Ihan alakumetriillä rupes jo niin raakasti harmittamaha!

Olin tällänny itteni Tampere-talohon Pohojalaaset oopperaa kattomahan, vaikkolis ollu muitaki kiiruhia.

Rupesivat heti niin siävästi puhumahan, notta ihan deen kanssa. Ei meillä pohojalaasilla sellaasta äännettä ookkaa. Se on ree! Ei ne muutenkaan mitään pohojalaasta praatannu, mitä ny joku joskus sano, notta mennähän tai lähäretähän. Mutta vaan joskus.

Ja entäs sitten ne häjjyt? Seisoovakki ku rippikouluporukka, joka välillä kuarossa samanaikaasesti hörähti pomonsa jutuulle. Emminoo sentäs niin vanaha, notta olisin häjjyystä keneltäkää omia kokemuksia kuullu. Isovanhemmakki, joita koskaan en eres nähäny, olivat ollehet körttejä. Oon kyllä sujuvasti häjjyystä lukenu. Olisin ny kuiteski orottanu, notta ne olis vähä enemmä rikuneerannu.

Häjjyjen pomoksi, Karjanmaan Köystiksi, oli valittu Valtteri Torikka. Mikäs siinä. Koria poika ja osaa laulaa. Mutta ei nua sippoone poika olis koskaa häjjyje pomoksi päässy. Noli Rannanjärvi ja Isotaloki kuulemma raamikkahia miähiä. Eikäsitä muute olis tappeluussa pärjänny. Ei oo sitten ihime, notta näytelmässä talollise poika Jussi, jota Ville Rusane esitti, voitti Köystin. Yhtä suijaanen kloppi kyllä seki oli.

Ohjaaja Tuamas Parkkine oli kuulemma vähä morernisoonu näytelmää. Olissaanu jäärä tekemätä. Emmä iha ymmärrä sitäkää, notta rakastelukohtauski oli näytelmähän tällätty. Yritettihinkö sillä kosiskella yleesöä? Jos multa kysytähä, nii soli vähä konhoollista. Johannytoki sitä olis muutenki ymmärtäny, notta Jussilla ja Liisalla oli nii henua.

Notta en ny pelekästänsä porajaasi, nii kyllä kolomas näytös teki vaikutukse. Siinoli nii vereviä tapahtumia. Ei ollu liikaa morernisoitu. Ja kyllähä ne osas hyvi laulaa.

Oon mä sitäki funteerannu, notta joku kunnon pohojalaane voi källätä näitä mun pränttäytyksiäni.

Kissit tiätää.

Oon kuitenkin hyvää yrittäny. Meillä pohojalaasilla se yleensä pukkaa silti priimaa tulemaha. Emmäkää oo kuitenkaa täyrellinen. Multa puuttuu heikkouret, ku Luaja unohti ne luara.

Kuvat Tamperetalon pressipankista/Petri Nuutinen

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena , Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti!

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat