Tunnustan olevani Helmikana.

Helmikanaksi nimitetään keski-ikäistä ja vanhempaa kulttuurin suurkuluttajaa. Helmikana on ulkonäöltään kaunis, paljon valkoisia pilkkuja harmaassa puvussa. Siitä lienee nimensä saanut.  Joku on epäillyt, että helmikana ulkonäöllään viittaisi varttuneeseen rouvaan helmet kaulassaan.

Helmikana elää Afrikassa, on tavallisen kanan kokoinen, tanakkavartaloinen, seuraa rakastava ja liikkuu usein parvissa. Vaikka se on hyvä lentäjä, se pakenee usein juoksemalla. Siinäkin se on hyvä. Helmikana yöpyy puussa, mutta pesii maassa.

Jotain yhteistäkin meillä on seurallisuuden ja tiimalasivyötärön puuttumisen lisäksi. Vaaran uhatessa helmikana ääntelee voimakkaasti, kuten toivottavasti minäkin, jos uhkaava tilanne tulisi. Molemmat mieluummin lepäilemme varjossa.

Joissakin maissa kulttuurin suurkuluttajia kutsutaan Kulttuurin Korppikotkiksi. Kun korppikotka vaanii haaskoja, kulttuurikorppikotka vaanii uusia ja kohuttuja kulttuuritapahtumia. Hyi sentään! En todellakaan halua samaistua korppikotkaan. En edes VAANI mitään. Kunhan vain käyn tapahtumissa.

Saksan Siskon vieraillessa otimme, kuten monesti aiemminkin, jos ei nyt ihan kulttuurimaratonia niin kuitenkin kulttuurin pikamatkan. Nautimme neljästä tapahtumasta peräkkäisinä päivinä. Tämä nyt ei toki ole vielä ihmeellisen paljon. Monet käyvät paljon pitemmän putken Tampereen Teatterikesässä. Minä olen ollut niissä aika maltillinen, jos yleensäkään olen ollut kaupungissa.

Nautimme väliaikatarjoiluina joka näytöksessä punaviinilasilliset ja yleensä suolapalan.

Tässä näkemämme esitykset paremmuusjärjestyksessä:

 

1. SIJA. TAMPERETALO, GOUSEPPE VERDIN OOPPERA KOHTALON VOIMA*****

Ooppera oli meille molemmille ennakolta tuntematon. Odotukset olivat silti etukäteen korkealla erinomaisten lehtiarviointien takia. Emme pettyneet! Erityisesti Johanna Rusasen upea ääni ihastutti! Hyvin lauloi myös toisessa pääosassa Mika Pohjonen. Heikkoa lenkkiä esiintyjissä ei muutenkaan ollut. Huonosti silti kävi kolmen ja puolen tunnin aikana monille roolihahmoille: pääsivät hengestään.

Luomupunaviini oli paras väliaikaviinimme. Merkistä ei ole tietoa. Artisokkaleivos ja kylmäsavulohimätimousseleivos (huh huh, mikä nimi!) olivat maukkaita.

 

2. SIJA. TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERI, VIIMEINEN PASODOBLE.*****

Ilmari Saarelainen ja Marja Packalen tähdittivät tätä esitystä. Voipi olla, että olisipa näytös mikä vain, heidän seurassaan viihtyisi. Nyt oli kuitenkin juttukin hyvä: vanheneminen ja siihen liittyvä muistin heikkeneminen. Kovin meitä nauratti. Naurettavien tapahtumien takana oli kuitenkin vakavaa asiaa, ei uutta, mutta ajatteluttavaa.

Palohälytys tuli pian näytelmän aloituksen jälkeen. Kaikki siis ulos. Onneksi kyseessä oli turha hälytys. Kun esitystä jatkettiin, Ilmari Saarelainen lohkaisi: Aloitamme nyt vähän kauempaa. Jos olette nähneet sen jo, voitte sulkea silmänne.

Väliajalla lohileipä oli – no, se oli lohileipä. Sen sijaan kolme cocktailpalaa olisi melkein kaivannut suurennuslasia. Ne olivat tosi, tosi pieniä ja vähän kuin heittämällä tehtyjä. Yhdessä oli markkinoiden pienin suolakeksi, jonka päällä pikku siru briejuustoa.

 

3. SIJA. PALATSITEATTERI, AUTIOTALO – MUSIKAALI ***

Esityksessä elettiin 80-luvun rokkielämää. Idols-voittaja Ari Koivunen Neumanina lauloi todella hyvin. Myötähäpeää ei tarvinnut kokea muidenkaan laulutaidon takia. Käsikirjoitus oli omistajapariskuntaan kuuluvan Katariina Leinon, kuten yleensä. Miten sen nyt nätisti sanoisin. Käsikirjoitukset ovat minusta aina olleet hieman kökköjä. Niin nytkin.

Katsojissa oli selvästi muutama teini-ikäinen-tytär-ja –äiti- muodostelma. Äidit näyttivät eläytyvän täysillä ja lauloivat koko ajan mukana. Sellaisetkin laulut, joita itse en ollut muistanut edes koskaan kuulleeni. Tyttäret istuivat vaisuina. Ei ollut vaikea arvata, kumpi on ollut ja on Dingo-fani. Vanhojen muistojen nimissä mekin intauduimme lopussa laulamaan ja jammailemaan Autiotalo-laulun mukana.

Halloumisalaatti oli maukas ja runsas. Vuodenjuustotoasissa oli turhan paljon leipää.

Kovasti kaipasin aikaisempaa esityspaikkaa, entistä Kino-Palatsia. Siellä oli tilaa ja tyyliä. Nykyisessä paikassa Ylioppilastalolla tuolit ovat taajassa ja pöydät harvassa ja on ahdettu tunne. Talouden realiteetit aiheuttivat kuitenkin teatterille paikan vaihdon. Ymmärrettävää, vaikka harmillista niin heille kuin meille.

 

4.SIJA. TAMPEREEN TEATTERI,  PÄÄTEPYSÄKKI ***

Olimme saaneet vahvistukseksi mukaan Kuopuksen. Odotukset olivat jälleen korkealla. Aamulehden miesarvioitsija oli saanut vallan katharsiksen eli puhdistautumisen näytöstä katsoessaan ja antanut viisi tähteä. Oliko vika sukupuolessa vai missä, mutta täysillä meihin nämä keski-ikäisen miehen kipuilut ja valinnat eivät iskeneet. Ei nuoreen naiseen eikä meihin varttuneisiin. Paljon tapahtui näyttämöllä ja miehen elämässä, mutta tapahtuiko jotakin miehen mielessä ja ymmärryksessä, se jäi  meille epäselväksi. Esa Latva-Äijö hoiti kuitenkin hyvin hommansa.

Kinkkuleivos, passionjuustokakku ja tyrnileivos maistuivat hyvin.

Lopputulema kulttuuriputkesta  oli, että katsomiselämyksemme oli keskimäärin neljän tähden arvoinen. Hyvä niin. Eivät olleet turhia reissuja. Väliaikatarjoiluissa floppasi Työväen Teatteri, osittain. Musiikkia tai kuvataidetta ei mukaan mahtunut nyt yhtään.

Kaikkea kulttuuria ei voi yhden vierailun aikana kokea. Aikaa kun täytyy olla muillekin elämyksille.

 

KUVA helmikanasta Wikipediasta

KUVA korppikotkista kirjasta Suuri lintukirja

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena , Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti!

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat