Kirjoitukset avainsanalla vyöt

Nuori kesävieraamme osti elokuussa uudet farkut. Kun vyötärö osoittautui vähän väljäksi, hän kysyi, sattuisiko minulla olemaan sopivaa vyötä.

Ai, että sattuisiko?

Jo vain sattui olemaan! Riemuissani vedin esiin repun, johon olen säästänyt vöitä. Ne ovat kaikki jo ammoisilta ajoilta. Vuosikymmeniin ei uumani ole ollut sellaista mallia, että sitä olisi kannattanut vöillä korostaa, lantiosta puhumattakaan. Jonkin sortin sattumus varmaan sekin. Joten vöitä minun päälläni ei ole näkynyt. Vyöt ovat siis saaneet rauhassa vanheta. Saattaa olla, että joitakin olen korjannut talteen, kun Esikoinen on ne hylännyt.

Sopiva ja mieleinen vyö löytyi nuorelle heti. Yritin vielä esitellä muitakin, salaisena toiveenani, että jos hän veisi vaikka useammankin mukanaan. Turha toivo.

Nämä vyöt olivat aikoinaan minulle rakkaita. Muistan selvästi, miten ostin esimerkiksi liikkeestä tuon sinisen. Se oli minusta kauneuden huippu. Ja on sitä vieläkin, jo vähän kuluneena ja päästä rispaantuneena. Saan myös muistikuvan siitä, miten olen näillä laattavöillä keekoillut työmaalla. Ovat todellakin olleet käyttötavaraa.

Kassista löytyi jopa kaksi partiovyötä. Saattaa olla, että toinen on perua omalta partioajaltani ja toinen jommankumman tyttären.  Miksiköhän näitä en ole tarvittaessa antanut juuri tälle partiolaisnuorelle, joka nyt mustan vyön otti? Vai onko meillä ollut vielä kolmaskin partiovyö? En pitäisi sitä mahdottomana. Yleensä tarvittavaa ei koskaan löydy silloin, kun pitäisi.

Nuo leveät nahkavyöt olen teettänyt itselleni. Olin nähnyt tekijän aikaisempia vöitä ja tykkäsin. Osaksi teetin hänellä myös kannatuksen vuoksi. Suoraan sanoen en muista, että olisin niitä koskaan missään käyttänyt. Hyvää kaapintäyttötavaraa siis.

Jaa jaa. Eipä minulla ole koskaan ollut sellaista tiimalasivyötäröä, johon tuo vihertävä, joustava, patellavyötyylinen olisi sopinut. Tämän sorttisiakin oli kaksi. Olen ilmeisesti hankkinut ne eläen toivemaailmassa. Onhan se hyvä olla joka tapauksessa varuilla. Että, jos vaikka.

Kuvassa takana oleva siniharmaa vyö on jostain vanhasta takistani. Onkohan käynyt niin, että takin olen hävittänyt, mutta vyön säästänyt? Voisihan sillä vaikka solmia jotakin. Tarvittaessa.

Toi helyvyö on ollut käytössä silleen lanteille laitettuna. Nahkavyö hapsuineen on ihan itse tekemä ja siksi varmaan myös se on päässyt aikoinaan koristamaan vaatteitani. Ainakin joskus.

Yhtään en ymmärrä, miksi minulla tällainenkin epävyö on. Vähän huonokuntoinen ja muutenkin tarpeeton. No, onhan se tietysti kullan värinen. Että pitäisi siis laittaa roskiin? Ei kai nyt sentään. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä milloinkin saattaa tarvita. Eihän se nyt ihan risa ole.

Kaikki vyöt siis takaisin kassiin. Laskin, että niitä on 52. Sama luku, jonka sain vuosia sitten alushousuistani, kun niiden laatikkoa siivosin. Nyt jo edesmennyt isosiskoni oli järkyttynyt siitä määrästä. Uskonpa, että hän olisi yhtä järkyttynyt näiden vöidenkin määrästä.

Minä vaan en ymmärrä järkyttyä. En pöksyistä, en vöistä. KonMari-kirjakin on lukemattomana hyllyssäni.

Onpahan taas, mistä ottaa tarvitessaan.

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat