaista.

Voin täysin sydämin yhtyä Jylhän haastattelututkimuksen tulokseen siitä, että elämä koetaan hyvänä. En tiedä, mitä voisin tähän elämääni vielä toivoa. En mitään. Tasapainon ja elämänilon säteilystäni en olisi niinkään varma. Ei ainakaan ole säteily itseäni kuumottanut.

Jylhä lainaa Lapin yliopiston emeritusprofessori Simo Koskista, joka on todennut, että jos on kohtuullinen toimeentulo, kohtuullisen paljon terveyttä ja riittävän hyvät ihmissuhteet, niin ”siinä se on”. Taidatkos sen kattavammin sanoa. Simo Koskinen herättää minussa nostalgisia tunteita. Muinoin, todellakin muinoin, olen minäkin hänen luennoillaan istunut. Heippa vain Simo Koskinen!

Tutkimuksen haastateltavat toivoivat myös arvostusta. Elämä on merkityksellistä, jos on toisille ihmisille tarpeellinen. Yhteiskunnallisessa keskustelussa tämä arvostus ei välttämättä näy. Voidaan enemmänkin puhua taakkana olemisesta.

Tuo arvostus on minusta jännä juttu. Taidan olla sen verran vinoon kasvanut, että en odota yhteiskunnallisessa tai yleensäkään julkisessa puheessa korulauseita arvostamisesta. Jos joku kokee ikäihmiset taakaksi, niin sou wot. Siinähän kokee. Toki sitä odotan, että yhteiskunnan viralliset instituutiot eivät lakkauta eläkettäni ja että kun sen aika tulee, saan yhteiskunnalta apua siinä määrin kuin tarvitsen. Minulle on kuitenkin tärkeintä läheisteni arvostus ja tieto siitä, että olen rakastettu ja tarpeellinen heille iästäni huolimatta. Tai vaikkapa juuri siksi. En nyt ihan saa muististani, että yhteiskunta missään mielessä olisi osoittanut erityistä arvostusta työikäisenä ollessanikaan. Toki ymmärrän, että hyvin yksinäiselle ihmiselle tuollaisista, ikäihmisiä vähättelevistä näkemyksistä lukeminen tai kuuleminen voi olla masentavaa.

Jylhä kokee nuoruuden ihannoinnin jopa vähän vinksahtaneeksi. ”En ole ihan kauhean innostunut esimerkiksi Aira Samulinin nuorekkuuden ihailusta, vaikka hän tekeekin hurjan paljon hyvää monissa asioissa. Mutta tässä ihailussa on useimmiten sellainen sävy, että iäkäs ihminen on hyväksytty, jos hän toimii kuin nuori.”

Oi Marja Jylhä, miten olenkaan tässä samaa mieltä kanssasi. Olen ajatellut, että todennäköisesti olen vain tietämättäni kateellinen, vaikka käsi sydämellä vannon, että en haluaisi olla aira samulinina Aira Samulinin paikalla. Hänen säärensä olisin sentään voinut itselleni vaihtaa nuorempana. Jos nyt sitten kuitenkin olen alitajuisesti kateellinen, niin nyt meitä taitaisi olla sitten kaksi vihertävää.

Tutkija Jylhä ei haluisi, että esimerkiksi joku 104- vuotias polkupyöräilijä teräsvaari nostettaisiin ihanteeksi. Tällöin 75-vuotiaana raihnaistunut saattaisi ajatella, että ei ole onnistunut vanhenemaan oikein.

Ihanne ei minusta ole sama asia kuin ihailu. Jo vain ihailen ikääntyneiden epätavallisia saavutuksia samalla lailla kun olen ihaillut ja ihailen vastaavia nuorempien kohdalla. Edesmenneen sisareni mies aikuiskilpaurheilee monessa lajissa. Hän käy tai kävi vielä ennen koronaa kymmenien kilometrien hiihtotapahtumissa Kiinaa myöten. Hetkeäkään en ole ajatellut, että olen jotenkin huonompi, että en ole onnistunut vanhenemaan oikein, kun en pysty kilpaa juoksemaan tai hiihtämään 50 kilometriä, vaikka olen kymmenisen vuotta nuorempi. Kaikilla on omat vahvuutensa ja motiivinsa. En ymmärrä, miksi pitäisi jotenkin tasapäistää, edes vanhuksia!

Yli 65- vuotiaatkin ovat heterogeeninen ryhmä, Jylhäkin toteaa. Gerontologian tutkimuskeskuksessa on mietitty, tulisiko kuusi- ja seitsenkymppiset ymmärtää myöhäiskeski-ikäisiksi. Jylhän mukaan ikäryhmät ovat monella tapaa nuorempia kuin aikaisemmin.

Marja Jylhä, jonka googletin olevan 67-vuotias, on pitänyt omassa elämässään tärkeänä ajatella sitä tosiasiaa, että jossakin vaiheessa elämä johtaa kuolemaan usein raihnaistumisen kautta. Kun asian on ajatellut, psyykkistä energiaa ei silloin kulu tämän tosiasian torjumiseen. Jylhän mielestä kulttuurimme antaa huonosti tilaa terveelliselle nöyryydelle tämän asian edessä.

Nyt putosin vähän kärryiltä. Miten kulttuurimme, jonka ymmärrän tässä elämisen tapana, tulisi paremmin toimia? No joo, onhan meillä tätä nuoruuden ihannointia. Kauneusleikkauksiin haluavien määräkin on kuulemma lisääntynyt. Toisaalta yhä enemmän minusta pääsevät julkisuudessa esiin ihmisten kokemukset sairauksista, vanhenemisen ei-niin-toivottavista puolistakin, kuten myös kuolemasta. Jokainen kutakuinkin terveellä ällillä oleva tajuaa, että mitä enemmän on vuosia mittarissa, sitä lähempänä perälauta häämöttää. Vaikka hyvinkin kävisi. Se on sitten toinen juttu, että tämän tosiasian toteaminen aiheuttaa hetkellisen surumielisyyden. Elämä kun on niin mukavaa, kuten haimasyöpään kuollut ystäväni sairastamisaikanaan totesi.

Tietynlaista, käytännöllistä raihnaistumiseen, sairasteluun ja kuolemaan valmistautumista on edunvalvontatestamentin, hoitotestamentin ja varsinaisen testamentin tekeminen. Näiden tekemiseen Jylhä kannustaa täysissä ruumiin ja sielun voimissa ollessa. Viisas kannustus.

Vaikeampi rasti voi olla sen asian hyväksyminen, että iän lisääntyessä ja kunnon huonotessa ei pystykään samaan kuin ennen. Suremiseen keskittymisen sijasta kannattaisi keskittyä löytämään uusia kiinnostuksen kohteita, opastaa Jylhä. Tuleepa mieleeni mieheni täti. Kun hänen näkönsä huononi niin, että television katselu oli vaikeaa, hän kertoi iloisena, miten radio nyt korvaa television. Radiosta tuli hänestä paljon hyvää ohjelmaa. Hän löysi muissakin menetyksissä usein tällaisen myönteisen näkökannan.

Kaipaisin enemmän kyllä puhetta vanhenemisen myönteisistä puolista. Onko niitä muka, saattaa epäilevä tuomas kysyä. Väitän, että elämänkokemuksen myötä saattaa asioita nähdä laajemmassa perspektiivissä, eikä tarvitse aina kompastua lillukan varsiin. Joo, myönnän. Itse en ole kovinkaan hyvä tässä kompuroimattomuudessa. Sitä vastoin uskallan yhä enemmän olla rehellisesti oma itseni, sanoa useammin esimerkiksi poikkeavankin mielipiteeni. Olkoon joku muu siitäkin mitä mieltä haluaa. Täysiä vuosia täyttäessäni vaahtosin tyttärille, että tästä lähtien sanon sitten mitä ajattelen. Ja nämä ilmeisesti kuritta kasvaneet totesivat yhteen ääneen: Niin kuin et olisi tähän asti niin tehnyt.

” Ihmisten elämät ovat kovin erilaisia, eikä tämä elämä ole mikään kilpailu, ei pituudessa eikä laadussa.” Totta joka sana. Jo kohdusta lähtien, tai kenties jo hedelmöityshetkellä saamme erilaiset alkupalikat. Siinäpä sitten elämämme aikana kokoamme omaa palapeliämme. Elämän lopulla valmiissa palapelissä jokaisen kuva on omanlaisensa.

 

 

Kommentit (4)

Lienahelena
1/4 | 

Kiinnostavaa  ajattelua. Parisuhteessa elävällä iäkkäällä ihmisellä taitanee olla kaksi olomuotoa. Haluaa huomioida kumppanin tunteet, ajatukset ja kiinnostukset. Aina ne eivät täsmää omien unelmien ja harrastusten kanssa, joskus eivät lainkaan. Riski että yksi tai jopa kaksi elämää "menee hukkaan".

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
2/4 | 

Lienahelena, otat esiin tärkeän ja monasti kipeänkin aiheen. Kun kumppanit ovat kovin erilaisia harrastuksineen ja unelmineen, voidaan tosiaan päätyä tilanteeseen, jossa kummallakaan ei ole hyvä olla. Tunnen kuitenkin pariskuntia, jossa kumpikin hyväksyy toisen erilaiset kiinnostuksen kohteet ja harrastukset. Yhteisiä kiinnostuksen kohteitakin on riittävästi yhteyden tunteen kokemiseen. Jos kuitenkin unelmissa ja elämän suurissa asioissa on iso erimielisyys, niin varmaan vaikeuksissa ollaan. Kumpi on silloin oikea ratkaisu , ero vai sittenkin yhdessä pysyminen, sen tietää vain hän, joka tällaisessa parisuhteessa elää.
Lämminhenkistä joulun aikaa sinulle Lienahelena toivotellen, Anjakaarina

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat