Kahvilassa kaksi keski-ikäistä naista keskustelee viereisessä pöydässä. Toinen valittelee eläkkeellä olevien vanhempiensa kiireitä. Tapaamisia on siksi vaikea sopia.

Eläkeläiset ja kiire. Vakionäkemys.

Kun jäin eläkkeelle, työikäiset tuttavani ensi töikseen tavatessamme totesivat: ”Sulla on tietysti kans kiire, niin kuin kaikilla eläkeläisillä.”

Olen miettinyt tätä meidän eläkeläisten kiireisyyttä. Onko se totta vai vain uskomus?

Tutkijoiden mukaan kolmannen iän kulttuuria, eli aikaa työelämän ja neljännen iän raihnaisuuden välissä, on kuvattu kiireen etiikaksi. Siihen kuuluu aktiivisuus, matkustelu, omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ja fyysinen harjoittelu. Vanhenemisen mallia ei oteta edellisistä sukupolvista, vaan omasta nuoruudesta ja itseä nuoremmilta sukupolvilta. Kolmas ikä on nähty jopa nuorisokulttuurin kypsemmän iän versiona, mitä ikinä se mahtaa tarkoittaakaan.

Ajattelenkin, että kun siirrymme tähän kolmanteen ikään, meille avautuu uusien mahdollisuuksien maailma. Aikaa on, jos on myös kuntoa ja kohtuullinen rahatilanne, olo voi olla kuin lapsella karkkikaupassa. Kaikkea tekisi mieli saada, ainakin nuolaista. Elämän realiteetit kertovat, että peräseinä koko ajan lähenee. Siksi on kiire saada osansa kaikesta makeasta, kun nyt on mahdollisuus. Kun meillä ei ole niitä vanhempia toppuuttelemassa, toteutamme mielihalujamme ajattelematta myöhempiä mahanpuruja. Pian huomaamme elävämme kiire mahassa.

Itse olen joutunut tuottamaan minulle kiire-elämää tarjoaville pettymyksen. Ei, minulla ei ole kiire. Ei niin, etteikö kaikkien karkkien mussuttelu houkuttelisi. En vain halua kokea niitä vähintäänkin lievän ahdistuksen ja epävarmuuden tunteita, joita kiireessä eläminen tuottaa. Kyllä sitä työelämässä ja lapsiperheen arjessa olen saanut oman osani kokea.  Olisinko niin tyhmä, että nyt järjestäisin ahdistavaa kiirettä kumppaniksi? Mihin tässä sitä paitsi pitäisi olla kiire? Ei kai hautaan sentään?

Vaikka eläisin vanhaksikin, en kuitenkaan ehtisi kaikkea mielenkiintoista kokea, kaikkia karkkeja syödä. Joidenkin asioiden kohdalla sitä paitsi juna meni jo. Paras on nauttia siitä, mistä voi. Nyppiä niistä karkkivuoristakin vain parhaat päältä.

Kiirekin voi tosin olla kovin suhteellista. Joku kertoi anopistaan, joka oli kokenut viikkonsa kiireiseksi, kun maanantaina oli labrakäynti ja perjantaina sauna.

Itselläni on toki paljon mielenkiintoista tekemistä. Jollekin päiväni kiireisyyttä ihmettelevälle totesinkin hiljattain: ”Ei, minulla ei ole kiire. On vain paljon ohjelmaa”. Eikö kuulostakin paljon mukavammalta sanalta kuin kiire? Tosin, jos ihan rehellinen olen, JOSKUS on minullakin karkkihimo saanut liiallisen otteen. Mutta vain JOSKUS.

Ohjelmaa on, allakka on siksi välttämätön. Kuitenkin teen vain sitä, mitä haluan ja mihin ehdin. Laitan asioita tärkeysjärjestykseen. Säännöllisesti allakkaan olen merkinnyt sellaisiakin menoja, joita sitten kuitenkin jätän väliin. Ehkä ei lopulta kiinnostakaan, ehkä tulisi liian tiukkaa aikataulua, ehkä vain muuten kehtouttaa.

Tässäpä se onkin eläkeläisen autuus: vapaus valita. Kiirettä ei enää elämään järjestä kukaan muu kuin itse. Eräs tuttava totesi, että hän päätti tehdä eläkkeellä vain mukavia asioita. Jäin oikein miettimään sitä. Tuohon en ole toki päässyt, joskaan en ole pyrkinytkään. Useimmiten en esimerkiksi koe, että onpa mukava ruveta siivoamaan. Teen sitä kuitenkin siksi, että on mukavampaa elää jotensakin siistissä kuin sotkuisessa huushollissa.

Tutkimuksissa on tuotu esiin myös näkemys, että eläkeläisen kiire voi johtua siitä, että hän sen kiireisen elämän kautta ikään kuin lunastaa oikeutensa olla vapaalla työelämästä. Ei ole vain tyhjän panttina. Joidenkin kohdalla mielestäni voi näinkin olla.

Arkihavaintojeni mukaan joillakin kiireisillä eläkeläisillä se on tapa päteä, tuntea olevansa edelleen merkittävä ja tärkeä. Tähän liittyy usein se, että he toisaalta valittelevat ”kun on taas mentävä, osallistuttava ” sinne ja tänne.

Joidenkin kohdalla kiireen järjestäminen voi olla pakoa jostakin: huonoista perheen ihmissuhteista, ahdistavista muistoista, ajatuksista tai muusta vastaavasta.  Tätä ratkaisukeinoa, sen huonoudesta huolimatta, voi käyttää työikäinenkin.

Omassa tuttavapiirissäni näitä kiireisiä eläkeläisiä ei juuri ole. On vain sitä paljoa ohjelmaa. Toisessa ääripäässä ovat ne, joiden elämä näyttäytyy ulospäin niin tylsältä ja tapahtumaköyhältä, että itse olisin tullut jo täihin. Kukin kuitenkin taaplaa ja taaplatkoon tyylillään. Toisen elämän kokemiseen ei voi päästä sisälle.

 

 

Kommentit (6)

Maija
Liittynyt15.10.2015

Blogistasi päätellen et juurikaan ehdi kiikkustuolissa istua, joten nimen muutos oli oikea liike - kiirettä tai ei :)

Kantsun muori

Näin se on. Minä neulon sekä tilauksesta että hyväntekeväisyyteen, kuulun neulekerhoon jossa neulotaan oman lähiön vähävaraisille lapsiperheille seurakunnan diakoniatyön kautta sekä kahteen vanhainkotiin sukkia, lapasia hypistelymuhveja ym. Joulun alla meinasi tulla kiire tilausten kanssa kun tuli mukaan kiva elämäkin. No, pieni stressi ei välttämättä ole paha asia, kun se ei ole jatkuvaa. Joka vuosi päätän, että teen omat lahjat kesällä, mutta kun kesälläkin on elämää, ei puikkoja ehdi edes sadepäivinä aina heilutella. Minä olen vielä aina ollut sellainen viimetipassa tekijä, jos jotain teen ajoissa ja aikaa jää, keksin jonkin uuden projektin, jotta se tasapaino kiireen kanssa säilyy. Kun on ikänsä tottunut tekemään, on kiva edelleen touhuta, kun vielä pystyy. Auttamisesta saa sitäpaitsi itselleen uusia voimia ja hyvää oloa.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015

Kantsun muori, teet ihailtavan paljon hyvää toisten hyväksi! Auttaessaan kuitenkin saa, kuten olet kokenut. Näin se taitaa olla, että joillekin tuo viime tipassa tekeminen ja ajoittainen stressi sopii hyvin, kuten sinulle. Toivottelen sinulle sopivaa touhuilua tälle uudelle vuodellekin!

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena , Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti!

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat