Mikä se on, jossa on ovet kummallakin kyljellä ja ohjaamo molemmissa päissä? Se on pidempi, leveämpi ja nopeampi kuin Helsingin vastaavat. Raideleveys on eurooppalaista standardia.

Ellet vielä arvaa, niin kerron, että se on upouusi  ja tuntuu kiitävän välillä keskellä metsää.

Varmaan jo arvasit, että se on Tampereen uusi ratikka, jonka rakentamisen takia koko kaupungin kulkureitit ovat olleet  useamman vuoden hävyttömän huonossa jamassa. Nyt varsinainen kaupallinen liikennöinti on kestänyt kuukauden päivät. Tilastoihmisten mukaan sillä on ajellut jo 500 000 matkustajaa.

Muutama vuosi sitten oli omakotiyhdistyksemme kokouksessa mukana kaksi raitiotieallianssin edustajaa. Toinen allianssin edustajista kertoi, että ihan tutkimuksin on todettu, että ihminen kävelee mielellään kilometrin verran ratikkapysäkille.

Yhtenä aamuna testasin tuota mielelläni-asiaa omalla kohdallani, kun keskustaan piti ehtiä hammaslääkäriin aamukahdeksaksi. Illalla vielä ajattelin, että taidan mennä ratikalla.

Jostakin syystä aamulla auton avaimet kuitenkin livahtavat taskuuni. Ratikalle noin kilometrin kävely puoliunessa ei nyt vaan tunnu mieluisalta. Ei auta edes kaunis aamu.

En ole ollut Tampereen ratikan tulemisesta intoa piukassa. Päinvastoin kuin moni muu. Meillä sen tulo tiesi lähibussin häviämistä huitsin nevadaan. Ratikka palvelee joustavasti hyvin rajattua joukkoa tamperelaisia. Sitäkin ihmettelen, että ollaan me tamperelaiset rikkaita, kun isoja investointeja pystytään tekemään jatkuvalla syötöllä jopa samaan aikaan.

No, kun se nyt kuitenkin kaupungissa on, niin olkoon. Meidänkin asuinalueemme läheltä se huitelee. Ääni kuuluu ja sopivasti kun osaa katsoa, siitä näkee vilahduksen, kun se menee Hervantaan tai tulee takaisin. Melkein taivaissa se suhahtaa meidän kohdallamme.

Mitään kiirettä minulla ei ole ollut kokeilla tätä idän ihmettä. Kun sitä on tullut kierrettyä muutakin kuin tahkoa, niin ratikassakin olen ehtinyt matkustaa. (Yllätys, yllätys!) Turun ratikkaakin ehdin käyttää ennen kuin se lakkautettiin 1972. Nyt ymmärtääkseni siellä suunnitellaan sitä uudelleen. Etteivät vaan kisailisi Tampereen kanssa.

Kun nyt kuitenkin yksi ja toinen kyselee, että joko olet testannut, niin tehtävähän se tietenkin on.

 

Ei kun kassit käteen ja tossua toisen eteen. Mies lähtee mukaan myös neitsytmatkalleen. Tuleepa mieleeni Matti ja Maija, jotka aikoinaan rautatietä lähtivät ihmettelemään. Olosuhteet nyt ovat kyllä erilaiset, mutta uuden ihmeen edessä tässä kuitenkin ollaan.

Aikaa pihastamme pysäkille rauhallisesti kävellen menee noin vartti. Mikäpä siinä, kun on kaunis ilma, eikä isoa hoppua mihinkään.

Taulu näyttää, että kuuden minuutin päästä ratikka Hervannasta tulee. Edellinen on siis juuri ilmeisesti mennyt, kun ajoväli käsittääkseni on 6-7 minuuttia. Odotellessa voi ihailla ratikkataidetta. Kovasti sen sorttisia on nyt pysäkeille tehty. Makuja tietysti on monia.

Mukaan pääsee matkakortilla tai lähimaksulla. Maski on suotava. Sisään siis vaan. Istahdan punaiselle kangasistuimelle, joka on yksi 104:stä.

Ihmeen paljon on ihmisiä arkipäivänä puolen päivän maissa. Ei sentään tungokseen asti.

 

Kauan ei matkalla kupata. Pysäkkinäytöt ja kuulutukset pitävät huolen, että osaan oikeassa kohdassa pois jäädä. Sutjakkaasti meno kulkee tällä vehkeellä, jota jotkut väittävät rasseksikin kutsuttavan. Voihyvääpäivää!

 

Olen luullut tietäväni, että ratikan väri oikein yleisöäänestyksellä päätettiin tiilenpunaiseksi. Elleivät silmäni pahasti harita, niin liikenteessä on vaikka minkä värisiä ja erilaisia väriyhdistelmiä. Ei sillä. Kauniita ovat värit ja kuviot. Kunhan vain ihmettelen.

Hämeensillan kuuluisat, Wäinö Aaltosen tekemät Pirkkalaisveistokset olivat kolmisen vuotta poissa siltaremontin tieltä. Samalla niitä kunnostettiin. Siinä ne jo 1920-luvulta asti sillalla seisoneet Kauppias ja Veronkantaja tuijottavat ihmeissään toisiaan uuden sillan yli. Seisovatpa siellä omilla paikoillaan myös Eränkävijä ja Suomen neito.

Tänään oli toinen päivä, kun käytin tätä raidevehjettä mennen tullen. Olin Pohjola Sairaalassa fysioterapeutilla. Matkaan meni noin 45 minuuttia, josta kävelyä kummassakin päässä yhteensä noin puoli tuntia. Omalla autolla olisin ollut perillä 20-25 minuutissa. No, onneksi ilmasto kiittää. Varmaan kroppanikin kiittää, kun tuli ohimennen pientä liikuntaa.

Kuskilla oli tänään sen sorttinen kaasujalka, että reunapenkillä istuessa sain pitää varani, että pysyn matkassa. Kiihdytykset olivat tuntuvia. Kouristuksenomaisesti tarrasin jaloilla maahan ja kurkotin kauempana olevaan tankoon. Mutta pysyin kuin pysyinkin paikallani. Hianoo!

Toki on myönnettävä, että he, jotka ratikkareitin varrella asuvat, ovat syystä tyytyväisiä. Minäkin olisin. Kyyti on nopeaa ja vaivatonta. Lähiasuntojen hinnatkin ovat nousseet ja kaiketi edelleen ovat noususuunnassa. Kenelle se sitten on hyvä ja kenelle huono. Mene tiedä.

 

 

Kommentit (2)

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
4/2 | 

Juu, meillä tämä ratikka huononsi julkista liikennettä. Eikä tämä kulma ole ainut kärsijä, mitä olen kommentteja kuunnellut.  Komee on kuitenkin ratikka! Ja näin kai se usein on asiassa kuin asiassa, että jotkut voittaa ja jotkut häviää. Tule kuitenkin joku kerta ihmeessä tätä uutta ihmettä kokeilemaan!

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla