"Musta on tullut mummi!"

Tätä toitottaen ryntäsin työtovereiden luo luettuani vävyn tekstiviestin, joka kertoi esikoisen synnyttänen pojan.

Tästä on aikaa nyt kolmetoista vuotta. Kymmenen vuotta sitten tulin tupalamummiksi tytön synnyttyä.

Tai enhän minä mummi ole, vaan mummeli. Tosin Kultapojan syntymän aikoihin kolmetoistavuotias kuopustyttöni oli kauhuissaan: " Ethän sä voi olla mikään mummeli! Sehän tarkoittaa niinkuin vähän höperöä!"

Siitä huolimatta tai juuri siksi. Isovanhemmuushan on hauska eikä haudanvakava asia, vaikka tärkeä elämän lahja onkin.

Esikoiseni on työskennellyt ja asunut perheensä kanssa Belgiassa jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Kultapojan näin ensimmäisen kerran kolmiviikkoisena, Kultatytön muutaman tunnin ikäisenä.

Avoimesti kadehdin niitä isovanhempia, joiden lapsenlapset asuvat samalla paikkakunnalla.Olen välillä uhonnutkin, että pitäisi säätää laki, joka kieltää lastenlasten asumisen yli sadan kilometrin päässä isovanhemmista. Tai ainakaan yli kahden sadan.Etenkin lasten ollessa pienempiä, kyynel oli herkässä eron hetkellä. Helppoa ei ollut aina lapsillakaan mummolasta lähteä. Silloin täytyi minun yrittää olla reipas.

Realistinen Esikoiseni on todennut, että enemmän me ajallisesti tapaamme vuoden aikana kuin jos he asuisivat Suomessa, mutta vaikkapa Rovaniemellä. Ei sieltäkään ihan alvariinsa piipahdella. Totta.

Pohjois-Saksassa perheineen asuva sisareni tuli mummiksi puoli vuotta sitten. Kun tyttären perhe asuu Saksan eteläosassa, välimatkaa on 700 kilometriä. Ei siis viikonloppuvierailuja.

Itse matkustan Brysseliin tavallisesti kaksi kertaa vuodessa viipyen viikon tai kaksi kerrallaan. Tyttären perhe käy talvilomalla ja kesällä lomailee Suomessa useamman viikon. Niihin viikkoihin en ota itselleni muuta ohjelmaa.

Toissakesänä olin lasten kanssa isovanhempien ja lastenlasten leirillä. Viime kesänä teimme kahden Kultapojan kanssa Helsingin reissun. Kohteet valikoituivat pojan toiveiden mukaan: Suomenlinnan onkaloista ja tykeiltä urheilumuseoon ja moneen siinä välissä. Kympin reissu. Siitä olimme yksimielisiä.

Jostakin syystä Skype ei ole ollut meidän yhteydenpitovälineemme. Ehkä syynä on ollut se, että muutamissa kokeiluissa aikoinaan yhteyksissä on ollut ongelmia. Sen sijaan ilmainen nettipuhelin on ollut ajoittain kovassakin käytössä, parin tunninkin puheluita on käyty. Leikki-ikäisen Kultapojan kanssa laulelimme ja keksimme satuja. Näin syntyivät muun muassa viisivuotiaan sepittämät sadut Nappiperhe, joka elää paidassa sekä Salama Qviim. Kun Kultapoika sai uuden pyörän, useassa puhelussa vertailimme yhä uudestaan pyöriämme: millainen soittokello, millaiset heijastimet, millaiset polkimet.

Välillä olen surrut sitä, että välimatkasta johtuen suhteemme ei ehkä kehity niin läheiseksi kuin se voisi, jos tiiviimpi kanssakäyminen olisi mahdollista.

Kun tilannetta ei voi muuttaa, on syytä olla tyytyväinen tähänkin tilanteeseen. Olen sitä paitsi onnekas verrattuna niihin isovanhempiin, joiden lapsenlapset asuvat todella kaukana. Lento Brysseliin kestää kuitenkin vain vajaa kolme tuntia.

Syytä huoleen ei liene niin kauan kun lapset tavatessa juoksevat halaamaan ja rutistavat lujasti.