Kirjoitukset avainsanalla Albertpubi

Mitä tapahtuikaan meidän huushollissamme marraskuun 24. päivä viime vuonna?

Mies, joka kanssani samaa ilmaa kodissamme hengittelee, tulee työhuoneestaan ja sanoo:

-         Nyt on halpoja lentoja. Ajattelin lähtee Lontooseen käymään.

-         Aha. Meetkö yksin? kysyn minä.

-         Ei, kun ajattelin ottaa sut mukaan.

Olin ällikällä lyötynä!

Toki tiesin, että kyseinen päivä oli Yhdysvalloista rantautunut Black Friday eli Musta perjantai, jolloin Suomessakin jokainen itseään kunnioittava firma tarjoaa hyviä alennuksia. Se, mistä yllätyin, oli yleensä täysin epäspontaanin puoliskoni spontaani toiminta.

Ei muuta kuin ostettiin liput saman tien. Mitä minä muuta olisin voinut tehdä kuin mennä ja vikistä? En kyllä muuta halunnutkaan.

Vietimme helmikuun alkua Lontoossa.  Ensimmäisen ja ainoan kerran olin käynyt siellä 26 vuotta sitten kaksivuotiaan Kuopuksen kanssa. Kiva reissu silloinkin! Käytiin päikkäreillä hotellissa ja muuten suhattiin sateenvarjorattailla sinne ja vähän tännekin.

Tällä reissulla Catwickin lentokentällä vielä homma näyttää menevän koko lailla putkeen. Jatkamme sujuvasti matkaa junalla Viktorian rautatieasemalle. Liputkin mies on ennakkoon ostanut netistä.  Kaikki siis hyvin? Jo vain, siihen asti, kun aion ottaa takkini taskusta kameran. Poissa! Pitkäkyntinen on käynyt taskullani juna-asemalla. ”Kamera taskussa! Aloittelijan virhe!” Esikoinen myöhemmin empaattisesti kommentoi.

Mies (jonka kamera itse asiassa oli, olin vain liisannut sen määräämättömäksi ajaksi) lohduttelee, että eihän se nyt ollut ihan uusikaan. No, eihän se uusi ollut, mutta täysin toimintakykyinen Canon. Jäi sentään miehelle kamera ja itselleni kännykamera.

Hotellimme on lähellä Buchinghamin palatsia. Vahdinvaihdon seuraaminen on tietty must-juttu minulle kuten näyttää olevan monelle muullekin. Vau, miten upeat, punaviittaiset ratsukot! Kadehdittavan komeat karvalakit päässä miehet marssivat ja soitto soi! Kelpaa katsella ja ihastella! Elisabethkin lienee kotona, kun lippu on salossa. Voisihan tuo tulla vähän vilkuttelemaan.

Green Park aukeaa palatsin vieressä kullan värisen (kullatun?), komean portin takana. Läheisessä St James puistossa jokunen narsissi jo availee nuppujaan. Puiston järvessä vesilinnut soutelevat. Minun silmääni Lontoosta löytyy monia kauniita paikkoja, vaikka joku taisi hiljakkoin mainita, miten ruma kaupunki se on.  

Olen varoitellut miestä jo ennakkoon, että haluan olla kunnon turisti ja käydä turistipaikoissa. Mies on varoitellut minua, että haluaa käydä museoissa.

Parlamenttitalo Big Ben- kellotorneineen (joka on remontissa) ja Westminster Abbey. Kirkko on ISO. Melkein eksyn sen lonkeroihin! Tuntemattoman sotilaan hauta pistää silmään keskellä lattiaa punaisine reunustekokukkineen. Meidän uteliaiden keskellä alkaa alttarin edustalla messu, johon muutama kymmenen ihmistä osallistuu. Tilaisuus antaa muistutuksen, että vaikka Westminster Abbey on historiallinen turistikohde se on myös toimiva kirkko.

Olemme jo etukäteen ajatelleet, että jos vain ei kaiken aikaa sada, kävelemme mahdollisimman paljon kohteesta toiseen ja muutenkin. Sitä varten olen varannut mukaani useammat kengät. Yhdet osoittautuvat kelvollisiksi, kun päivittäin toistakymmentä kilometriä tallustaa. Mikäs on kävellessä, kun vasemmanpuoleisen liikenteen maassa on usein maahan kirjoitettu kehoitus: Katso kumpaankin suuntaan. Ihan tulee liikennelaulu mieleen: ......." siis vasemmalle ja oikealle katsahda kuitenkin, silloin et jää autojen alle"........

Kävellessä voimme ihmetellä ohimennen lähes jokaista patsasta ja muistomerkkiä. Kaikkien aikojen suurimmaksikin britiksi äänestetty Winston Churchill jyhkeänä johtaa edelleen kansalaisia Parlamenttiaukiolla. Sodan muistomerkkejä tuntuu olevan paljon. Kun plusasteita on vain 5-7, shortsi-teepaita-asuiset juoksijat vähän kummastuttavat.

Thamesjoen varrella Afrikan hanhet mietiskelevät syntyjä syviä. Kauempana selvästi odottavassa tilassa oleva kerrostalo mitäpä muuta kuin odottaa synnyttääkseen pikku talon.

Ihanassa vanhassa puhelinkopissa on välttämättä poseerattava. Taitavat vähitellen kadota katukuvasta, kun uudempia näyttää jo myös olevan.

Towerin linnaan menemme metrolla aikaa säästääksemme. Richard III teatterikappaleen katsottuani haluan nähdä tämän aikoinaan vankilanakin ja kuolemaan tuomittujen säilytyspaikkana toimineen linnan. Ja kyllä siinä näkemistä onkin! Vaikka sisätiloihin tutustumisen jätämme toiseen kertaan, ulkokuorikin vakuuttaa! Kaunis ja omanlaisensa on läheinen Tower Bridge.

Toki käymme myös Harroldsin tavaratalossa tavarataivasta ihailemassa, jotakin pientä ostamassa ja ihania herkkuja vesi kielellä tuijottamassa.

China Town on yhtenä päivänä kävelyjemme kohteena. Käymme muutamassa kaupassa aistimassa tunnelmaa. Emme kuitenkaan jaksa palata sinne illalla, kuten meille suositellaan.

Hyde Parkissa riittää manttaalia kävellä. Oikein seisahdun katsomaan, mitä puistoa reunustavan kadun reunassa lukee. Horses only. Eli hepoille on siinä ihan oma kulkualueensa. Jo vain!  Speakers Corney yhdessä puiston nurkassa on masentavan olematon. Lieneekö enää someaikana käytössäkään. Käytän kuitenkin tilaisuuden hyväkseni ja pidän pienen puheen. Kuulijoita? No, ei näkynyt yhden yhtäkään, ellei miestä lasketa. Hänkin näyttää vallan kyllästyneeltä. Olkoon sitten. Kaunis auringonlasku kuitenkin hivelee silmää.

 

Korealaista, intialaista ja ehtaa brittiläistä

Parhaan ateriamme syömme korealalaisessa ravintolassa. Paikka on pieni ja pöydät lähekkäin. Joudumme odottelemaan parikymmentä minuuttia vapaata pöytää. Emme ole ainoita odottajia.

Paikan saatuamme kysymme suosituksia tarjoilijalta tyypillisestä korealaisesta ruoasta. Syömme bulgogia, joka on grillattua, viipaloitua naudanlihaa. Pöytään tuodaan lisäksi riisiä ja isoja salaatinlehtiä, joihin bulgogia kääritään syötäväksi. Kun puikoilla syöminen, edes metallipuikoilla, ei ole vahvin lajini satunnaisesta harjoittelusta huolimatta, syön rahvaanomaisesti täytetyn salaatinlehden käsin. Kukaan ei tuijota. Eivät edes viereisen pöydän nuoret, joilta jotenkin kummalla tavalla homma onnistuu.

Juomme miehen kanssa japanilaiset ja korealaiset oluet. Ristiinmaistelun jälkeen korealainen vie pisteet kotiin. Maukkaan aterian lisäksi mieltä lämmittää kolmen nuoren tarjoilijan ystävällisyys älyttömän näköisestä kiireestä huolimatta.

Hotellikirjan välissä mainostetaan viereistä intialaista yhden Michelin tähden ravintolaa. Sinne. Alkupalat ovat makuuni aivan liian mausteisia. Suu palaa. Broileriruokani menettelee, miehen katkarapuannos on parempi, joskin mausteisempikin, hänen suuhunsa sopiva. Loistavia aterioita saadakseen olisi ehkä pitänyt ottaa listan kalleimmasta päästä. Tarjoilu on joka tapauksessa hyvää, nopeaa ja ystävällistä. Eteisen kaunista kukkavatia jään oikein katselemaan.

Paikalliseen pubikulttuuriin tutustumme Albertpubissa. Kun kurkistamme sinne yhtenä arki-iltana, paikka on kuin nuijalla lyöty. Väkeä istuu ja seisoo ja meteli on infernaalinen. Toisena iltana menemme sinne syömään legendaarisen fish and chips aterian. Väkeä on, joo, mutta tilaakin on. Väkimäärän nähden meteli on kunnioitettavan kovaa.

Hotellin aamiainen ansaitsee myös kiitokset monipuolisuudellaan. Omelettejakin paistetaan eri täyttein asiakkaan toiveiden mukaan. Näillä pärjää pitkälle iltaan asti, mitä nyt kahvit usein hörpätään.

Että kävimmekö reissullamme myös niissä ”miehen museoissa”? Jo vain. Se on sitten jo toisen postauksen aihe.

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat