Hämeenlinnan teatterin Kaksi kuningatarta on kahden näyttelijän, Ritva Oksasen ja Liisa Peltosen, upeaa, loistavaa draamaa ja dramatiikkaa!

Näytelmä vie meidät 1500-luvulle.

Oksanen on Englannin kuningatar Elisabet I. Elisabet on noussut valtaan jo 25-vuotiaana ja kunnianhimoisesti hallitsee niin diplomatian kuin juonittelunkin. Häntä on nimitetty ”neitsytkuningattareksi”, koska hän ei koskaan solminut avioliittoa kosijoista huolimatta.

Liisa Peltosen esittämä Maria Stuart on jo yksivuotiaana kruunattu Skotlannin kuningattareksi Ranskan avulla. Stuart kasvoi Ranskan hovissa, mutta hallitsi Skotlantia vain muutaman vuoden.

Kuningattaret ovat sukua toisilleen. Maria Stuart on Elisabetin jälkeen ensimmäinen Englannin kruununperimysjärjestyksessä ja hän pyrkiikin Elisabetin valtaistuimelle. Valtataisteluhan siitä tulee, jonka Stuart häviää. Hänet vangittiin 25-vuotiaana. Tällöin hän oli ehtinyt olla kolme kertaa naimisissa ja synnyttää yhden pojan.

Huh huh! Kovin on historia ollut sekavaa ja väkivaltaista. Tosin tiedä häntä, mitä nykyajastakaan sanoisin.

Näytelmän historiallinen taustakuvio on lyhykäisyydessään kutakuinkin tuollainen. Mahdolliset virheet menevät omaan piikkiini.

Näytelmä alkaa tilanteesta, jossa Stuart on ollut jo 20 vuotta vankina, aluksi linnoissa palvelusväen avustamana. Lopussa hän on vartioituna kivisissä kammioissa.

Jos kuningattaret hallitsevat juonittelun taidon, niin taitavia siinä ovat niin hoviherrat kuin vartijatkin. Parhaimmillaan he samanaikaisesti vakuuttavat Elisabetille ajavansa tämän etua ja Stuartille yrittävänsä saada hänet vapaaksi.

Elisabet on harkitseva ja tyyni. Stuart on ylpeä ja kuohahteleva. Elisabetin kirjuri ja hoviherra saa Elisabetin tapaamaan Stuartia. Kohtaaminen puistossa on yksi näytelmän herkullisimmista kohtauksista. Stuart anelee, mielistelee ja heittäytyy maahan. Kun sillä ei ole toivottua vaikutusta, Stuartin aggressiot heräävät. Tulee käsikähmä.

Englannin parlamentin päätös Stuartin kuolemantuomiosta vaatii Elisabetin hyväksymisen. Stuartin sekaantuminen Elisabetin murhayritykseen johtaa oikeuden käyntiin, jossa syyllisyys todetaan. Valheellisten todistajalausuntojen perusteella kuitenkin, tuodaan näytelmässä esiin. Elisabet kirjoittaa määräyksen, mutta viivytellen ja vastuuta vältellen.

Maria Stuart mestataan 45-vuotiaana. Ajan tavan mukaan se tapahtuu suuren ihmisjoukon seuratessa ja hurratessa. Stuart astuu pää pystyssä, rauhallisena, mestauslavalle.

Olipahan näytelmä! Tunnustan, että ihan alun koen hieman pitkäveteisenä. Mikä siihen vaikuttaa, sitä en osaa sanoa. Alun jälkeen näytelmä kyllä ottaa minut valtaansa. Etukäteisperehtyminen historiaan olisi ollut eduksi, mutta onnistui se jälkeenkin päin.

Näytelmä ja etenkin sen loppu jopa vähän järkyttää itseäni. Helppo olisi sanoa juonitteluista, pahan puhumisesta ja valehtelusta, että onneksi sellaista ei enää ole. No totta totisesti, edelleen on. Vaikka päät eivät katkea yhtä herkästi, nykyaikana konstit lienevät monipuolisemmat ja monimuotoisemmat.

Voi miten ihailen Oksasen ja Peltosen taituruutta tehdä/elää roolinsa! Oksasen taitoja olen toki todistanut jo aikaisemmin useasti. Peltonen on minulle uusi tuttavuus. Hyvin leiviskänsä hoitavat kaikki muutkin näyttelijät. Juha Mäkipään suunnittelema lavastus on pelkistetty, mutta kuvaava. Nautiskelin visuaalisestikin kauniista vaatteista, joiden suunnittelusta on vastannut Anne Laatikainen.

Väliajalla lämpiössä mietimme, onko seinillä jo Oksasen tekemiä maalauksia. Ei ole. Taiteilija on Leea Pienimäki. Ritva Oksasen töitä tulee sinne nähtäväksi joulukuussa.

Näytelmäkuvat Hämeenlinnan teatteri/ Tapio Aulu