Tampere-talon konsertista joskus viime talvena palatessani sain ykskaks silmäni kunnolla auki. Mitä yliopiston seinälle on tapahtunut?

Ja olihan siinä tapahtunut. Julkisivun seinälle on tehty valoinstallaatio Universitas. Eikä mikään ihan pikkuinen. Kymmenen metriä leveä ja nelisenkymmentä metriä pitkä. Lähes niin pitkä kuin seinää riittää. Liikkuva kuva muodostuu sattumanvaraisesti muuttuvien tekstien ja kuvien kokonaisuudesta. Teos on nyt toista vuottaan esillä. Se on tarkoitettu vuodesta toiseen pysyväksi teokseksi pimeän aikaan.

Mies teoksen takana on skottilähtöinen taiteilija Charles Sandison. Hän on ollut tamperelainen jo vuodesta 1995. Yrittäjä-lehdessä viime talvena hän kertoi tulleensa silloin kymmenen päivän festivaalireissulle, mutta reissu on venähtänyt jo 25 vuodeksi. Lopullisesti hänet niittasi tamperelaiseksi, mikäpäs muu kuin rakkaus. Sellaisia ne reissut saattanevat olla.

Sandison on kertonut, että seinällä vaeltavat tekstit ovat yliopiston arkistosta ja julkisesti avoimesta tutkimusdatasta. Käytössä on ollut esimerkiksi opiskelijajärjestöjen ja rehtoritapaamisten vanhoja pöytäkirjoja. Unohdettu ei ole myöskään vanhoja opintorekisteritietoja ja lehtiartikkeleita. Taiteilija sanoo pyrkineensä tuomaan yliopiston sisäistä elämää sen ulkopuolelle.

Olen monesti ohi kulkiessani yrittänyt löytää seinältä jotain tuttua. Onhan Tampereen Yliopisto ollut omakin opinahjoni. Kai siellä nyt jotain jälkiä minustakin tai ainakin minun ajastani on? Zsiikaat mitä tsiikaat, niin turhaan tsiikaat. Ei löydy. Kirjoitukset vaihtuvat tiuhaan ja lauseet ovat katkeilevia, että ei niistä se vanha ystävämme Erkkikään ottaisi selvää. Sitäpaitsi aineisto on kuulemma niin valtava, että teos näyttäytyy aina erilaisena, alati vaihtuvana.

Niin tai näin. Minusta teos on hauska ja mielenkiintoinen jatkuvassa vaihtuvuudessaan. Hieno toteutus. Lisäksi se antaa valoa talveen ja etenkin syksyn pimeyteen. Koska konsertit ovat tauolla Kuningatar K:n määräyksestä, valoinstallaatio ei ole osunut silmiini niin usein kuin olisin toivonut. Joskus on siksi täytynyt mennä ihan asioikseen sitä ihailemaan.

Alla video elävästä seinästä.

https://www.youtube.com/watch?v=qQg-TpVEBaE

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla